En kyllä itse tykännyt Travoltasta, enkä päähenkilön näyttelijästä. Tämä uusi kaveri vaikuttaa paremmalta. Minulla on korkeammat odotukset War zonen suhteen, vaikka traileri näytti ilkeeltä. En tykännyt siitä miten äijä näyttää teoillaan, että myös tappaa, mutta jotenkin asenne vaikuttaa siltä että hän vain on perus jannu, vähän vihainen, mutta se menee ohi. Eikä se pääosan vetäjä kyllä näytäkään tuomarilta. Just ja just pääkallo näkyy, ei sentään yhtä huopnosti ku sillä helkkarin Ruotsalaisella Ivy Draco Rockysta sällillä (eli ei ollenkaan!), mutta parantamisen varaa olisi ja paljon.
Srjakuvassahan on selvää, että Frank Castle ei niinkään välitä viattomista, vaan on pakkomielteittensä takia halukas tappamaan jokaikisen rikollisen, maksoi sitten kenen hengen tahansa. Frank myös kuvittelee että tämä ajatus pahantekijöistä on kaikilla, ja juuri tuon takia on sarjakuvassa joutunut usein ristituleen milloin kenenkin kanssa. Nämä piirteet eivät tulleet mitenkään esiin elokuvassa, ja se teki The punisher elokuvasta vain yhden räiskintä-toiminta-veri-lentää-ja-pirusti elokuvan muiden joukossa.
Hellboy kangistuu samankaltaiseen ongelmaan etenkin loppupuolella. Tuntuu kuin ruudussa pyörisi vain yksi uusi punainen Hellboyn näköinen Bruce Willis lisää. Juonessa ei oikeastaan vikaa, mutta elävyys puuttuu. Elokuva on mielestäni yliarvostettu. Se saattaa muistuttaa vahvasti sarjakuvaa ulkoisesti, mutta ei jää kuin yhtenä elokuvana muiden joukkoon. Sarjakuvan hahmon persoonallisuus tulee esiin vain pieninä paloina alussa, ja sitten se vaan katoaa. Lisäksi loppu mäiskintä oli tylsästi toteutettu, ei meinaa jaksaa katsoa loppuun, ellei kyseessä ole lempihahmo. Ja minulle Hellboy on ihan hyvä, muttei lemppari. Sen takia elokuva ei toimi kokonaisuutena: Se ei jaksa kantaa muita katsojia mukanaan loppuun asti.