Lisään sen verran, että osa kritisoijista kuuluu varmaan samaan luokkaan minun kanssani. Riippumatta kulloinkin ilmestyvän Tex Willer -sarjakuvan tarinan tai piirrosjäljen laadusta, investoin kaiken materiaalin hyllyyni. Näin ollen jos arvostelen tarinaa tai piirtäjää, se ei kohdistu Suomen kustannuspolitiikkaan millään tavalla. Lisäksi on mainittava, että tähän asti Tex Willerin piirtäjistä tai kirjoittajista kukaan ei ole kehittynyt inhokiksi, joten hyvin ovat kynät laulaneet Italian päässäkin.
"Tyttömäisen" hakeminen oli kyllä aika väsynyttä. Olisi kyllä tuon perusteella jo aikakin saada nainen Tex Willerin piirtäjäksi. En uskoisi tason heikkenevän.
On muuten ennenkin ollut niin, että jonkun piirtäjän kuvitus on tuntunut alkuun jotenkin tökeröltä, mutta kun piirrosjälkeen on tottunut, tunne on saattanut vaihtua jopa päinvastaiseksi. Toisin sanoen joidenkin piirtäjien kuvitusmaailmaan "sisälle" pääseminen ottaa aikaa. Esimerkkinä Tex Willer -piirtäjistä mainitsen Milazzon, Fontin, Buzzellin ja Kubertin. Ehkä Cossukin kuuluu tähän kategoriaan.