Ei kyse ole verisestä loukkauksesta, vaan siitä että hienoiselle tietämättömyydelle nauretaan. Vai millekäs sitten teidän mielestänne nauretaan tuossa Lassi ja Leevi -stripissä? Jos se kerran on hauska? Mikä siinä naurattaa? Vastaukseksi ei kelpaa "se on vaan hauska" tms. koska sellaisessa ei ole perusteltu.
Saavuin kaverin polttareista, väsy ei meinaa tulla ja olen luovassa tilassa, joten asetan tämän stripin selittämisen itse itselleni haasteeksi:
Ruutu 1: Leevi: Mitä teet?
- Normaali tilanne, henkilö A (Leevi) saapuu henkilön B (Lassi) luo ja näkee hänen tekevän jotain, jonka luonnetta hän ei voi tarkentaa (Lassi voisi esimerkiksi piirtää, kirjoittaa satua tms), ja haluaa tarkentaa havaintoaan esittämällä Lassille kysymyksen.
Ruutu 2: Lassi: Kirjoitan omaelämänkertaani.
- Normaali tilanne muuttuu absurdiksi. Lassi on tunnistettu lapseksi, joten voidaan olettaa hänellä ei olisi vielä aihetta kirjoittaa elämänkertaa. Tässä vaiheessa kukin lukija tulkitsee tilanteen huumorin omalla tavallaan, jonkun mielestä tässä tilanteessa ei ehkä ole mitään humoristisia piirteitä (esimerkiksi kuusivuotias lukija, joka itse kirjoittaa elämänkertaansa, ei näkisi tässä tilanteessa huumoria). Koettu huumori voi johtua ainakin mainitusta tilanteen absurdiutumisesta ja odotetusta poikkeamisesta (Lassi ei kirjoittanutkaan satua).
Ruutu 3: Leevi: Mutta sinähän olet vasta kuusivuotias.
- Leevi vahvistaa tilanteen absurdiuden itselleen ja Lassille. Ilman audiovisuaalista tietoa emme voi todeta, millä tavalla Leevi esittää tämän vahvistuksen (mahdollisuuksia ovat ainakin pilkkaavasti, toteavasti, kysyvästi, hämmästyneesti [eli hyvän- vai pahantahtoisesti]), mutta (sarjakuvan luonteen tuntien) voimme olettaa kyseessä olevan hyväntahtoisen toteamuksen.
Ruutu 4: Minulla onkin vain yksi liuska paperia.
- Henkilö B trivialisoi absurdiuden tunnustamalla tilanteen poikkeavuuden normeista ja rationalisoimalla tilanteen. Huumori voi (lukijakohtaisesti) pohjautua itsensä alentamiseen, tilanteen käänteistämiseen, poikkeamaan totutusta tai itsensä puolustamiseen itseironialla.
L & L -stripin huumori syntyy kahdesta tekijästä, joista toinen on riippuvainen ensimmäisestä. Ensimmäinen tekijä on poikkeama normista eli tilanteen absurdoituminen. Toinen tekijä on absurdiuden järkiperäistäminen näennäisesti absurdilla, mutta paikkaansa pitävällä toteamuksella. Kuten kaikki muukin huumorin, tämänkään stripin huumori ei välttämättä toimi, jos lukija ei koe ensimmäistä tilannetta muuttavaa tekijää absurdiksi.
Yleissääntö on, että huumori syntyy poikkeamista. Poiketaan jostakin tutusta, oikeasta, halutusta, säännönmukaisesta, tunnetusta, todennäköisestä ja niin edelleen.
Väsy iski, kirjoitusvihreitäkin oli enemmän kuin laki salli, petipunkit laulavat seireenikutsuaan.
Edit 2: kijvorotusvireitä löytyi vielä aamullakin, korjasin löytämäni pois kuleksimasta, muut menkään akuutin lukihäiriön piikkiin.