Jättikirjasta "Me Mikki ja Minni" löytyy pari tarinaa, jotka nuorna tuntuivat aika tavanomaisilta, mutta näin vanhemmalla iällä yllättävän riipaisevilta. Molemmissa Mikin on pelastettava joku Mustan Pekan kiristykseltä.
Scarpan "
Mikissä mainostykkinä" uhrina on kosmetiikkafirman johtaja, jolla on salaisuus. Miesmäisestä ulkonäöstään huolimatta (kaljuuntuva päälaki jne.) hän on itse asiassa nainen. Pekka uhkaa paljastaa asian kaikille, mikä uhkaa romuttaa bisnesimperiumin: kuka nyt ostaisi meikkejä kaljulta naiselta?
Mikki pelastaa tilanteen eikä johtajan sukupuoli paljastu (paitsi Mikille, joka todistaa olettamuksensa oikeaksi pelottelemalla johtajaa leluhiirellä, jolloin tämä naisten tyypilliseen tapaan tietenkin pyörtyy). Nykyään, kun sukupuoli-identiteettien moninaisuudesta on enemmän tietoa myös julkisuudessa, ei oikein tiedä, kuinka tarinaan suhtautuisi. Ajatus siitä, että joku joutuu elämään todellisen minänsä piilottaen, tuntuu aika ikävältä, vaikka se esitetään tässä onnellisena loppuratkaisuna, säästyyhän meikkitehtailija kohulta. Leluhiiriepisodin huoleton sovinismi heijastaa tietysti tekoaikaansa ja huvittaa ajankuvana, juttu on 1960-luvun alusta.
Toisessa jutussa ("
Minni, ehtoisa emäntä") Minni ja Hertan sukulaistyttö Tuuti osallistuvat kilpailuun, jossa etsitään kodinhoitotaitojen mestaria. Kilpailua tuomaroi professori, joka katsoo todellisen naisen löytävän itsensä vain kotihommissa.
Taitamattomuudestaan huolimatta Tuuti saa kilpailussa hyvin pisteitä, ja syyksi paljastuu Mustan Pekan kiristys. Pekalle on näet selvinnyt, että perinteisiä sukupuolirooleja puoltava proffa joutuu itse kotonaan pyykkäämään ja kokkaamaan, koska vaimo ei ole ihanne-emäntä. Mikki kuitenkin saa raskauttavat valokuvatodisteet haltuunsa ja Minni voittaa kisan ansaitusti. Tämäkin on kuusikymmenlukulainen tarina, jossa eivät paljon vapautumisen tuulet puhalla.
