Oukei.
Käväisin eilen toimituksessa ja nappasin pomon lokerosta (älkää kielikö) äkkäämäni ennakkokappaleen ensimmäistä isompikokoista Tex Willeriä.
Kyllä siinä pulssi tiheni, kun hypistelin opusta kuin Klonkku aarrettaan: "my prrecioussh". Paatuneen sarjakuvatoimittajan sydän heltyi ISON vaaleanpunaisen kansikuvan kaikkea muuta kuin puoliVillaiselle taiteelle. Ortizin Tex-taide ja paljon pakottomammin kupliin sujutettu ladonta näyttävät todella entistä paremmilta.
Formaatti tuntuu erittäin luontevalta. Kirjanen on notkeampi kuin italoversio, jossa on tuhdimmat sellupahvikannet (joihin toisaalta tulee herkemmin pysyviä taittumia).
Sivujen laidoilla ei ole painoarkkikäsittelyn "kynsimäjälkiä"
Selän liimaus tuntuu kestävän hyvin tahallisen voimallistakin aukilevitystä. Mikä tärkeintä, painatus on tehty paperin myötäsyyn mukaisesti, eivätkä sivut kupristele ollenkaan liimaussaumassaan aukeamia avatessa.
Painopaperi on yhtä siloista ja hitusen huokoista kuin vuoden 2006 loppuvuoden numeroissa. (Kronikat ja Maksit ovat karheampaa paperia.) Se on juuri sen verran paksumpaa tai tiiviimpää, ettei kääntösivun painojälki heijastu lähes ollenkaan läpi. Painoväri vaikuttaa kenties hiukkasen vähemmän mustalta, mutta siinä hämää myös aiemmin pienennettyjen sivujen korostama viivan ja mustan värin "terävyys."
Mutta mikään maailmassa ei ole täydellistä:
Sivujen kuva-alassa on nyt joka suuntaan kunnon marginaalit, mutta asemointi vaappuu turhan paljon varsinkin pystysuunnassa. Sivunumero on pahimmillaan aivan alareunan leikkuukohdan tuntumassa, kun toisaalla se ja ruudut saattaavat olla jopa toista senttiä ylempänä. Mitään ei kuitenkaan leikkaudu pois. Vaakasuunnassa marginaalien vaihtelu on paljon vähäisempää.
Tästä käydään vielä polemiikkia painon kanssa, mutta luulisin asemoinnin tarkentamisen onnistuvan, kun vähän katsotaan perään. Voi myös olla, ettei tämä ilmiö koske koko painosta, vaan on jo korjattu "lennosta"... Kertokaa kvaakkilaiset, kun saatte opuksen käsiinne.
Pulp-painatuksen perusongelmia on se, että parilla aukeamalla vastasivun tummemmasta kuvasta on tarttunut painoväriä toiselle puolelle. Selvin tapaus on Tex-Shopin tumman maxi-kannen heijastus aloitussivulle. Se on helppo korjata toisenlaisella taitolla tai kuvavalinnalla.
Nizzin kirjoittama intiaanikahakka on minusta loistava aloitus uudelle kaudelle. Yksinkertainen, jännittävä ja strategisesti hiton hyvin rakennettu juoni, jossa Tex ja Carson hajauttavat voimansa seudun pikkukaupunkien pelastamiseksi kostoa janoavalta komanssien sotapartiolta. Ortizia vauhdikkaimmillaan ja tylyimmillään.
Toivottavasti posti paukkaa sitä asiallisessa aikataulussa laatikoihin.
Tex-logosta kuittaan vielä ystävällisesti, että Suomessa klassikoksi on muodostunut kohtelias otsake sukunimen kera. Sellaisena se on suuren suosionsa saanut. Juuri nyt vanha ja uudempi kokopitkä nimike elävät logoisaa rinnakkaiseloa Kronikan ja normaali-Texin kansissa.
Ihan ikioma mielipiteeni on, että alkuperäinen Tex-logo muistuttaa liikaa teiniaikoina rustailtemiani nimilogoja, joissa piti väkisin yhdistellä kirjaimia "taiteellisesti" toisiinsa. Minun silmääni Tex-logo on kirjainasultaan vähän kömpelö (T- ja x-kirjaimia yhdistävä viiva ei kaarru kauniisti) ja tasapainoton (E puristuu rumasti vasempaan ja äksä karkaa ties minne ilman erityistä syytä). Se toimii vinjettikuvana ja pinssinä, mutta pääotsakkeena se ei kerro tarpeeksi (Texejä kun on pilvin pimein muitakin, mutta vain yksi Willer) ja varsinkaan isossa koossa (albokansissa)...
Hyvää Uutta Tex-Vuotta!
