Joo, Paulette kyllä räjäytti minun tajuntani. Näin sitä joskus pienenä kirjastossa, vai oliko se naapurissa. Meillä oli kotona Pichardin (tai jonkun jolla on ainakin todella samanlainen tyyli) kuvittama Tuhannen ja yhden yön tarinat ja piirrostyyli miellytti minua kovasti. Niinpä kiinnitin heti huomiota Pauletteenkin kun oli samalla tyylillä piirretty. Sisällöstä en ymmärtänyt sen enempää kuin että se oli aikuisille, ei silleen kiinnostanut mutta sen aikuisten jännän (eli erotiikkaa) tunnisti. Sitten Paulette katosi elämästäni yli kymmeksi vuodeksi.
Ja ilmaantui takaisin ruokakaupan lehtihyllystä kun olin 15. Ja millaisena! Kokonaan väreissä, jumalaisissa, ihmeellisissä, psykedeelisissä väreissä. En ollut nähnyt sellaista värinkäyttöä ennen enkä melkein pitänyt niistä ensin. En ymmärtänyt miksi se oli haluttu värittää niin suurpiirteisesi. No, nykyään ymmärrän. Realistinen väritys latistaisi sitä mielikuvituksellisuutta roimasti ja söisi viivaa.
Ja sisältö, siihen edes puutu enempiä, olen tainnut kirjoittaa siitä niin monesti. Kuinka "väärin" voi tyttö Paulettea lukea. Ja kuinka keski-ikäiset likaiset miehet on niin osanneet kuvata ällöttäviä keski-ikäisiä miehiä viattoman teinitytön näkökulmasta. Likaista. Ihanan likaista. Elämä on.
