Tuli luetuksi tämän mangatrilogian juuri ilmestynyt viimeinen osa. Samaa toimivaa kevyttä viihdettä se on kuin aiemmat osat. Juoni on mukaansa tempaava, vauhti on hengästyttävä ja lukija iloitsee ja pelkää sankarien puolesta. Anveenan, Raacin, Borelin ja Auringon Kaivon salaisuudet selviävät. Dar’Khan on pelottava pahis. Lopussa on ovela katseiden heijastusjuttu. Tämä on suositeltava ostos lapsenmielisille high fantasyn ystäville. Kriittisempää lukemista sarjakuva ei kestä.
Pulmien alituinen ratkaiseminen pelkästään taistelun avulla alkoi kyllästyttää. En tiedä, tuleeko tämä D&D:n kaltainen rajoittuneisuus WoW-pelistä. Kaipasin sankareilta muutakin toimintaa. Lukija varmasti paheksuisi runsasta väkivaltaa moraalisesti, jos se ei suuntautuisi epäkuolleita vastaan.
Minusta taisteluiden rytmitys ei toimi, tai sitten en osaa lukea ”itämaista” sarjakuvaa. Nopea kohtaus esitetään joskus niin kuin henkilöt seisoisivat paikoillaan pitkään. Suvantokohtaukset taisteluiden välillä ovat omituisia: hahmot vain juttelevat, vaikka olisi kiire.
Anveena olisi saanut olla paljon aktiivisempi. Onneksi tarinan viimeisessä osassa on kaksi muuta toimeliasta naista, Tyri ja Sylvanas.
Tarinasta oli tullut syvällisempi, jos henkilöiden motiiveja ja tunteita olisi kuvattu ajatuskuplien avulla enemmän. Nyt sisäinen elämä kuvataan lähinnä dialogin kautta. Siksi Kalecin ja Tyrin kasvaminen erilleen ei oikein ilmene. Luulen, että romaaniksi kirjoitettuna olisi tullut myös esim. hahmojen toveruus ja menetysten tunteet paremmin esiin. Tarinassa on hahmoilla koko ajan häiritsevän kevyt suhtautuminen kuolemaan, sekä omien että pahisten, johtuneeko sekin pelistä.
Piirrosjälki on kerrassaan upeaa. Kuitenkin lohareita ja haltioita on vaikea erottaa toisistaan. En saa selvää, mikä viimeisen pokkarin 4. luvussa on syynä, että Sylvanas lennähtää kahdesti taaksepäin.
Selvä moka on siinä, kun viimeisen osan alussa Jorad Mace muistelee kohtaamistaan Borelin kanssa. Borelia ei ole piirretty vanhaksi ja parrakkaaksi, vaikka Jorad sanoo trilogian 1. osassa että Borel näytti sellaiselta.
Onko suomentaja Janne Suominen kääntänyt rangerit tahallaan jääkäreiksi samoojien sijasta, jotta ei tulisi enempää assosiaatioita Tolkieniin? WoW:in Tolkien-vaikutteet ovat aika selviä paitsi isoissa linjoissa, myös eräissä pienissä detaljeissa. Noloa, että haltiasoturikin on pitänyt nimetä Halduroniksi (melkein Haldir). Esipuheen mukaan Jääkruunukin tuntuu maailmassa olevan, hohhoijaa. ”Kalmo” ja ”kalmorutto” ovat J. Suomisen erinomaisia uudissanoja.
