Uusin texi luettu. Ja tarina olikin kokonaisuudessaan harvinaisen nautinnollista luettavaa! Tämä oli parasta Bosellia ja Sommeriltakin oikein positiivinen esitys. Tunnelma oli intensiivinen ja jännittävä, käsistä ei olisi lehteä malttanut laskea lainkaan. Ainoa seikka, jota voisi hieman morkata, on taas kerran lopetus. Jäi sellainen vaikutelma, että hätä oli päässyt yllättämään tekijät pahanpäiväisesti, sillä viimeisen 20 sivun aikana nivottiin kaikki irtonaiset langanpäät yhteen oikein pikavauhtia. Tämä vain korostui, kun muuten tarinassa ei ollut alusta alkaenkaan mikään kiire kertoa asioita (vrt. eka kohtaus autiokaupungissa kesti yli 40 sivua).
Boselli olikin muuten kirjoittanut aika lailla tekstiä tarinaan, koska fontti oli tavallista pienempää ja puhekuplia paljon. Eipä voi dialogia parjata ainakaan turhan pinnalliseksi.
Sitten vielä yksi juttu pisti aika lailla silmään. Sommer oli nimittäin signeerannut kovin ahkerasti ruutujaan pitkin tarinaa, yhteensä varmaan useampia kymmeniä ’Sommereita’ luki siellä sun täällä. Kyllä muistaakseni myös muut ovat käyttäneet samaa kikkaa, mutta yleensä vasta koko tarinan viimeisessä ruudussa. Fuscokin tosin taisi ujuttaa jossain vaiheessa signeerauksiaan keskelle tarinaa, mutta ei nyt näin laajassa mittakaavassa kuin Sommer. Eipä tämä asia sinänsä häirinnyt, kiinnitti vain huomiota.
