Uusin Muësli luettu (taas). Ohessa hajanaisia vaikutelmia:
Kansista sananen: ykkös- ja kolmosnumeron kannet olivat mieleeni. Ykkönen on väreiltään tosi retro ja sommittelu meikän mieleen ja kolmonen yksinkertaisuudessaan tyylikäs.
Sisällysluettelosivun kalapiirrosta voisin katsella vaikka kuinka kauan ja uneksia siitä että ehkä, ehkä joskus minäkin saan terällä aikaan viivaa joka ei tärise...
Hollen
Tomzin ensimmäisen sivun alin kuva on silkkaa runoutta, ja tarina itketti taas (tarttis tehdä jotain näille hormooneille, yleensä en itke kuin nähdessäni valtavan hienoja liikkeitä honkkaleffoissa)...
Erityisesti näiden kahden eri maailman heijastuminen toistensa silmissä oli hienosti kuvattu.
Gretzenin
Kotiviini todisti että kosto on suloista.
Engströmin
Tonttutouhuja oli hienoinen pettymys ”Suihinottoja”-jutun jäkeen. Jälkimmäisessä kerronta oli tiiviimpää, piirrostyyli tasaisempaa ja tällainen tyyli saa hyvin graafista tukea väreistä. Nyt lopputulos oli joillakin sivuilla aika tasaharmaata. Antaisin myös kritiikkiä siitä että tuntui kuin tekijälle annettu sivumäärä ei ollut riittänyt alkuunkaan ja niinpä joillekin sivuille oli ängätty ihan sairas määrä ruutuja joka häiritsi lukemista ja heikensi visuaalista ilmettä.
Plussaa naissankarista, neito jolle ei v***uilla on aina hyvä esikuva tuleville sukupolville
Olen myös lapsellisen ihastunut Engströmin tapaan kirjoittaa dialogia. Toivottavasti hän on mukana tulevissakin Muësleissä.
Apinan karva & Miehen nahka oli... erikoinen. Mutta tajunnanvirtasarjakuvaakin on ihan kiva lukea välillä. Valitettavasti ei tosin neljää kertaa
Ja sitten lopultakin Tertsin
Hyvällä asialla. Ruutujako on mennyt uusiksi, samoin harmaasävyt, ja voin vain todeta että molemmat toimivat ERINOMAISESTI. Rautatieasemakuvaa olen suitsuttanut toisaalla. Tämä osa tosin on aivan liian lyhyt ja tarina polkee paikallaan. Olisi hienoa saada lukea Arikaria vähintään kymmenen sivua kerrallaan, ja luulen että aiempien Arikarien paremmuus johtuu juuri tästä.
Toivottavasti lehden toimittajan vaihto antaa Tertsille enemmän aikaa keskittyä sarjakuvantekoon.
Itse tykkään Arikarista (sekä nimestä että tarinasta) ja näen tämänkertaiset puutteet lähinnä olosuhteista johtuvana väliaikaiskömmähdyksenä)
Jeskasen
Private Eye oli kelpo Noir'ia ja upeaa tussausta!
Periaatteessa olen sitä mieltä että antologiat ovat kirosana. Haluat lukea pari juttua ja saat kaupan päälle paljon muuta kiinnostamatonta, mutta itse asiassa tämä ei ole ollenkaan hullumpaa, sillä näin tulee luettua myös sarjakuvaa jota ei taatusti muuten lukisi. Tiedän että välisivut ovat taloudellisesti huono juttu, mutta ainakin minua häiritsee kun kaksi täysin eri tyyliä törmäävät (suurin osa tarinoista loppuu vasemmalle sivulle ja seuraava alkaa vastakkaisella oikealla sivulla), se syö pahasti tunnelmaa.
Ja lopuksi: MISSÄ KUNINGAS??!
Samaa mieltä.
Siksi halusinkin alunperin luoda Arikarin ja Paatsosen seikkailut yksin. Näin ne ovat minun hahmojani. Minulla on yksinoikeudet hahmoihin.
Tästä Tertsin kanssa tasan samaa mieltä. Olen toiminut itsekin näin, koska tuntuisi oudolta olla vain joku joka siirtää toisen ajatuksia paperille.
