Minun mielestäni Mikki-peli pleikkari ykköselle oli paljon parempi. Onko teistä koskaan kukaan pelannut sitä? Nyt en muista millään pelin nimeä, mutta siinä seikkailtiin vanhojen Mikki-piirrettyjen maailmoissa.
Tarkoitatko
Mickey mania peliä? Julkaistiin ainakin tuolla nimellä aikoinaan
SNES konsolille, myöhemmin leikattu materiaali liitettiin pleikkari versioon. Hyvä peli, jossa kuljettiin Mikin klassikko piirrettyjen maisemissa. Lähes joka maassa oli vastus, joka oli kyseisen klassikko piirretyn pahis. Peli alkoi luonnollisestikin Höyrylaiva Villestä, jonne
Mikki meni aikakoneella. Pelin hauska osuus oli löytää piilotetut tuon ajan Mikit, ja saada ne säikkymään (hauska
Paluu tulevaisuuteen elokuvan mieleen tuova juttu.) Peli sisälsi paljon salareita, ja antoi sen verran paljon tehtävää, että ei loppunut kesken.
Muita
Mikin tähdittämiä pelejä ovat edellä mainitun "eka-osa"
The Magical Quest Starring Mickey Mouse, sekä toinen
Disney's Adventures in the Magic Kingdom joka oli
NESille tehty hauska ja monipuolinen peli niille, jotka eivät päässeet (tai pistettiin tällä pelillä pääsemään)
Disneylandiin . Pelissä nimittäin esiintyivät kaikki sen laitteet ja muut muodossa taikka toisessa. Viihdyttäviä minipelejä ja tasoloikka maita.
Mikki ikävä kyllä vain sivuroolissa ja pelin esittelijänä, kuten muutama muu
Disney-hahmokin
Paras peli jota olen pelannut! Miksei nykyisin tehdä enää näin yksinkertaisuudessaan loistavia pelejä? Huonolla grafiikalla ei ole mitään väliä, jos pelin idea on hyvä.
Koska enemmistö yleisöstä kuitenkin haluaa jotain uutta, ja peli-yhtiöt tarjoavat heille sitä helpoimmalla, mutta myös halvimmalla ja parhaimmalla mahdollisella tavalla.
No niinpä. Voi vaan kuvitella millaisia pelejä silloin on; laitetaan päähän vaan jotkut ihmelasit (kirjaimellisesti) ja sitten ollaan virtuaalimaailmassa. Ja eikä kulu sen jälkeen paljoa aikaakaan, kun ihmiset jo asuvat virtuaalimaailmoissa.
Toki, mutta en usko että vielä edes välttämättä seuraavaan puoleen vuosisataan. Virtuaalipelien valmistaminen nääs aikoinaan kiellettiin lailla terveyteen ja turvallisuuteen viitaten. Ensin tulisi poistaa tuo laki ja sitten tulisi keksiä turvallinen ja terveellinen pelitapa, että suuret peli-yhtiöt noita lähtisivät valmistamaan.
Hintansa väärti kyllä.
Joka muuten on kuinka paljon?