Mitä enemmän se aukoo päätään, sitä useampi huomaa miten sairas se alkaa olla ja sitä vähemmän se saa kannatusta.
Toteamuksesi pätee myös moniin tämän uuden pilakuvagenren suosijoihin.
Sen sijaan keskivertoa mielenkiintoisempi oli tuo Jippo Kengurun sivun 31 loppuun linkittämä sarjakuvamuotoinen pilakuva. Se nauratti minua kun luin sen ensimmäisen kerran.
Jälkeen päin mietin että hauskuus syntyy luonnollisesti siitä, että se on ammattitaitoisesti tehty eli rakennennettu. Toistoa, odotusta, ylireagointia, jne. Kaikkia hyvän tsoukin aineksia. Kuten Jippokin totesi "
En tiedä onko päähenkilön nimi ..." En tiedä minäkään. Kun luin sitä, luin henkilöä vähän samaan tapaan kuin Laureline oli piirtänyt oman juttunsa. Eli se turbaanipäinen lehdenlukijatyyppi on joku
niistä. Ei sillä väliä kuka. (Muhammed -säväreitä ei kuitenkaan tullut
) Mahdollisesti se on joku uskonnollinen johtaja, jopa sivistynyt (kun osaa lukea) tai ainakin arvokas, tai sitten vaan ihan tavallinen rivimuslimi. Vitsi toimii niin hyvin juuri siksi, että se ei yksilöi sitä hahmoa. Sen sijaan se toistaa samaa stereotyyppistä kuvaa jota meille muslimeista päivästä toiseen syötetään. Tämän kuvan muslimi on keskimäärin pahansuopa, ymmärtämätön, likainen, karvainen, vahingoniloinen ja sokea uskossaan. (Viimeksi mainittu ominaisuus tuo bonuksena sen että Matti Muslimi on myös helppo rekrytoida mukaan vaikka millaiseen pommitusoperaatioon.)
Näinhän pilakuvat toimivat, stereotyypeillä, symboleilla, yms. Itse en vain pidä siitä, että monet pila- ja sarjakuvapiirtäjät (joiden mielestäni pitäisi olla kriittisiä ja etsiä myös ns. muita totuuksia ja yllättäviäkin pilkan kohteita) vahvistavat stereotypioita ja keskittyvät populismiin. Toki monet tekijät toimivat näin koska he eivät ymmärrä tai deadline lähestyy. Heidän ymmärrystään ei kuitenkaan tule lisäämään se että yleisökään ei ymmärrä, vaan suitsuttaa glooriaa tai höpöttää paniikissa sananvapaudesta. Tietekin kaikki saavat toimia vapaasti yllämainitulla tavalla, mutta epäilenpä että silloin ei ole mietitty seurauksia ihan loppuun asti.
Pointtini on se, että typerien kliseiden ja stereotypioden (kritiikitön)toistaminen ei palvele muuta hyvää kuin näiden henkilöiden taloudellisia tai julkisuushakuisia intressejä. Nauraminen on tietenkin kivaa, sitä en sano. Mutta tyhjä hekottelu ei ole tärkein asia elämässä. Esimerkiksi pilkkanauru on mielenkiintoinen, ehkä liian vähän tutkittu(?) ilmiö nykymaailmassa, jossa herkkänahkaisuus aletaan kokea jonkinlaiseksi oikeudeksi esimerkiksi sellaisissa kysymyksissä kuin työpaikkakiusaaminen.
Media esittelee mielellään ruumiita eri maiden johtajien lausunnoilla ryyditettynä. Sekään tiedonvälitys ei tee maailmasta yhtään parempaa paikkaa. Se ei tuo meitä ja
niitä yhtään lähemmäs toisiamme.
Niillä on nimittäin oikeassa maailmassa ihan samanlainen tavallinen elämä kuin sinulla!
Joudumme elämään median/toimittajien rakentaman suuren draaman ehdoilla ja se asettaa meidät informaation kuluttajat yhä suurempaan vastuuseen. Oikean elämän ja fiktion ero on jo (mediasta välittyneen kuvan perusteella) monilla pahasti hukassa.
