Paras Aku Ankan kirjoittaja

[Jaanta]

Barksin tarinat ovat parhaita, sillä niissä on yllättävän paljon pintaa syvemmälle
menevää asiaa. Tämän lisäksi hän on saanut niihin vielä loistavan juonen sekä huumoria.

Rosa on tietenkin oma lukunsa sillä hän tekee paljon taustatutkimusta tarinoittensa
taakse, mikä tekee niistä realistisempia kuin ankkatarinat yleensä.

Henkilökohtaisesti pidän Italo sarjoista hyvinkin paljon, muun muossa sen takia, että
he käyttävät sarjoissansa vähemmän tunnettuja sivuhahmoja mitä Suomessa harvoin enää näkee.

[Shinichi]

Don Rosan kymmensivuiset ovat hauskimpia lukemiani.
Saman henkilön pitkissä seikkailuissa kaikki tieto on historiallista faktaa, ja se on hyvä asia.
Carl Barks on toki legendaarisempi, ja hyvä hänkin on.

[Pässi]

Ja nyt seuraa lopullinen totuus Aku Ankan kirjoittajista.

Don Rosa osaa (tai on ainakin aikaisemmin osannut) kertoa näppäriä, hauskoja ja juonikuvioiltaan omaperäisiä tarinoita. Mutta jos Barksiin vertaa, Rosa on emotionaalisella tasolla täysin hukassa.

Barksin huumori on aitoa ja vitsit kerrotaan mutkattomasti. Don vääntää vitsinsä osoittelevasti rautalangasta. Rosan sarjakuvissa on liian usein ruutuja, joissa hahmot tuijottavat hassusti lukijaan tai sitten kasvot ovat vääntäytyneet tyhmään ilmeeseen.

Pahimmillaan Rosan tarinat ovat silloin, kun hän yrittää olla tunteellinen, sillä ainoa temppu joka hänen työkalupakistaan löytyy on tarinan upottaminen siirappiin. Iljettävimpänä esimerkkinä se tarina, jossa Akusta tulee hetkeksi supersankari, mutta pojat eivät sitä tiedä. Koko viimeinen sivu on sellaista sokerilientä, ettei lukija saa sormiaan irti lehdestä.
Ero esim. Barksin Tyhjälän jouluun tai Grönlanti-seikkailuun on ilmeinen. "Vakava" tunteellisuus ei muutu korniksi, eikä huumorista ja viihdyttävyydestä tarvitse tinkiä.

[Jari Lehtinen]

En mene sanomaan kuka on paras, mutta haluaisin lisätä, että jo mainittujen lisäksi Bruno Sarda, Romano Scarpa ja Jack Bradbury ovat onnistuneet tuomaan pitkiinkin tarinoihin hyvää huumoria. Vic Lockman myös kirjoitti Tony Stroblille oikein mukaansatempaavia juttuja, kuten Salainen tehtävä (AA 32/1969).

Olen tottunut ajattelemaan, että Hyvässä Ankkatarinassa on oltava gageja, parhaassa tapauksessa kestovitsi, jota varioidaan tarinan kuluessa - Barkshan oli tässä loistava, hän puristi aiheesta kaiken irti. Sellainen ankkatarina ei ole kuin kuin seikkailukirjan lehdiltä poimittu, vaan pikemminkin hyvin tehdyn TV-sitcomin jakso. Esimerkiksi Marco Rotan sympaattisilta ankoilta sellainen ote lähes täysin puuttuu, ikävä kyllä.

[TeppoV]

Barks on paras. Hän on ankkojen jumala, ankkalinnan Luoja. Barksin sarjat on ehdotonta huippuluokkaa.

Toiseksi paras n. 10-sivuisten vitsisarjojen tekijä on William van Horn ja toiseksi paras pitkien tarinoiden tekijä Don Rosa.

Mikki-puolelta paras on Paul Murry piirtäjänä / Carl FAllberg -käsikirjoittajana.

[VesaK]

Tietenkin se ainoa oikea on Barks. Rosa on rinnallaan pelkkä pilkunpaikkaaja, turhien jatko-osien suoltaja. 

Ted Osborne ja Bill Walsh tekivät myös erinomaisia tarinoita, jotka Floyd Gottfredson muokkasi sarjakuviksi. Parhaita Mikki-juttuja koskaan.

[Riekko]

Carl Barks on (tietenkin) eittämättä parhaimpia käsikirjoittajia. Hän onnistui keksimään ja sulkemaan irrottelevammankin tarinan mahtavasti, niin että oivalluksen ja mielihyvän aaltoja ei voi estää (kirjoitapa itse looginen tarina, jossa kaupunki muuttuu valtavaksi omeletiksi ).

Mutta toisaalta italialainen Guido Martina on kirjoittanut kiehtovimmat Aku Ankka-tarinat. Historia, kirjallisuus yhdistettynä vinksahtaneeseen maailmaan ei voi muuta kuin toimia (elokuvapuolella lähin vertailukohta on mielestäni Terry Gilliam).

[puro]

Vertaus:

Jos Carl Barks oli Alfred Hitchcock niin Rosa on Rick Rosenthal tai Renny Harlin. Siis jatko-osien tekijä.

Tehdäänpäs mielestäni osuvampi vertaus. Jos Barks oli George Lucas Tähtien sota episodit 4-6, Don Rosa on George Lucas Tähtien sota episodit 1-3. Rosa on tehnyt samaan maailmaan, alkuperäisiä täydentäen, mutta jotain jää puuttumaan. Haittana enemmän liiallinen kikkailu  ja rautalangasta vääntäminen tms. kuin uskottomuus "alkuperäisille osille".

-P.

[Lewis]

Barks, Scarpa, Van Horn. Ja nää yksisivuisten tekijät.

Joonas

[V3§a V1tikain3n]

Byron Ericksonin pisteet nousivat huimasti eilen lukiessani AA 26/06:sta Minni Hiiri: Matkalla Turmiolaan -tarinan.

Oikeastaan ensi kertaa sellaiset vakiosivuhahmot kuin Minni ja Polle Koninkaulus saivat lihaa luisevien henkilöhahmojensa ympärille. Se tavallinen hahmojen keskeinen pikkunaljailu, joka yleensä esiintyy taka-alalla, kun Mikki ja Hessu ratkovat rikollisten juonia, oli nyt etualalla, kun Mikki oli jalka kipeänä pois kuvioista. Pikkunaljailu olikin nyt tavallista pitemmälle menevää keskustelua ystävyydestä ja luottamuksesta. Erickson ylitti itsensä, mutta eu toki vielä yltänyt parhaaksi AA-kirjoittajaksi, lähelle toki parhaita Mikki-kirjoittajan titteliä.

Puron vertaus Lucasista osuu minusta lähemmäs Rosaa, sillä onhan Rennyllä toki omiakin, suht hyviä töitä, kuten...

ööh...

...antaa olla...

... ainniin, Mindhunters!!!

[Daddy Duck]

Carl Barks

[Wade]

Ei Rosan voittanutta... Ei käsikirjoituksissa, eikä sen puoleen piirrustuksissakaan

[Flemming Andersen]

Don Rosa on tehnyt muutaman hyvän kässärin(Hänen majesteettinsa Roope Ankka, Valvova silmä, Sammon salaisuus, Unohda koko juttu, Krokotiilinmetsästäjä, 10 avataran aarre ym.), Barksin 10-sivuiset taas olivat yksinkertaisuudessaan hämmästyttävän nerokkaita (jotkut pidemmätkin kyllä). Listalle kuuluvat ehdottomasti myös Italian pojat Guido Martina, Romano Scarpa, Massimo de Vita ja Giovan Battista Carpi... erityisesti Scarpa on antanut  Aku Ankalle ehkä enemmän kuin kukaan muu sarjakuvataiteilija. Katalonialainen Miquel Puyol ei ole kovin tunnettu, mutta pitkät (Roope-sedän aarrearkut -sarjassa julkaistut) Katalonian keikka ja Matterhornin valkea kulta (muuiden muassa) ansaitsevat maininnan.

Pahimmillaan Rosan tarinat ovat silloin, kun hän yrittää olla tunteellinen, sillä ainoa temppu joka hänen työkalupakistaan löytyy on tarinan upottaminen siirappiin. Iljettävimpänä esimerkkinä se tarina, jossa Akusta tulee hetkeksi supersankari, mutta pojat eivät sitä tiedä. Koko viimeinen sivu on sellaista sokerilientä, ettei lukija saa sormiaan irti lehdestä.
Ero esim. Barksin Tyhjälän jouluun tai Grönlanti-seikkailuun on ilmeinen. "Vakava" tunteellisuus ei muutu korniksi, eikä huumorista ja viihdyttävyydestä tarvitse tinkiä.

Totta. Puyolin tarinoissa ja italotaseikkailuissa ankkojen väliset suhteet tulevat näkyviin ikään kuin toiminnan kautta. Scarpan, Martinan ja Puyolin tarinat eivät ole siirappisia, toisin kuin vaikkapa "Kirje kotoa"tai "7(-4) rohkeata caballeroa". Rosan pitäisi pikkuhiljaa tajuta MIKSI hän on suosittu ja miksi hänen vanhat tarinansa hakkaavat hänen 2000-luvun tuotantonsa 1000-0. En tiedä miten paljon Keno on tuijotellut saippuasarjoja mutta Scarpan ei - koskaan - tarvinnut - pilata - 4 - sivua - kallista - paperia - yhden - kyyneleen - vuodattamiseen - saadakseen - tarinaansa - enemmän - tunnetta - kuin - Rosa - koskaan.
Pidän Rosasta (hyvä tuotanto päättyy joskus Temppeliherrojen jälkeen) mutta tämä on totuus.

Edit. Muokkasin kolme peräkkäistä viestiä yhdeksi. -Puro.

[Juuso9]

Paras käsikirjoittaja on tietysti Don Rosa ja toisiksi paras on Kari Korhonen.

[Timo Ronkainen]

Kannattaisin enemmänkin Ciminoa, esimerkiksi Seikkailu pinnan alla, Läpinäkyvät vuoret ja Roope-sedän tähtihiekka.

Ciminon heikkous on tietenkin toisto. Noin puolessa tarinoista Roope tulee hakemaan vastahakoista Akua aarteenetsintäretkelle jollain ihmeellisellä menopelillä, ja seuraavaksi

En löytänyt haulla että Ciminon kuolemasta olisi uutisoitu.
http://www.afnews.info/wordpress/2012/03/rodolfo-cimino-passed-away/
31.3.2012 poistui joukostamme.

Timo