Ensiksikin ruusuja postitalosta pitopaikkana: Tila tuntui riittävän hyvin verrattuna aikaisempiin vuosiin Aktia-salissa, koska ilmakin pysyi hengitettävänä. Myöskin ohjelmien pito suhteellisen pienessä salissa toimi hyvin, vaikka ensi alkuun jouduinkin hieman etsimään salia. Helpostihan se kuitenkin löytyi. Järjestelyt tuntuivat muutenkin sangen toimivilta pienen alkupällistelyn jälkeen.
Sitten risuja: Ulkomainontaa olisi kyllä voinut harrastaa näkyvämmin, jos en olis tiennyt tapahtumasta niin ulkoa päin en olisi arvannut mitään. Pari pientä kylttiä, ja kun nekin oli sitä räikeän keltaista kammotusta pandalla, paikka ei edes houkutellut. Webbisivut oli miusta melkein umpihuonot, värimaailma oli suorastaan hirveä ja se alasputoava näköeste oli suoraan käytettävyyden ja selkeyden helvetistä.
Paikan päältä tarttui siedettävä määrä tavaraa mukaan, muttei liikaa, mikä oli pieni yllätys. Nimmarit hankin onnistuneesti Lloydilta, Gravettilta ja Roikoselta (kummityttö ilahtunee kovasti joululahjastaan), ja piirrokset Ankka-ihmisiltä Korhonen & Vainionmäki. Lloydia ei joutunut lauantaina edes juuri jonottamaan Suomalaisessa, mikä oli positiivinen yllätys, ja mies juttelikin ihan mukavia. Brownia en nähnyt haastattelua lukuunottamatta, mikä oli vähän sääli. Ja ihmeen vähän ihmisiä tosin oli paikalla kuuntelemassa ohjelmia (ainakin niitä joissa itse olin), ottaen huomioon että kuuntelin kuitenkin kaikkien kunniavieraitten haastatteluja...Mutta ei se mitään, ei päässyt ainakaan tungosta syntymään.
Summarum: Onnistuneet festarit, mistä kiitokset järjestäjille ja kaikille muillekin! Vaikka sainkin lauantaina Liikkuvan Linnan esityksen jälkeen totaalisen kulttuuri-burnoutin aikaiseksi niin etten jaksanut ängetä baariin illaksi, tunnelmat oli hyvät. Ensi vuonna uudestaan!