Jos tämä on mennyt liikaa ohi aiheen, pahoittelen. Lopettelen. Kohta.
Niin minäkin. Pahoitteluni omastakin puolestani.
Mielikuvitus ei ole pyhä ja koskematon. Ainakaan oma mielikuvitus.
Olen tästä edelleen eri mieltä.
Ei liene uusi ja ihmeellinen tieto, että ajatukset kaiken lisäksi saattavat vaikuttaa tekoihin?
--
Ei liene uusi ja ihmeellinen tieto, että ihmiset ovat vastuussa ensisijaisesti omista teoistaan?
Ei, tuo ei ole kaiken ratkaiseva lausunto eikä sitä pidä tulkita kaiken sensuurin ylistykseksi. Mutta kertokaapa joku, miksi noin itsestäänselvää asiaa ei missään tapauksessa tulisi ottaa huomioon?
Millä tavalla se pitäisi ottaa huomioon, ja missä vaiheessa? Sarjakuvan julkaisuhetkellä? Rikoksen tapahduttua mielentilatutkimuksessa? Viimeisellä tuomiolla? Edelleen aion lähteä siitä että aikuinen ihminen erottaa toisistaan mielikuvituksen ja toisia ihmisiä ja heidän omaisuuttaan vastaan kohdistetut teot.
Ja vielä. Miksi ihmeessä itseinho ja häpeä olisivat joka tilanteessa pahoja asioita? Kun on syönyt liikaa, tulee paha olo. Kun lyö päätään seinään, sattuu. Luonnollista, rakas Watson.
Ihmisiä jotka eivät kykene tuntemaan häpeää kutsutaan käsittääkseni myös sosiopaateiksi.
Kuka on väittänyt häpeäntunnetta joka tilanteessa huonoksi asiaksi? Minä en vain ymmärrä miksi se pitäisi ulottaa ajatusmaailmaan. Olen ollut aika neuroottinen ihminen joka pelkää toisten ihmisten inhoavan minua, ja sen mukaisesti hävennyt joskus täysin järjettömästi jokaista vähänkin tekemääni ilkeämmintulkittavaa vilkaisua, sanavalintaa, jne toisia ihmisiä kohtaan ja myös sellaisia ajatuksia joissa ei oikeasti ole mitään hävettävää, kunnes kerran itseinhossa ja häpeäntunteessa kaksi päivää toimintakyvyttömänä ryvettyäni tajusin, että olen tulossa hulluksi eikä minulla yksinkertaisesti ole varaa tuntea häpeää sellaisista asioista joissa ei ole mitään hävettävää. Kuten omista ajatuksistani.
Nojoo. Ehkä olen vain yliherkkä vaatimuksille ajatella tai olla ajattelematta jollain tavalla.
Ei, en tarkoita että hekumoisin innoissani lonkerofantasioille tai Uzigan shokeerausgurolle, tai etten tajuaisi tietyntyyppisten ajatusten kehittävän minua huonoon suuntaan ihmisenä, tai etten yrittäisi hallita ajatuksiani (=olla ajattelematta) ja jopa kykeneväni siihen jos päähän pälkähtää jotain huonoksi tulkittavaa. En silti aio tuntea häpeää siitä, että päähäni pälkähti jotain enkä varsinkaan aio pitää hyvänä ajatuksena sitä, että itseilmaisua ryhdyttäisiin rajoittamaan millään muulla sensuurilla kuin itsesensuurilla. (Taiteilijalla/Viihteentekijällä/Piirtäjällä/Sisällöntuottajalla on toki oltava oikeus olla pistämättä paperille ihan kaikkea mikä mieleen juolahtaa...) En myöskään pidä Uzigan teoksia kauniina tai ihmisyyttä ylentävinä tai suotavina, mutta suurempi paha olisi kieltää ne, ihan vain siksi että järkevä, yleispätevä rajanveto tällaisessa tilanteessa on parhaimmillaankin lähinnä mahdotonta. Ja mielestäni tarpeetonta.
Okei. Rasistinen propaganda ("kansanryhmää vastaan kiihottaminen" taisi olla termi) voitaneen katsoa poikkeukseksi. Tosin siinäkin on nähty maailmalla ylilyöntejä, kuten tilanteissa joissa asiallista Israel-kritiikkiä on ainakin yritetty lytätä viranomaisvoimin antisemitisminä... tulee mieleen eräs Tukholmassa pidetty palestiinalaistaiteilijan näyttely. Mutta tämä menee taas ihan liian kauas aiheesta.
