Huh, nyt olisi jo toivuttu.
Uudet tilat olivat hyvät, eli tilavammat eivätkä hirveän kuumat, lisäksi luentotila oli saatu sopivasti erilleen myyntitilan hälystä joten haastatteluista sai selvääkin ja videotykin kuvakin oli terävä, penkkejä sinne tosin olisi kaivattu enemmän.
Reppuuni kasautui:
Uusimmat Herra Jean ja Jussi Jänis, Ubu 3, Aapo Rapin Pullapoika (helvatan hyvä, piti lukea se vielä yöllä ennen nukkumaankäymistä), Ville Rannan ja Kati Kovacsin pikkupulut sekä Ekebomin Uusissa maisemissa. Sitten extempore mukaan tarttui pari Ankkalinnan pamausta paluumatkalukemiseksi sekä todella yllättänyt löytö Thomas Ottin Panopticum (Fantagraphics) joka sisältää raapetekniikalla tehtyjä sanattomia kauhujutuja. Tässä vaiheessa alkoi reppu olla täysi ja lompakko tyhjä joten oli pakko lopettaa ostelu vaikka kaikenlaista mielenkiintoista jäi myyntipöydille.
Lloydin nimmarista. Ko. herra osoittautui todella puheliaaksi henkilöksi. Sinä aikana kun itse jonotin (jonon 4:s) tuli käytyä läpi niin suomenkielen loppupäätettä -lle verrattuna to tai pour etuliitteisiin, nimmarin pyytäjien sarjakuvanharrastuksen laajutta, teosten promootiota ja Neil Gaimania, hänen työskentelytapaansa (lisää alempana) ja tarkasteltua puolioriginaalia sivua, suomalaisen painoksen hienoutta ja parempaa värien toistoa, yleistä sarjakuvien julkaisutilannetta suomessa sekä kirjakauppojen mukavaa sisustusta ja lopuksi kun sain kirjani takaisin tuli vielä käteltyä häntä.
Tiedä sitten miten tuskastuttavalta tilanne tuntui taaempana jonossa, mutta minulle tuo oli kiinnostavin nimmarinpyynti kautta aikain.
Mielenkiintoista oli että hän piirsi V:n kuvan käyttäen väritykseen öljyväriliituja.
Ja se työprosessi. Hän piirtää originaalin A4:selle (olikohan tässä välissä myös tussaus, ei muista enää), ottaa siitä valokopion ja värittää tämän kopion puuväreillä jonka jälkeen skannaa kuvan ja Photoshopilla (Do you have Photoshop? ) sitten blurrin avulla tasaa väripinnat haluamallaan tavalla joko esim täysin tasaisiksi pinnoiksi tai sitten sellaisiksi että värikynän jälki näkyy hieman mikä tuo mukavaa tekstuuria pintoihin. Todella mukava mies.
Sitten Heilän haastattelun loppupuolisko ja Gravettin luento ja Painobaariin. Jossa tuli tavattua/nähtyä Kvaakkajia, irkkaajia ja kvaakkaavia irkkaajia (tämähän oli mukavaa kun en ole kovin monelle niin pahoin avautunut että turpiinsaamisen mahdollisuus olisi ollut kovin suuri) ja kuultua mielenkiintoisia kertomuksia. Selvästi raskaan sarjan sarjakuvaharrastajan ominaisuuksiin kuuluu se että tupakkaa palaa tiuhaan tahtiin ja viinaa uppoaa kuin onttoon jalkaan. Ja jäin Kaltsulle tuopin velkaa, jonka kuittaan viimeistään ensi vuonna.
