En mene sanomaan kuka on paras, mutta haluaisin lisätä, että jo mainittujen lisäksi Bruno Sarda, Romano Scarpa ja Jack Bradbury ovat onnistuneet tuomaan pitkiinkin tarinoihin hyvää huumoria. Vic Lockman myös kirjoitti Tony Stroblille oikein mukaansatempaavia juttuja, kuten Salainen tehtävä (AA 32/1969).
Olen tottunut ajattelemaan, että Hyvässä Ankkatarinassa on oltava gageja, parhaassa tapauksessa kestovitsi, jota varioidaan tarinan kuluessa - Barkshan oli tässä loistava, hän puristi aiheesta kaiken irti. Sellainen ankkatarina ei ole kuin kuin seikkailukirjan lehdiltä poimittu, vaan pikemminkin hyvin tehdyn TV-sitcomin jakso. Esimerkiksi Marco Rotan sympaattisilta ankoilta sellainen ote lähes täysin puuttuu, ikävä kyllä.