Samaa mieltä. Vaikka tätä asiaa ei enää jaksaisikaan vatvoa, niin täytyy todeta, että 80-luvun alussa Tex Willerin kuosit olivat parhaimmillaan. Kannet olivat jämäkkää pahvia, mutta ei kuitenkaan niin jämäkkää, että kannet olisivat olleet heti hiusmurtumia täynnä. Sivut olivat kiinni siististi hyvällä liimalla liimattuina ja painojälki oli puhdasta ja melkoisen hyvälle paperille painettua. Noiden vuosien Texit ovat kestäneet hyvin aikaa. Nykyisistä tuotoksista voi kehua ennenkaikkea painojälkeä, joka on terävää, sekä myös kansia, jotka ovat ehkä hiukan liian joustavaa pahvia. Myös sivujen liimaus on jälleen hyvää. Jossain vaiheessa liimaa pursotettiin niin paljon, että sitä valui kannen reunataitoksesta ihan sivuille asti. Maxien kuosit ovat liki täydellisiä, mutta veikkaan, että parin vuoden kuluttua ensimmäisten julkaisujen liimaus alkaa haperoitua. Nyt jo kuuluu epäilyttävää ritinää.