Perfektionismi ja näkemys saattavat myös hidastaa:-)
Toisaalta, aikaa myöten jälki siistiytyy koko ajan. Suurempi ongelma on, että tulee pilattua kuvia lisäämällä niihin aivan turhaa sävyä ja detaljia. Siinäkin mielessä mun pitäis oppia oivaltamaan paremmin, koska kuva on valmis.
Sama juttu... Mulla on myös vaikeuksia nähdä, milloin kuva on valmis. Ja olen monesti "pilannu" töitäni siten, että olen piirtänyt niitä liikaa. Sävyttänyt liikaa ja sitten täytyykin jo ottaa korjauslakkaa tai valkosta guassii kehiin... Olen myös äärimmäisen hidas piirtäjä...
Oman hitauteni salaisuus on luultavasti juuri tuo perfektionismi, josta mua onkin jo ehditty haukkua monessa muussakin asiassa... Enivei... juuri se on kuitenkin syyllinen siihen, että saan aniharvoin juuri mitään valmiiksi asti, etenkin jos kyse on useamman kymmenen sivun jutusta. Kun jotakin piirtää todella hitaasti ja kauan, on vaarana se, et koko tekeillä olevan sarjakuvan idea alkaa maistua tyhjältä. Ei oikein enää jaksaisi piirtää koko juttua loppuun ja toisaalta koko tarina tai lyhyemmässä jutussa jotkin "vitsit" alkaa tuntua muutaman päivän/viikon jälkeen älyttömän kliseisiltä tai muuten vain liian heikoilta kannattamaan sarjakuvaa.
Yksi hitauteeni vaikuttava tekijä on myös kuvan sommittelu, kuvakulmat ja tietyn kuvitustyylin säilyttäminen samassa työssä alusta loppuun asti. Jälkimmäisen tarkkailemisessa menee kohtuuttomasti aikaa ja sommitteluharjoitelmille ei tunnu tulevan koskaan loppua. Kun teen luonnoksiani, teen ne lähes loppuun asti. Tarkoitan tällä sitä, että tussausvaiheeseen ei paljoakaan jätetä improvisoinnille sijaa, vaan lopullinen lyijäripiirros lähentelee aika pitkälle niitä jälkiä, mitä tussauksenkin tulisi lopullisessa työssäni noudattaa. Ja juuri siksi, että tussausta on vaikeampi korjata. Teen lyijärillä myös kokeiluja tussausvaiheen varjoista, sävytyksistä, kontrasteista jne. Yksi syy hitauteen on myös se, että suurin osa töistäni on tyyliltään joko semirealistisia tai lähes realistisia. Useimpien viivojen "arvailuun" tussausvaiheessa ei näin ollen ole paljoakaan varaa. Tämä lyijärivaihe saattaa siis kestää yhdestä päivästä/sivu melkein viikkoon/sivu. Joskus yhden yksittäisen erityssivun tekemiseen voi mennä kuukauden päivät, jos on haettava sieltä täältä materiaalia sitä varten.
Tein mm. jokin aikaa sitten yhen sivun isompaan kokonaisuuteen, joka oli lopulta täynnä sellaista kamaa, joista mulla ei ollu aiempaa piirtämiskokemusta yhestäkään elementistä. Halusin siihen sivuun mm. tietyn näkymän Helsingistä, lisäksi raitiovaunun (uudemman mallin) yläviistosta (meni vaikeaks, joten otin lopulta valokuvan Aleksanterinkadun kakkoskerroksessa sijaitsevan Iguana-ravintolan terassilta), kuvan kyseisestä raitiovaunusta sisäpuolelta, Kampin metroaseman sikapitkistä liukuportaista, kuvan metron sisältä, pankkiautomaatista ja asematunnelista ja siellä soittavasta katusoittajasta (ja ehdottomasti oli saatava juuri se melko usein esiintyvä yhden miehen meksikolainen orkesteri, jota siellä ei tietenkään näkyny eikä kuulunu moneen päivään juuri silloin, kun olisin voinut pari euroa tälle heittää. Hesassa paljon liikkuvat Kvaakkilaiset lienevät joskus havainneet hepun) sekä siellä vaeltavasta kirjavasta pulusta, vartijan univormusta (lopulta selailin kirjastossa parikymmentä vanhaa eläinmaailmaa, ennenkuin löysin sopivasta asennosta ja kuvakulmasta kuvatun kyyhkyn, itse asiassa kaksi tappelevaa kyyhkyä, jotka sopivat sarjakuvaani oikein mainiosti), kännykkään puhuvasta tandemrattaita työntävästä perheenäidistä (tämän jouduin soveltamaan niin, että kävin piirtelemässä tällaset rattaat ostoskeskuksen myymälän puolella), telineeseen väännetystä uudehkosta maastopyörästä... ja vaikka mistä... Ja voitte arvata, ettei näiden kaikkien mallien piirtäminen saati sitten edes löytäminen ollu kovinkaan helppoa. Itse asiassa viimeksi mainittu pyöräjuttu ratkesi lopulta sarjakuvan komediapuolta parantavalla ja lisäävällä, joskin yllättävällä tavalla, joka oli pelkkää sattumaa. yritin nimittäin etsiä tällä tavalla väännettyä pyörää, mutta repesin nauruun (vaikka tilanne ei ollu kovin naurettava, mutta itse ilmiö oli...) kun kävin Espoon Leppävaaran Gallerianpuoleisella heti juna-aseman tunnelin jälkeisellä katuosuudella. Siellähän nimittäin on pitkät jonot pyörätelineitä, mutta kun edellinen päivä oli ollut perjantai (tarkoituksella valittu havainnointipäiväksi lauantai-aamu), näissä pyörätelineissä ei ollu yhtäkään väännettyä pyörää, mutta kuus kappaletta maastopyörien eturenkaita, jotka oli vielä lukittuna telineeseen kiinni! Tää oli ihan huippujuttu silloin ja ehdottomasti halusinkin sitten laittaa juuri tämän ilmiön sarjakuvaani väännettyjen fiketsujen sijasta...

Ähh... taas mä täällä selittelen kaikenlaista skeidaa... Eli siis, vastaukseni Hazardin alkuperäiseen kysymykseen on, että se kestää LIIAN KAUAN! Tihrustan tarkkaan ja huolella... saamatta lopulta mitään muuta aikaan kuin kipeän ranteen...