Tulipas tässä napattua Reiman Mustis-arvostelun innoittamana kirpparilta pari uudehkoa Mustanaamiota.
Sattuikin mielenkiintoinen numero käteen; 10/2000.
Taasen olivat sivusarjat kiintoisempia, monellakin tapaa.
Eli osa 2 vielä illan päätteeksi.
Hämmentävää yhdenmukaisuutta löysin Mustiksen Tuntematon maailma -nimikkeen alla julkaistusta Aurinkokellon vangit ja Rosan 10 Avataran aarteesta!
Aurinkokellon vangit (We Were Prisoners of the Sundial of Doom) on julkaistu My Greates Adventure -lehden numerossa 46 vuodelta 1960. Sekä tässä että Rosan tarinassa on ällistyttävän yhdenmukainen juoni.
mahdollisia spoilereita!!
-
-
-
Molemmissa löytyy viidakosta ihme temppeli. Mustis-lehden tarinassa kolme seikkailijaa paljastaa hiton ison metallilevyn alta yhtä ison mekaanisen(!) aurinkokellon, joka napsahtaa päälle kun kansi on avattu.
Rosan tarinassa vastaava muinainen mekaniikan ihme on temppelin edustalla oleva "avataara-säädinpöytä". Pöydän symboolit viittaavat temppelin sisällä odottaviin ansoihin ja niiden avulla voi myös pelastua jos oikein toimii.
Aurinkokellojutussa käy samoin. Kellossa on vain vähemmän, neljä, symboleja ja kun kello pyörii varjo osuu vuorotellen eri symboleihin laukaisten ja käynnistäen ansamekanismeja. Ensin temppelin ovi aukeaa ja sitten varjon siirryttyä osoittamaan patsassymbolia jättimäisen miekkasoturin patsas temppelin sisällä liikahtaa lyöden sammakkomaista otusta päähän. Otuksen suu avautuu ja kaksi kolmesta tutkimusseikkailijasta painuu sisälle ja pitävät samalla yhteyttä ulkopuolelle jääneeseen toveriinsa radiopuhelimen avulla. Aivan samoin tehdään Rosan jutussa, veljenpokien jäädessä ulos. Ja aivan samalla tavalla ulkopuolelle jäänyt yrittää antaa ohjeita sisällä ansoihin joutuville. Ansatkin muistuttavat toisiaan. Luukkuja avautuu ja meinataa liiskautua. Viimeisenä aurinkokellossa on vesisymboli ja kaksi seikkailijaa on vähällä hukkua. Ulkopuolelle jäänyt mies estää kelloa liikkumasta ja rikkoo ansakoneiston ja koko laitos hajoaa palasiksi ja ystävykset huuhtoutuvat veden mukana ulos maanalaista jokea pitkin. Vielä viimeiseksi nähdään miten vesi huuhtoo mukanaan aarteen. Huomaatteko yhtäläisyydet?
Mutta ennenkuin syytämme Rosaa plagiaatista, muistamme hänen intonsa kaikenlaisiin viittauksiin ja lainauksiin. Lisäksi hän on suuri vanhojen amerikkalaissarjojen fani ja asiantuntija ja keräilijä. Tämä oli todennäköisesti taas yksi tällainen viittaus jota Rosa tuskin kenenkään tai harvan odotti huomaavankaan.
Ja lisäksi voin sanoa että Rosa käsitteli aihetta paljon paremmin. Paitsi että hän käytti jutussa oikeita myyttejä ja paikkoja, on tarinakin taitavammin kokoonkursittu ja huomattavasti jännittävämpi. DC -yhtiön My Greatest Adventure -lehden jutulla oli mittaa vain 7 ja 2/3 sivua. Se oli aika läpijuostenkäsitelty.

Ja luonnollisesti koko viidakkotemppeli-aurinkokello pelkkää satua ja tarua ilman mitään kiinnekohtaa todellisiin myytteihin tai viidakkotemppeleihin tai mihinkään.
Timo