Sen kuvituksena on mukana pystymuotoinen sunnuntai Steve Canyon vuodelta 1951, jossa piirros menee vaakatasossa kuvien raamien ylitse. Ne S. Canyon sunnuntaioriginaalit, jotka on tullut nähtyä esim. Heritage -huutokaupan arkistosta, ovat vaakamuotoisia ilman rajoja ylittävää piirräntää.
Noissa Kitchen Sinkin Steve Canyon albumeissa on näitä ruuturajojen yli meneviä sunnuntaisarjoja (pystysivuina). Ne ovat vähän mysteeri. Mutta muistanko kuulleeni, että siinä kyseessä oli ihan vain tyylikikka, siis taiteellinen ratkaisu, jota Caniff käytti? Että se ei liittyisi tähän formaatti-juttuun ollenkaan. Sillä merkittävämpää noissa vaakamuodossa myytävissä sunnuntai-originaaleissa on se, että niissä ruudut on leikattu ja liimattu kokoon. Eli niiden valossa prosessi menisi siis näin:
1) Terry and the Pirates formaattiin tottuneena Caniff piirsi sunnuntaisarjat ensin pystyarkille. Ne kuvattiin niistä niitä lehtiä varten, jotka julkaisivat sarjaa koko sivun laajuisena.
2) Pystysivun ruudut leikattiin irti ja liimattiin uudelleen vaakaformaattiin. Ruutujen reunat piirrettiin uudelleen ja siistittiin. Sivu kuvattiin toisen kerran niitä lehtiä varten, jotka julkaisivat sarjaa puolen sivun kokoisena.
3) Ruuturajat ylittävät piirrokset eivät siis liity tähän prosessiin.
Nuo formaattimuutokset ovat metka juttu, niihin liittyviä seikkoja näkyy päivästrippioriginaaleissakin. Kun julkaisutilaa ruvettiin 40-50-luvulla pienentämään, rajattiin monia päiväsarjoja kahdella eri tavalla. (Ilmeisesti niin, että leveämmän julkaisupaikan sarjoista tehtiin vähän matalampia, eli siis stripin pohjasta napattiin pala pois). Esim. noita Egmontin uusia Masi-kirjoja katsoessa huomaa, että tuon aikakauden Masi-originaaleissa on pohjalla pari senttiä enemmän piirrosta, joka tämän kirjan käyttämissä versioissa on rajattu pois. Joissain toisissa sarjoissa, esim. mainitussa Dick Tracyssa, tuota tilaa on huomattavankin paljon: sen näkee siitä, kuinka hassulla tavalla signeeraus, päiväys ja copyright-teksti leijuvat ruudussa häkellyttävän korkealla - jotta ne eivät putoaisi uudelleen rajauksessa pois.
Vihtori ja Klaara teki saman toisin päin: niissä on lisättyy tyhjää tilaa yläreunaan, puhekuplien yläpuolelle.
Kaikkein huimimman näköisiä ovat ne stripit, joissa molemmat rajaukset on tehty suoraan originaaliin: niissä on kahdet ruuturajat ja kaksi copyright-tarraa. Siis ensin on piirretty iso versio, kuvattu se, sen jälkeen vedetty uusi reunaviiva ylemmäs ja liimattu toinen tarra ja sitten kuvattu tämä toinen versio...
Käyttötaide aiheuttaa tekijöilleen monia outoja kompromisseja.
