Paljonko taiteen ulkopuoliset tekijät vaikuttavat?

[Kapteeni Kenguru]

Onko muuten koskaan juteltu siitä, miten paljon taiteilijan poliittiset mielipiteet, kelju mielenlaatu, ulkonäkö tai yleinen käyttäytyminen yms. vaikuttavat siihen miten suhtaudut johonkin sarjakuvaan?

Halveksitko jotakin sarjaa pelkästään siksi, ettet hyväksy taiteilijan haastattelussa laukomia mielipiteitä? Vai toisinpäin, oletko jonkun sarjan fani vain siksi että sen tekijä on joskus kännipäissään taputtanut sinua selkään ja selittänyt että shää oot helevetin hyvä jätkä?

Mietipä jotakin suosikkisarjaasi. Entäpä jos sen tekijä paljastuisikin umpimieliseksi natsiksi, paatuneeksi pedofiiliksi ja formulakilpailujen ystäväksi? Vieläkö lukisit sitä samalla riemulla?

Entä jos paljastuisi että Nemiä tekeekin joku keski-ikäinen ruma äijänkäppänä ja Lise on vain palkattu PR-henkilö? Vieläkö kiinnostaisi tutustua goottimaailmaan?

Joskus toivoin täällä Byrneä sarjisfestareille, ymmärsin ettei häntä oikein tänne kaivata. Tiedä sitten mistä kiikasti, en ole itse herraa koskaan tavannut. Ehkä se onkin parempi, niin voin lukea rauhassa vanhoja Ihmenelosia ym. ilman turhaa taustatietoa tekijästä. Äijä nyt kuitenkin on suurin syy siihen, miksi innostuin supersankareista ja jatkoin sarjisharrastusta.

Sain idean kysellä tämmöisiä luettuani aikani muilla foorumeilla kommentteja Michael Jacksonista, Gary Glitteristä, Ted Nugentista (kävi just Suomessa, äärikonservatiivinen punaniska), Guns´n´Rosesista ym.
Monille tuntuu olevan tärkeää hyvän musiikin lisäksi se, ettei tekijällä ole mitään vakavampaa asenneongelmaa.
Enpä voi moittiakaan, itse en suostu kuuntelemaan erästä yhtyettä ollenkaan ulkomusiikillisten syiden takia. Vaikka niiden biisi tulisi vain radiosta, saatan vaihtaa kanavaa kappaleen aiheuttamien negatiivisten mielleyhtymien vuoksi.

Sarjakuvantekijöitä en ole juurikaan tavannut, joten kaupassa ei tarvitse muistella että "kukas se nyt olikaan se mulkero jolta en osta enää ikinä mitään."
Syy tuokin olla käymättä sarjismiiteissä.

[Curtvile]

Tietysti on aina helpompaa jos taiteilijan näkemykset ovat ihastuttavan hepsankeikasti korrelaatiossa itsen kanssa, mutta mikään edellytys se ei ole.
on minullekin kyllä yhden kauhuleffan jälkeen tullut hiukan likainen olo kun sai jälkikäteen tietää ohjaaja-käsikirjoittajan kärsineen erinäisiä rangaistuksia seksuaalirikoksista. Elokuva oli kyllä kohtuu hyvä lajissaan mutta jäi vähän kumma sivumaku tuon jälkeen.

Katu-uskottavuushan ei ole tärkeintä. Tiedän muutaman akateemisesti koulutetun nuoren naisihmisen joiden proosa on sellaista happoon kastettua piikkilankaa, sanan positiivisessa mielessä. Ja heleää runoutta tatuoiduilta raudoittajilta.
Valitettavan paljon kyllä tuollaiset kokemukset vaikuttavat.

[Petteri Oja]

Moniahan tuntuu häiritsevän esimerkiksi tekijän uskonnollinen vakaumus. Mua ei niinkään. Mutta yhden kerran kaveri soitti jotain bändiä, joka kuulosti hemmetin hyvältä. Paljasti kohta että se on tunnettu uusnatsiyhtye. Sitten siihen olikin jo vaikeampi suhtautua. Uusnatseilta ja muilta äärityhmiltä pitäisi kieltää hyvän taiteen tekeminen. Silloin niitä olisi paljon helpompaa kaikin puolin halveksua ja karttaa.

[Curtvile]

Moniahan tuntuu häiritsevän esimerkiksi tekijän uskonnollinen vakaumus. Mua ei niinkään. Mutta yhden kerran kaveri soitti jotain bändiä, joka kuulosti hemmetin hyvältä. Paljasti kohta että se on tunnettu uusnatsiyhtye. Sitten siihen olikin jo vaikeampi suhtautua. Uusnatseilta ja muilta äärityhmiltä pitäisi kieltää hyvän taiteen tekeminen. Silloin niitä olisi paljon helpompaa kaikin puolin halveksua ja karttaa.

Alunperinhän Manaaja- the Exorcist syntyi Peter Blattyn tarpeesta saada maallistuneet ihmiset herätettyä näkemään uskonnon tarpeellisuus.
Lopputuloksen vaikutuksesta voidaankin olla montaa mieltä...
Epäilen törmänneeni tuon bändin materiaaliin. Sangen koukuttavaa ja päähän soimaan jäävää vaikka ei välttämättä tahtoisi.
Silloin kun aate tai vakaumus on selkeästi pinnalla tökkimässä omia hermoja on helppo torpata koko hoito. Nämä häivetutkatyyppiset "meillä-mitään-agendaa-ole-ei-ei-usko-pois" ovat sitten ärsyttävämpiä.
Ennen kaikkea ne ovat hämmentäviä näin: miten joku noin lahjakas ja ilmeisen älykäs voi olla noin harhainen?
Toisaalta täytyy muistaa vanha Lukee kuin piru raamattua-lausahdus. Teos ei kuitenkaan ole tekijän jatke vaan oma itsenäinen kokonaisuutensa.

[OlliH]

Eipä tule sarjakuvista mieleen juuri mitään esimerkkejä missä tuollaiset mielipiteet olisivat vaikuttaneet, eipä oikeastaan muistakaan taiteista. Itse asiassa teoksen ja tekijän eroa minulla korostaa jopa se kun ajattelee asiaa toisin päin. Minusta korkkarit ovat yleisesti huonoa sotaa ihannoivaa junttiviihdettä (siis jos niitä lukisi muuten kuin camp-mielessä). Sitten mm. täältä on saanut lukea että niiden takana on sivistyneitä ja ei-sotahulluja tekijöitä. Mutta jos ei mene läpi niin ei mene, oli hommaan tehty kuinka hienoa taustoitusta tms. tahansa.

Toinen esimerkki on Preacher, jossa on minusta maailman typerimmällä tavalla moralistinen maailmankuva pilaamassa muuten ihan hauskan sarjiksen, mutta olen kuitenkin saanut käsityksen että Ennis on oikeasti ihan jees tyyppi. Ei auta, tehty työ ratkaisee. Haluaisin kyllä lukea muuta Ennisiä tarkastaakseni miten homma toimii muualla.

Ei niin että tietäisin, mutta lienevät ne suurimmatkin sarjakuvadaideilijat aika kevyitä tapauksia musastarailijoihin verrattuna.

[Antti Vainio]

Ensimmäisenä tuli mieleen Celinen aivan loistava kirja Niin kauas kuin yötä riittää. Kirjailija oli niin inhottava hyypiö että edes natsit eivät halunneet olla sen kanssa tekemisissä. Mutta noin yleensä, eiköhän se  heijastu teokseen jos tekijän maailmankuva on mätä. Pääsääntöisesti tässä ei ole ongelmaa ainakaan politiikan suhteen koska änkyräoikeiston edustajat eivät ole tarpeeksi fiksuja tai luovia saadakseen aikaan mitään merkittävää. Jotkut kommunistiteokset esim. elokuvan puolella ovat vähän hankalampia tapauksia, niitä on pakko ihailla vaikka ideologia taustalla on vastenmielinen mutta silloinkin tekijän oma mielipide ei niissä välttämättä näkynyt vaan ne tekivät mitä siinä systeemissä oli pakko tehdä

[VesaK]

No niin no, tästä(kin) juuri eilen keskusteltiin. Frank Miller on pieni hippiäinen joka tykkää piirtää isoja, lihaksikkaita ja rumia äijiä. Sekä tyyppejä tiukoissa trikoissa.

Noin yleisesti ottaen kuitenkin kaikitenkin tapaamani sarjakuvantekijät ovat olleet erittäinkin mukavia tyyppejä. Ns. oikeat taiteilijat taas sitten jotain ...muuta.

Keskustelimme myös pohjoismaisista dekkareista, joissa päähenkilö on usein elämänkolhima, alkoholisoitunut ja ketjupolttava, esimiestensä hylkimä etsiväntekele, joka on lopulta kuitenkin se ainoa joka tajuaa jutun juuren.
Mainio mies Karstein Volle ehdotti, että koska antisankarit ovat suosittuja, pitäisi mennä vielä askel pitemmälle yleisön sietokyvyn testaamiseksi. Eli jos dekkarin päähenkilö olisi paitsi rikoksen ratkaisija, myös pedofiili?   

[Doc Lomapäivä]

Kriitikkopiireissä aihe nousee tasaisesti esiin. Ulkopuoliset tekijät eivät saisi vaikuttaa mutta ne vaikuttavat. Jos eivät vaikuttaisi, sarjakuvista ja sarjakuvantekijöistä ei kannattaisi tehdä lehtijuttuja, eikä heidän kannattaisi päivystää kirjakaupassa singneeraamassa. Myyntihän niissä on aina taustalla. Ja halu tulla julkkikseksi. Ja päästä naimaan.

Täytyy tunnustaa että henkilön mielipiteet/habitus on joskus vaikuttanut suhtautumiseeni hänen taiteeseensa. Toisaalta pidän monista Charlton Hestonin roolitöistä vaikka on vaikea niellä että hepun mielestä pyssyt pelastaa maailman. Ja Michael Jackson on kaheli mutta silti taitava esiintyjä ja vaikuttanut musiikin kehitykseen.

Joskus taas tekijän taustan tunteminen tuo hänet gloorian loistosta kansan pariin kuolevaiseksi, mikä voi olla helpottavaa.

Olin lukenut esim. Maison Ikkokua jo parisen vuotta ennen kuin kuulin jostain, että tekijä on nainen.

Paljonkohan Takahashin myyntiin vaikuttaisi kun virallisesti julistettaisiin että muorihan on lesbo.

[Rmäki]

Onpas pulmallinen juttu tämä, oikein pisti miettimään. Ihanteellista olisi tietty, jos kykenisi erottamaan tekijät luomuksistaan ihan täysin, mutta melko mahdotontahan tuo käytännössä on. Kaikkihan tässä ihmisiä ovat, ja vaikka sarjan (tai minkä tahansa taiteellisen teoksen) luoja kuinka yrittäisi pitää omat vakaumuksensa piilossa, väkisinhän ne vaikuttavat lopputulokseen, jos ei nyt sitten tee vaan ihan jotakin tapettia.
Sarjakuvapuolella onneksi 99,99 % tekijöistä on nöyrää ja kelvokasta väkeä noin niin kuin ihmisinä, mielipiteistähän voi aina olla eri mieltä. Usein käy kyllä niinkin, että lukija katsoo tekijän puhuvan KAIKEN AIKAA omalla suullaan - olikohan se Peter David kun sai juuri paskaa niskaansa eräältä lukijalta, kun oli mennyt kirjoittamaan sarjakuvaansa joko rasistisen tai sovinistisen hahmon? Ärtynyt lukija uskoi, että David vaan laukoi siinä omia mielipiteitään.
Dave Sim on kaikesta päätellen aika rasittava ja äkkivääriä mielipiteitä omaava yksilö, mutta ei se silti estä minua nauttimasta Cerebuksesta - ei vaikka esim. Simin likipitäen mielipuolinen naisviha välillä puskee sarjassa pintaan, loppua kohden yhä enenevässä määrin. Tekstiä voi lukea olematta samaa mieltä, ja hyvä piirtäjä/kirjoittajahan se Sim ON.
Toisaalta taas minulta meni aikanaan totaalisesti maku erään kotimaisen musiikintekijän tuotoksiin, kun sain kuulla hänen vapaa-ajan tempauksistaan. Oli aika kurjaa, kun idoli paljastui paskiaiseksi.
Rmäki

[Antti Vainio]

Toisaalta taas minulta meni aikanaan totaalisesti maku erään kotimaisen musiikintekijän tuotoksiin, kun sain kuulla hänen vapaa-ajan tempauksistaan. Oli aika kurjaa, kun idoli paljastui paskiaiseksi.
Rmäki

Nykäsen Matti?

[Rmäki]

No ei! Masaa voin kuunnella yhtä vapautuneesti kuin aina ennenkin.
Rmäki

[Curtvile]

Niin juu, Micah Ian  Wrighthan jäi kiinni sarjakuvapuolella Milli vanillismista.
Ei ollut entinen erikoisjoukkojen sotilas hän, vaikka niin väittikin. hyvä tarinaniskijä, mutta jäi valheesta kiinni.

[OlliH]

Niin juu, Micah Ian  Wrighthan jäi kiinni sarjakuvapuolella Milli vanillismista.
Ei ollut entinen erikoisjoukkojen sotilas hän, vaikka niin väittikin. hyvä tarinaniskijä, mutta jäi valheesta kiinni.

Mutta tekikö se sarjakuvasta huonomman? Kärjistetäänpä vielä: jos selviäisi että Maus tai Persepolis eivät perustuisi mitenkään tositapahtumiin, pitäisin niitä vieläkin mestariteoksina. Ihan oikeasti, lukekaa vaikka älkääkä antaa todellisuuden häiritä.

[Kapteeni Kenguru]

Usein käy kyllä niinkin, että lukija katsoo tekijän puhuvan KAIKEN AIKAA omalla suullaan

Niinpä. Sen takia kannattaakin laittaa sarjaansa useampia ja erilaisilla persoonilla varustettuja päähenkilöitä. Jos sarjassa on vain yksi natsi pitämässä monologia, niin ihan sama mitä ensimmäisten ruutujen jälkeen tapahtuu, suurin osa lukijoista luultavasti kuittaisi koko homman pelkäksi propagandaksi. Tosin tuskinpa sekään kaikkia miellyttäisi, jos natsi, juutalainen, ruotsalainen, nunna ja Jeesus juttelevat mukavia, sillä jokainen näkee maailman vähän eri tavalla. Olipa käsikirjoitus minkälainen tahansa, aina löytyy se joka näkee sarjassa vain viittaukset natseihin / ruotsalaisiin / uskontoon / tms. eikä mitään muuta.

Toisaalta taas minulta meni aikanaan totaalisesti maku erään kotimaisen musiikintekijän tuotoksiin, kun sain kuulla hänen vapaa-ajan tempauksistaan. Oli aika kurjaa, kun idoli paljastui paskiaiseksi.

Itselläni on sikäli käynyt säkä, että tyyppi jonka johtamaa bändiä olen fanittanut noin vaahtosammuttimen kokoisesta, tarjosi mulle kerran safkat. Tai ehkä mä olen jotenkin alitajuisesti aina pitänyt eräänä valintakriteerinä sitä, että itse taiteilijat ovat ainakin julkisesti "hyviä" tyyppejä? Mietin tässä että olisinkohan Nemistä yhtä innoissani jos sitä tekisikin autonkuljettaja Mika Häkkinen. Jonka persoonasta en siis osaa sanoa mitään kun en ole tavannut, en vain voisi vähempää arvostaa hänen ammattiaan.

Mutta esimerkiksi Lemmy taitaa olla aika mukavan miehen maineessa, King Diamond olisi voinut peruuttaa Tampereen keikan kipeän kurkun takia mutta yritti silti parhaansa, Maidenin ja AC/DC:n herrojen en ole liiemmin kuullut diivailevan.. kaikkien näiden levyjä löytyy ja lisää tulee.

Jaa että Alice Cooper onkin nykyään Jumalaan ja Bushiin uskova perheenisä, joka pelaa päivisin golfia ja vetää iltaisin showta lähinnä rahan takia? Ääh, mitäpä tuollaisista pikkuasioista, sen verran on kuitenkin hyviä levyjä tehty.
Ted Nugentista taas luin joskus takavuosina haastattelun (Musa?) ja taisi jo silloin olla "hippejä turpiin perkele" -miehiä. Kun vielä Motörhead on tehnyt hänen ainoasta hitistään Cat Scratch Feveristä paremman version levyllä March Or Die, niin enpä ole juurikaan herran tuotantoon välittänyt perehtyä.

Kärjistetäänpä vielä: jos selviäisi että Maus tai Persepolis eivät perustuisi mitenkään tositapahtumiin, pitäisin niitä vieläkin mestariteoksina.

Mä luulin aluksi jostakin syystä että Auszw- keskitysleiriä lukuunottamatta Mausin tapahtumat ja henkilöt olisi keksitty omasta päästä. Ehkä siihen aikaan omaelämäkerralliset sarjakuvat eivät olleet vielä yhtä tuttu asia.

[Tuuk42]

Jaa että Alice Cooper onkin nykyään Jumalaan ja Bushiin uskova perheenisä, joka pelaa päivisin golfia ja vetää iltaisin showta lähinnä rahan takia? Ääh, mitäpä tuollaisista pikkuasioista, sen verran on kuitenkin hyviä levyjä tehty

Tästä on ihan pakko näin aiheen vierestä kysyä, että onko tietoa millä tavalla tuo Cooperin Bush-myönteisyys oikein ilmenee herran mielipiteissä. Onko tässä nyt joku sellainen juttu, että Cooper on jossain ohimennen maininnut pitävänsä konservatiivisia arvoja kunniassa ja siitä on joku repinyt tabloideja? Niissä haastatteluissa mitä olen nähnyt ja lukenut Cooper on vaikuttanut aina harvinaisen tervejärkiseltä kaverilta ja useaan otteeseen ilmaissut yleisen politiikkaan kohtaan tunteman halveksuntansa.


Mitä itse aiheeseen noin muuten tulee, niin suhteellisen hyvin olen moisilta traumoilta välttynyt. Kuten edellä jo mainittiin,  sarjakuvantekijöistä suurin osa on varsin joviaalia porukkaa.
Musiikkipuolella nyt tietysti on jos jonkinlaisia hörhöjä, mutta ei minua pahemmin haittaa mitä belsebuubia kukakin kellarissaan palvoo jos nyt ei varsinaisesti aiheuta fyysistä vahinkoa muille ihmisille.