Paso lähestyi yksityisviestillä, mutta laitan pitkän kaavan vastaukseni tähän, sillä teema kiinnostanee muitakin.
Lainaus käyttäjältä: pasoleati
Kunhan musta saadaan mustaksi, niin eipä siinä ole moitittavaa minkään vertaa.
Pitäisikö tulkita siten, että italo-texit (tai maxit) painetaan ei-pulp-paperille ja jollakin kalliimmalla menetelmällä? Minun silmiini italon paperi näyttää tyypiltään samanlaiselta ja eikös molemmat paineta offset-painossa? Ymmärrykseni on, että paperin hinta ei paljoakaan muutu jos liikutaan samanlaisen tyypin sisällä eikä esim. verrata päällystettyä ja päällystämätöntä painopaperia.
Painetaanko Roope-sedät eri menetelmällä (jos ei huomioida väri/mustavalkoeroja) kuin Texit?
Paperin lähtöhinta ei välttämättä muutu tyypin sisällä, mutta isoja ja vielä isompia diilejä neuvotellessa kappalekohtainen kulunki voi vaihdella erittäin paljon ja monesta syystä.
Kun paperi valitaan ja hankitaan painolle tiettyä julkaisua ja tiettyä painosmäärää ajatellen, silloin esimerkiksi Italian Texin jokakuinen miljoonapainatus heijastunee koko tuotantolinjaan metsäkoneista lähtien. Heillä on aivan toisenlainen neuvotteluvara valitun jatkuvan urakan tekijän rahantuojana ja työllistymisen suuntaan. Veikkaanpa, ettei yhden italialaisen Tex-kirjasen tuotantokulu ole kymmenettä osaakaan meikäläisestä, vaikka laskisi piirtäjän, käsikirjoittajan ja toimituskunnan palkkiot mukaan.
Halpaa pulp-painatusta hekin ilman muuta suosivat, mutta heillä on ollut enemmän aikaa laittaa säädöt trimmiin ja myös hienosäätää jokainen mittava yksittäispainatuksensa yksi numero kerrallaan ns. makkeli-joustovaralla.
Roope-setä (josta minulla ei nyt ole käsillä vertailukappaletta) on myös aivan erilaisissa lähtökuopissa, sillä senkin painosmäärät lienevät kymmenkertaiset ja takana vielä Aku Ankka/Sanoma Oy:n painokas asema - kenties omistussuhdekin. He voivat sopia kerralla useamman ison tuotteen teknisestä synergiasta ja muista yhteiskustannuksista. Painomenetelmän eroista en tarkemmin tiedä, mutta väripainatus eroaa aina huomattavasti mustavalkoisesta työstöstä.
Vielä Semicin aikaan meilläkin oli erilaista neuvottelupotkua ja vaihtoehtojen varaa useamman sarjakuvalehden ja niiden kansainväisten (Pohjoismaat, muu Eurooppa) yhteispainatusten massalla.
Nykyinen Tex on enemmän sen armoilla, mitä paperilajeja paino suosii, käyttääkö jokin toinen vakituinen julkaisu samaa ja saadaanko valittuun paperiin tästä tai muusta syystä mitään muita etuisuuksia muihin lajikkeisiin nähden. Pelkästään Willeriä varten ei omaa paperilaatua varattane.
Lisäksi on vielä opusten koon sovittaminen koneisiin, josta viime vuosi antoi karua opetusta Texin suhteen. Mustavalkoinen välikoon pokkari ei ole painoille näköjään kaikkein mieluisin formaatti. Paksummat, hajanaisemmin ilmestyvät Maxit ja Kronikat menivät luontevasti Norhaveniin (kumpaakaan ei alunperin painettu siellä).
Summaukseksi: parasta pyritään saamaan aikaiseksi näillä lähtöehdoilla ja luotan painoammattilaisiimme, jotta etevimmät vaihtoehdot löydetään. Ilokseni voin vielä sanoa, että kirjapainoissa on ollut ennen ja nytkin yhteyshenkilöinä ja työntekijöinä tunnustuksellisia Texin ystäviä, joiden kanssa on ollut hyvä neuvotella sankarimme kohtelusta.
Mustaa mustemmaksi ja painoväriä puhtonäppisempään suuntaan. Siinä pientä haastetta.
