aika velikultia.
Eittämättä asia liittyy siihen että sarjakuvat yhdistetään tiettyyn (ahmismis)ikään. Sisältö on näissä sarjiksissa ollut tappelua, pehmopornoa ja muuta vähempiälyistä. Edelleenkin on pitkälti. Enkä itsekään jaksaisi ellei se grafiikkapuolen haasteellisuus omassa tekemisessä pitäisi harrastusta yllä. Eli sarjakuvia tehdään etupäässä kevyeksi viihteeksi.
Osittain samaa, osittain täysin eri mieltä.
Enemmän ilmaisuero.
Kevyt viihde on terminä aina ollut hilpeän väärinkäytetty osin tarkoitushakuisesti pönkittämään sitä mimosanhaurasta elitistin egoa.
Kevyt viihde kun on se jolla mitään yhteiskunnallisesti merkittävää voi ajaa. Se määrittää arvomme ja yhteiskuntamme, suuntamme.
Ei ns. korkeakulttuuri.
Leipää ja sirkushuveja oli pätevä heitto kun Juvenalis eli ja on yhä, mutta satiiri onkin usein vilpittömyyttä ja tosiasioden ilmaisua ilman sosiaalisia pelleilyjä.
Korkeakulttuuriksi määritetty saarnaa jo seurakunnan jäsenille, on sellaista keskinäisen kehun kerhoa ja veden toteamista märäksi niiden kesken joilla yhdeksän kertaa kymmenestä on yliarvioitu luulo omasta älykkyydestään.
Seuraan paljon sitä valtavirtaakin, rehellisyyden nimissä siksi koska sen volyymi mahdolistaa matemaattisesti suuremman laadun määrän.
Jos 99,9% ihan kaikesta on lannoitetta ja vaihtoehtopuoli tekee 100 ja valtavirta taas 6 000 nimekettä sopii laskea kumman riveistä on tulee enemmän laatua kun 99,9% pätee yhtä lailla.
Prosentin totuudenmukaisuus on omakohtaisesti koettu sillä vaikka rusinoita pullasta koettakin poimia niin käy välillä työtapaturmia.
Vaihtoehtopuolella on toki niitä aitoja helmiäkin mutta ei niin paljoa kuin annetaan ymmärtää.
Siellä sisällöllinen tyhjyys on yhtä lailla tosiasia mutta taitotaso usein vielä hiukan alempana.
Toki menee taiteellisen ilmaisun piikkiin ja leimaa niitäkin jotka oikeasti osaavat ja ovat silti marginaalissa.
Tämä vaan ei ole kovin suosittu lauseke, varsinkin kulttuuripiireissä joissa kaupallinen potentiaali ja suuren yleisön tavoittaminen ovat pahinta mitä voi olla.
Siitä seuraa vastareaktiona juurikin populistien viljelemä rappiotaidetta kiroava diskurssi, joka ei hyödytä kuin heittäjiensä omia tarkoitusperiä.
Elokuvanäkökulmasi on kyllä aika vänkä.
Molemmilla, elokuvalla ja sarjakuvalla, kun on alempi arvostusasema karkeasti yleistäen: kaupallista bulkkia luiskaotsaisille kuolaaville ääliöille, mutta ovatpa ponnahduslautoja "oikeisiin taiteisiin".
Ei sitä näin sanota, mutta tarkoitetaan kuitenkin.
itse en jaksa näitä sydänverellä tehtyjä "kyllä mun arkeni ja elämäni on vaikeaa" angstailuja jotka joku minua nasevammin ilmaisi maidonhapantumis-sarjakuviksi. Niitten "sisältö" on toki tarkoitettu koskettavaksi ja elämää syväpeilaavaksi.
Uskon että näin on, ihan varmasti moni on syvällisimmilläänkin ollessaan Lassien paluu/Markku Aro-tasoisella filosofoinnilla.
Toki heidänkin tulee olla osa sarjakuvakenttää. Se että minä en saa mitään irti ameebatason ajatuksellisuudesta ei tarkoita etteikö jollekin juuri se olisi parasta ikinä tai provosoiva kimmoke etsimään tai luomaan parempaa sarjakuvaa.
Ja kun sarjakuvaa ei tehdä juuri omaan absoluuttiseen makuuni.
Sarjakuva ja elokuva kärsivät Suomessa paitsi resursseista myös siitä että käärmettä on ajetty yhdenmukaiseen piippuun.
Sarjakuvapuolella:Jos haluat menestyä teet hauskaa strippisarjakuvaa ja jos haluat arvostusta, taidesarjakuvaa.
Elokuvissa mennään kesäteatterihenkisillä komediallisilla pläjäyksillä, mitä härskimmät vitsit aina parempi, tai jos olet vakavasti otettava niin sitten on onton vammainen kaurismäki-angst.
Molemmissa taiteenlajeissa on vielä lisäksi historiallisten hahmojen elämänkerrat ja sotakuvaukset lisäksi niinä joita ei varsinaisesti arvosteta ja jotka tuovat sentään rahaa ja mainetta yleisömenestyksensä kautta.
Globaali tilanne on toki laajempi kattaukseltaan.
Elokuvista kiinnostuneen kannattaa lukea Kalle Kinnusen yltiöpositiivinen (ei sarkasmia, on oikeasti yltiöpositiivinen)
Suomi-leffassa on vikaaSen teesejä, varsinkaan sen Kaurismäen nerouden osalta, en allekirjoita mutta siinä on askel oikeaan suuntaan.
Eikä artikkelin aihealueen rinnastaminen sarjakuvaan ole temppu eikä mikään.
Samat lainalaisuudet pätevät paitsi ettei sarjakuvissa voi valittaa kuvauspaikkojen ja ekstrojen vievän budjetin.
Globaalimmassa vinkkelissä elokuva ja sarjakuva ovat teknologisen murroksen kriisissä, asia joka ei niinkään vaihtoehtopuoleen vaikuta. molemmissa vaan teknologinen jakeluun ja formaattiin vaikuttava muutos liittyy kulttuuriinkin.
Jokaisen vaihtoehtoisempaa esittävän elokuvateatterin kadotessa hotellihankkeen yms tieltä ja teatterien muuttuessa karkkihalleiksi menetetään se itse pääasia.
Videovuokraamot katoavat tai käyttävät samaa irtokarkeilla pää pinnalle tekniikkaa.
Sarjakuvan osalta comixologyt yms toki tuovat wifipeittoalueille uusia tarjontoja lisää ja kovakantiset kirjakaupasta erikseen tilattavat teokset ovat sisutuselementtejä, mutta uusia kivijalkakauppoja ei synny eikä uusia lukijoita automaagisesti hakeudu sarjakuvan pariin lehtien kadotessa alati kaventuvista lehtihyllyistä.
Niillä alueilla joille valokaapeleita ei vielä vedetty ei ole tilanne muutu: eipä juuri minkäänlaista sarjakuvaa.
Vaan eipä kuole metsää turhaan on se ekologinen perustelu digisarjakuvalle, onneksi kaikki digisarjakuvan ja streamattujen elokuvien katseluun tarvittava laitteisto on pitkäikäistä kiitos suunnittelun eikä kuluta luonnonvaroja mineraalien kaivamisen, muovien tai jatkuvan energiantarpeensa kautta.
Onneksi ei, sehän olisi korskean lyhytnäköistä!
Elokuva ja sarjakuvat eivät sen enempää kuole kuin kirjallisuuskaan kuoli mm. videoihin, konsolipeleihin tai juurikin sarjakuvien myötä.
Osaltaan muun yhteiskuntamme luoma mielenmaisema on asettanut raamit, ruotsalisuudesta opitun keskinkertaisuutta arvostavan lagom-asenteen ja perinteet joista ei voi poiketa.
Ei vain sarjakuvan sisällä vaan muutenkin kulttuuripiirien sisällä.
Sarjakuvan asema on eri kuin kirjallisuuden tai kuvataiteiden.
Valitettavsti jossain määrin myös sarjakuvan sisällä elää huonon itsetunnon peikko ihan kuin sarjakuvan kaupallisissa piirteissä ja sen lähestyttävyydessä olisi jotain vikaa.
Ajatusmalli on olla marginaalissa mutta kuitenkin kiltti ja muiden hyväksyntää hakeva.
Kuuntelin taannoin radiosta kuinka Apocalyptican Eicca Toppiselle oli yritetty manageri- ja tuotantopuolelta sanella asioita ja vastaus oli "minulla on klassisen musiikin tausta, älä kuvittelekaan"
Tämä asenne sarjakuvapuolella joko loistaa poissaolollaan tai silloin harvoin kun se ilmenee on kykytasoon kääntäen verrannollinen.
Sen sijaan kenellekään ei tarvitse vääntää rautalangasta mitä oikeasti tarkoitetaan kun elokuvan arvostelussa lukee "sarjakuvamainen"
Täten juuri sarjakuvafilmatisointi on tietenkin elokuvankin pahin vihollinen.
Ei Suomessa jossa kumpikaan ei taidemuoto elä ilman kulttuuritukia ja viimeisin saavutuksemme sarjakuvafilmatisoinneissa taisi olla Pekka ja Pätkä elokuvat.
