Egmont on tehnyt todella paljon hyviä kustannuspäätöksiä, mutta tässä mentiin huti urakalla.
Tästä olen tiukasti eri mieltä. Verrattuna aiemmin julkaistuihin pehmeäkantisiin lehtihyllyversioihin, kovakantinen laitos on laadukkaampi käsitellä ja säilyttää.
Lisäksi minua ilahdutti erikseen teoksesta löytynyt maininta oikolukijasta, mikä myös näkyikin virheettömyytenä. Aiemmin muutoin laadukkaasti toimitettuihin Mooren kovakantisiin on lipsahtanut ainakin yksi lyöntivirhe opusta kohden, mikä harmittaa aina yhtä paljon, kun silmä ne tekstistä poimii.
Koska en kaikkia mieleni keittämiä höperyyksiä kehtaa arvioihini lisätä, voin aina jakaa niitä pitkin poikin foorumia. Toiseen ketjuun kirjoitin tästä seuraavasti (ajatusten epäselvyyksiä selitän sillä, että kirjoitin tätä Suomi-Ruotsi-ottelun erätauolla, mikä ei ehkä ollut otollisin ajankohta kirkastaa ajatuksiaan tekstiksi):
Alan Mooren ja Kevin O'Neill ovat toteuttaneet teoksensa Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga: 1910 käyttäen hyväksi Kolmen pennin oopperaa.
Ensi alkuun en päässyt kankealta tuntuneeseen opukseen sisään, kunnes tajuntaan jysähti mitä olin todella lukemassa.
Kirjoittaessani opuksen olevan sarjakuvamuotoinen laulunäytelmä, tiesin tiivistäväni asiaa jo liiaksi. Kyseessä ei ollut sarjakuvamuotoinen laulunäytelmä, kuten Mika Lietzénin Elegia oli sarjakuvamuotoinen näytelmä. Elegia on todellakin sarjakuvana toteutettu näytelmäkäsikirjoitus, mutta tässä ei ollut kyse samasta asiasta.
Mooren ja O'Neillin teos ei ole sarjakuvana toteutettu laulunäytelmä, vaan laulunäytelmän keinoja hyödyntävä sarjakuva. Tästä oivalluksesta lähtien minun oli vaikea enää nähdä teosta muuna kuin nerokkaana sarjakuvakäsikirjoituksena; siinä ei ollut kysymys sarjakuvan etäännyttämisestä omista alkujuuristaan, vaan toisen taidemuodon sisäistämistä osaksi sarjakuvaa. Lopputulos on silti edelleen sarjakuvaa, mutta jollain tavoin kehittynyttä, evoluution tuloksena syntynyttä sarjakuvaa.
Tässä mielessä tämä viesti on väärin nimetyssä ketjussa. Tämä viesti kuuluisi ketjuun, joka olisi nimetty "sarjakuvaa musiikista".
Koska kukaan tuskin siihen tarttuu, niin ainakin Helsingin kaupunginteatteri on Kolmen pennin oopperaa esittänyt Kerjäläisoopperan nimellä, jos se olisi tuttu ihmisille.