Silloin tulee miettineeksi, että jos tämä sittenkin olisi tehty käsin...
Viitaten toiseen Jysäys-säikeeseen ja siinä olleeseen keskusteluun kaunokirjoituksesta:
Suomalaiset lukijat, ainakin sarjakuvaharrastajat, jättävät tarinan lukematta, jos tekstin muoto hidastaa lukemista. Tästä on kokemusta jokaisesta aiemmasta numerosta, ja sen tietävät muutkin kustantajat. Kalligrafinen tyyli on siinä rajoilla, mutta valitsin mielummin taatusti selkeän vaihtoehdon.
Valittu fontti oli sillä hetkellä koneessani olevista kirjasinleikkauksista lähinnä alkuperäistä. Päätöksiä joutuu joskus tekemään hyvin nopeasti ja niitten kanssa on sitten vain elettävä. Varmasti parempiakin löytyisi, mutta yhdenmukaisuuden vuoksi julkaisemme tarinan loppuun asti Century old style std-fontilla. Ainakin nimensä puolesta se sopii aikakauteen hyvin

Tärkeintä minulle on se, että ihmiset pystyvät lukemaan tarinan.
Suomennoksessa myös tekstilaatikoiden taustat ja sijoittelu on erilaista, puhekuplista ja
kissojen metakasta puuttuvat konttuurit - mikä herättääkin kysymyksen, että minkälaisessa muodossa mahdatte saada aineiston? Ovatko nämä semmoisia juttuja, joihin ei ole ollut mahdollista vaikuttaa?
Yleensä saatu materiaali on helppoa työstää, mutta Vincent on poikkeus. Kaiken pohjana on 100% maalattu sivu, jossa ei ole puhekuplia, äänitehosteita tai tekstiplansseja lainkaan. Paljastui upeita yksityiskohtia, jotka alkuperäisessä kirjassa olivat peittyneet puhekuplien alle.
Puhekuplat taas olivat läjittäin käsittämättöminä bitmap-tiedostoina, joissa yhdessä oli suunnilleen viiden puhekuplan sisukset ja/tai ääriviivat. Niissä ei ollut minkäänlaisia kohdistuksia, vaan puhekuplien ääriviivat olisi pitänyt asemoida käsin jokaisen sisuksen ympärille. Selvyyden vuoksi joka toinen ääriviiva oli eri tiedostossa kuin sisus ja tiltattuna 90 tai 180 asteen kulmaan. Lisäksi kohdistus ei ollut 100 % vaan valkoisen ja ääriviivan väliin jää paikoitellen rakoja.
Ehkäpä tuon kanssa olisi vielä voinut elää, jos ne maalaukset eivät olisi olleet niin upeita kun ovat. Aloin siis miettiä miten niitä pystyisi yhtään tuomaan esille. Ensin kehitin läpikuultavat puhekuplat ja planssit. Siellä, missä teksti näkyi ilman planssia jätin planssin kokonaan pois.
Lopuksi, jos suomennos oli huomattavasti lyhyempi kuin alkuperäinen, leikkasin puhekuplia pienemmäksi.
Puhekuplista jätin ääriviivat pois siksi, että ne sulautuisivat paremmin maalaukseen.
Alkuperäisteoksen mustalla erotetut kirkkaanvalkoiset puhekuplat lyövät silmille kuin
halogeenit.

Näitten moraalisesti arveluttavien ratkaisujen ansiosta suomalaiset lukijat näkevät enemmän pohjalla olevista maalauksista kuin keski-eurooppalaiset veljensä ja sisarensa. Esim. Sivun 9 alalaidassa olevaa Gauguinin maalausta ei alkuperäisessä kirjassa näy lainkaan.
Smudja on käsittämättömän hyvä maalari, jolla on sarjakuvan kuvakuljetuskin hyvin hanskassa, mutta puhekuplittajana hän on kömpelö. Tai sitten hän vain on niin hyvä maalaamaan, että hänellä on varaa peittää yksityiskohtia töistään.
Summa Summarum: Syteen tai saveen, Jysäys pyrkii suojelemaan teosten alkuperäistä henkeä jopa niiden omilta tekijöiltä. Uskokaa pois, Jysäyksessä oleva versio on parempi kuin alkuperäinen kirja!
Vielä mangasta. Ranskan sanakirjaa selatessa sattui silmiini hassu sana:
magnanime. Se tarkoittaa jalo- ja ylevämielistä. Tässäkö syy mangan ja animen suosioon Ranskassa?