Kirjakieli vs. puhekieli sarjakuvassa

[bgt]

Yksi ongelma on se, että puhekieli on nimenomaan puhekieltä.

Kuuluk' siihe laitta jotta heittomerkei ja kui sää osota, et tosa enne ja-sana on semmonen vahvemp j-äänne, ko siin o i erellise sana lopus?

Minkä lisäksi puhekieli on kovin paikallista. Kymmenen korttelin päässä asuva karsastaa jotain sanoja, ainakin kirjoitettuna, vaikka kuultuna ei yhtään ihmettelisikään.

Uusimmassa Nemissä esimerkiksi katselin itse pitkähköön jotain niistä sen turkulais-jutun sanamuodoista.

[Paalujuntta-S.]

*harrastaja höpisee taas sivusta omia näkemyksiään*

Kirjoitettu teksti on eri juttu kuin puhuttu kieli. Kirjoitetun tekstin tehtävä on imitoida puhuttua kieltä omien sääntöjensä puitteissa. Eli toisinsanoen kirjoitettu teksti on puhutun kielen mukailemista ja sovittamista.

Jos slangia tai paksua murretta yrittää litteroida sanatarkasti, lopputulos on usein rasittavan vaikealukuinen.

Tosiasiaksi jää sekin, että puhutun kielen kaikkia elementtejä painotuksineen, taukoineen, äänenkorkeuksineen jne. ei koskaan voi vangita kirjoitettuun muotoon muuten kuin kielentutkijoiden käyttämillä erikoismerkeillä.

Kannattaa muistaa sekin, että aniharva ihminen oikeasti osaa muita murteita kuin omansa. Stadilainen voi kuvitella osaavansa Turun murretta riittävästi, mutta perusturkulaisen korvissa stadilaisen murreimitaatio luultavasti kuulostaa piinallisen epäaidolta.

Minusta luontevin kieli sarjakuvassa on jotakin kirjakielen ja puhekielen välimaastosta. Murteita ja slangi-ilmaisuja kannattaa, kuten tertsi sanoi, käyttää tehokeinoina, korostamaan joidenkin yksittäisten henkilöhahmojen luonnetta.

[Jukka Koivusaari]

"siis onks idiksii, millai tää ny sit kandeis handlata, ku jos esmes sarjikses o vaik teinei, ni ne kyl sorge vaa spiikkaa stadin slangii tai ainaki tykittää sit puhekielt..."

Eli en edes osaa stadin slangia

Hei, hiffaaks kundit, et mite kandeis hanskaa, jos seriööris vaik teiniskidit bamlais stadisproogii.  

[Jarmo]

Voithan aina käyttää ns. "claremontismeja", mon ami. Sacre bleu!

Asiaa asian vierestä.

Tuossa täytyy vaan olla tarkkana, ettei ole hölmö.

Esim. juuri claremonisointi tai texwilleröinti on ok, jos tyypit puhuvat muuten jotain kieltä
(molemmissa tapauksissa englantia), mutta heittävät  väliin jotain zum teufelia tai muy bieniä
myös osaamallaan kielellä.

Mutta blueberryismit ovat puhtaasti pöhelöjä ratkaisuja. Eli puhutaan englantia suomeksi käännettynä,
mutta väliin heitetään Damned! Vieraan kielen läsnäololle ei ole perusteita.

[Mia]

Paalujuntta, olet niin oikeassa. Puhekieli on villi lapsi, jota ei voi vangita kirjakieleen.

Tavallinen yleiskieli toimii suomenkielisessä sarjakuvassa parhaiten. Aika toimivaa paikallisväriä saa lisäilemällä yleiskieliseen tekstiin yksittäisiä slangi- tai murresanoja.  Muuten suomen puhekieli on eriytynyt kirjoitetusta kielestä niin paljon, että ainakin itse pidän sen lukemista aika raskaana ja se vie ilon lukemisesta. Ja mihin vedetään se raja, miten pitkälle puhetta translitteroidaan. No, itse ainakin nauroin Jukka Koivusaaren petankki-stripin foneettiselle kirjoitukselle, mutta montako kertaa samaa vitsiä voi käyttää...

Noista "claremontismeista". (Hitsi, niillä piti olla joku ihan oikea termi, mutten saa sitä mieleen.) Joissain tarpeeksi eksoottisissa yhteyksissä ne voivat toimia tiettyyn rajaan asti. Kyllähän ihmiset muutenkin sekoittelevat eri kieliä puheessaan, esimerkiksi useimmat eivät voi kertakaikkiaan laskea kuin äidinkielellään. Saahan tuollakin tavalla taas sitä paikallisväriä.

[W]

Minua häiritsee vanhoissa Blueberry suomennuksissa erityisen paljon viljelty "Bloody hell!!"
Kun yhdellä aukeamalla saataa olla puolen tusinaa tuollaista huudahdusta niin hiukan epäaidoksi menee... Mielikuvitusta käyttäen hahmojen kiroaminen olisi voinut olla monipuolisempaa.
Tex Willerissäkin ainoat espanjalaiset sanonnatkin näyttävät olevan Muy bienit ja tampienit.
Olisi paljon uskottavampaa jos hahmot puhuisivat joskus kokonaisia lauseita espanjaksi. Tämä tosin on käsikirjoittajan valinta. Mutta ei sen luulisi olevan ongelma italian julkaisuissa. Minä osaan vähän espanjaa ja ymmärrän jonkin verran italiaa kun ovat sukulaiskieliä vähän.

Kääntämis kysymys on aina ongelma kun ei ossaa toista kieltä riittävästi, murteita ja silleen.
Omissa tuotoksissani hahmot puhuvat hillittyä puhekieltä ja jos sorrun slangiin niin se on Järvenpään getto slangia, jota ei ymmärretä edes järvenpään keskustassa. Minä en taassen ymmärrä keskustan slangista mitään.

Slangin lukeminen on yleisesti ottaen vaivalloista, jos sitä on liian monessa pätkässä. Murteet taas ovat söpöjä.
Kukin tallaa omalla tyylillään.

[VesaK]

Korkeajännityssachsasta puhumattakaan...

Mielenkiintoista on myöskin Frode Överlin Pondus-sarjan kielenkäyttö, puoliksi norjaa ja puoliksi englantia...

[Wiljami]

Yksi apu tähän ongelmaan tulee siitä, että vaikka suomesta useampia murteita löytyykin, on puhekielessä myös joitain sellaisia yleisiä elementtejä, joita suurin osa suomalaisista käyttää. Pari esimerkkiä:
1) omistusliitettä ei puheessa juuri käytetä:
sinun talosi vrt. sinun talo.
2) persoonapäätteiden hylkääminen 1. ja 3. persoonissa:
me mennään vrt. me menemme
ne menee vrt. ne menevät
3) yksikön ja monikon 3. persoonapronominit:
hän  puhekielessä usein se (ja he=ne)

Eli kirjoitetun puhekielen ei tarvitse olla mitenkään selkeästi murteellista, vaan eräänlaista kirjakielen ja puhekielen sekoitusta. Kun sanojen muotoseikkojen lisäksi pohdiskelee sanavalintoja ja lauserakennetta, voi ihan kelpoa puhekieltä saada aikaan Tosin hyvän puhekielen kirjoittaminen on tuskallisen vaikeaa enkä minä sitä ainakaan osaa. ..vielä

[kitani]

Tex Willerissäkin ainoat espanjalaiset sanonnatkin näyttävät olevan Muy bienit ja tampienit.
Olisi paljon uskottavampaa jos hahmot puhuisivat joskus kokonaisia lauseita espanjaksi.

Joissain jaksoissa näin on ollutkin, mutta siinä on se paha puoli että ne vaativat yleensä  suomennoslaatikon, varsinkin jos päähenkilö puhuu kieliä.

Ja kyllä Texeissä pitää olla Muy bieneitä ja Con Mucho Custoja, turpiin annan jos ne menevät poistamaan.

Blueberryjen vieraskieliset repliikit häiritsevät minuakin, ennen ne vielä pysyivät jotenkuten aisoissa, mutta varsinkin näissä uudemmissa tuntuu välillä ettei suomentaja ole jaksanut suomentaa kaikkea. Hornan lieskat sanon minä.

[Pjuntta.]

Blueberryt on kai suomennettu suoraan ranskasta, eli varmaan ne englanninkieliset "blueberryismit" ovat jo siellä alkuperäistekstissä?

"Blueberryismi" lienee jäännettä aikakaudelta, jolloin enkuntaito oli vielä sen verran harvinainen, että yksittäiset englanninkieliset fraasit tekstin seassa näyttivät coolilta. Nykyisin vaikutelma on helposti päinvastainen.

[Lurker]

Puhekieli tuppaa vanhenemaan aika nopeasti, muotisanonnat häviävät nekin ja kuluvat niin pahasti, että ne lopulta näyttävät suorastaan tyylivirheiltä. Kliffaa, hei!

Käytetäänkö sarjakuvan suomennoksissa enää ollenkaan puhekieltä? Puhekielen rytmi onkin sitten jo toinen juttu, kuten Rami totesi.

Kotimaisissa sarjakuvissa slangin tai murteen käyttö voi toimiakin, mutta kovin nurkkakuntaiselta se kuulostaa.

[Darzee]

"Blueberryismi" lienee jäännettä aikakaudelta, jolloin enkuntaito oli vielä sen verran harvinainen, että yksittäiset englanninkieliset fraasit tekstin seassa näyttivät coolilta. Nykyisin vaikutelma on helposti päinvastainen.   

Voinee pitää paikkansa. Vastaavaahan näkee nykylukijan mielestä koomisen paljon ainakin Edgar P. Jacobsin Blake ja Mortimer-sarjoissa; vähän tämmöinen korkkarisaksaefekti. Ilmiö tunnetaan myös laajemmin kirjallisuuden piirissä, hakemattakin tulee mieleen esimerkiksi Hercule Poirot.

[J Lehto]

Mun ekassa Sarjarissa olleessa sarjassa (1987) käytiin tällainen keskustelu:

- Oottekste Jeesus-nuoria ?
- Ollaanhan me.
- Liity messiin!
- Kliffaa hei!

Kliffaa hei oli dorkan kuulonen spedeläppä jo silloin. Siis milloinkahan joku on vakavissaan sanonu että onpa kyllä kliffaa, hei! Joku perhanan merimies 1910-luvulla? Vai joku helsinkiläisteini joratessaan olohuoneessaan 1962??

[Lurker]

Suomisen Olli -elokuvat tulevat aina mieleen Stadin slangista: Eri nastaa, Pipsa!

Hyvää ja sujuvaa kirjakieltä ei oikeastaan "huomaa" ollenkaan, kun sellaista lukee. Se välittää ajatukset puhtaimmin ja ajattomimmin. Joskus voi tietty hakea pientä vanhahtavuutta kieleen, jos aihe sitä vaatii (kuten nyt vaikka niissä Robin Hoodeissa).

[Reima Mäkinen]

Puhekieli tuppaa vanhenemaan aika nopeasti, muotisanonnat häviävät nekin ja kuluvat niin pahasti, että ne lopulta näyttävät suorastaan tyylivirheiltä. Kliffaa, hei!

Mmm. Mutta toisaalta, meillä on mahdollisuus yrittää tehdä aikalaiskuvausta ja ajankuvaa ajassa. Aika on ihan yhtä tärkeä kuin paikka.