Mielenkiintoinen on tämä keskustelu Tex Willerin raakuudesta. Usein kärjekkäimmät kommentit aiheesta ajoittuvat Segura-Ortiz -tarinoiden julkaisuajankohtaan. Hassua sinällään, että Seguran kirjoittamat tarinat eivät ole verisimmästä päästä. Kaikkein eniten, ja ylivoimaisesti, tuonelan viikate heilahtaa Bosellin tarinoissa, mutta silloin ei näitä keskusteluja käydä. Syy, tai vika, on siis ilmeisimmin Ortizin kuvituksessa (ja ehkä myös kirjoittajalta saaduissa kuvitusohjeissa...). Raakuutta näissä tarinoissa näytetään tosiaan paljon hurjemmin kuin yleensä. Vilkaiskaapa vaikka parin vuoden takaisen Meksikon luotijunan alkuosuutta! Henkilökohtaisesti nämä raakuudet eivät minua vaivaa, mutta antaisinko omille lapsilleni jonkun parivaljakon töistä ensimmäiseksi Tex-lukemistoksi onkin jo toinen juttu...
Texin kuvittajille on annettu ohjeistukseksi nimenomaan se, että raakuuksia ei saa liiaksi näyttää. Kuinka nämä maxit siis menevät Sergio Bonellin sensuurin läpi? Syitä on ainakin kaksi. Ensinnäkin maxit, kuten myös suuralbumit, on pyhitetty hiukan kokeilevammille töille. Itse asiassa molemat sarjat alkoivat, kun perussarjaan oli pöllähtää vähän liian outo tarina. Toisekseen Ortiz ja varsinkin Segura ovat espanjalaisina italialaisille pitkälti toisen luokan Tex-tuhertajia. Italiassa ei Seguran töitä juurikaan arvosteta saatikka noteerata. Italialaisille Seguran Tex ei ole oikea Tex. Seguraa tuskin koskaan päästetään kajoamaan rakkaaseen Texin perussarjaan, Ortiz sen sijaan sinne on päässyt kynäänsä heiluttelemaan italialaisten kirjoittamiin tarinoihin. Tämän penseyden seurauksena päätoimittajakin suhtautuu rahtusen suvaitsevammin hispaani-Texiin. Seguran-Ortizin tarinoissa sallitaan paljon sellaista, mitä italialaisten tekemissä, 'oikeissa' Texeissä ei sallittaisi.
Tältä pohjalta ei siis ole pelättävissä, että näiden 'kokeilujen' myötä Texin hahmo jollakin tavalla tulevaisuudessa muuttuisi. Ainakin vielä toiset 60 vuotta hän ratsunsa selässä pysyy.
