Tarinoiden pituuksien ennalta määrittäminen on yksi pahimmista nykywilleriä rasittavista epäkohdista. Nizziin se on selvästi vaikuttanut suuresti, veikkaan että enemmän kuin burn outit. Tämä systeemi on murentanut miehen luovuuden, joka tuotti alkuaikoina huipputarinoita huipputarinoiden perään. Tietenkin voidaan todeta, että pitäisi pystyä kirjoittamaan määrämittaan, kuten sarjakuvissa on yleisenä käytäntönä, mutta ei perhana. Monissa muissa luovan työn ja etenkin taiteen kohdalla tiukkoja rajoitteita ei ole. Esimerkiksi käy vaikka kirjallisuus. Jos kirjailija joutuisi kirjoittamaan koko ajan tasan 220 sivun romaaneja, niin mitähän siitäkin tulisi. Nykyinen käytäntö Bonellilla on ihan torso ja se näkyy lukuisina kehnoina ja keskinkertaisina tarinoina, joista on puhti poissa. Sergio Bonelli hallitsee Milanossa rautakanslerin elkein, mutta silti hän on niin sokea, että ei näe mikä totisesti olisi Tex Willerin ja sitä kautta kaikkien parhaaksi.
Bosellista olen sitä mieltä, että hän on mies paikallaan. Vaikka hänen erilainen tyylinsä (takautumat, Tex ei pääosassa jne.) eivät aina miellytä kaikkia, niin hän on kuitenkin sopivasti erilainen kuin yltiöperinteinen nyky-Nizzi. Boselli haluaa rikkoa kaavaa – ja useimmiten onnistuu siinä. Ja kuten Jannen urkkimista tiedoista on paljastunut, Bosellin monia hyviä, kiinnostavia tarina-aihioita on hyllytetty. Se on sääli. Voisi olla kannattavaa antaa rohkeasti Bosellille vapaammat kädet toimia ja enemmän vastuuta muutenkin.
Ylipäänsä sanoisin Texin nykytasosta, että se on keskinkertainen. Verrattaessa vanhempiin tarinoihin se voi tuntua peräti huonolta. Itse odottelen kuitenkin toiveikkain mielin tulevia muutoksia (Nizzin pikkuhiljainen poisjäänti ym.). Uskallan veikata, että taso alkaa tästä nousta. Sitä ei vain ehkä huomaa heti.
