Kerääkö naiset Iittalan lasia, posliinikissoja, -lapsia, -enkeleitä, ja Arabian vuosilautasia? 
Tämän pitkän viestin (olisiko jopa Kvaakin pisin ??) ihan ensi alkuun todettakoon tuosta naisten keräilystä, että on äärimmäisen hauskaa viihdettä käydä huutokaupoissa ja katsella, miten joka ikinen kerta sama kuvio toistuu: paikalla on ensinnäkin pieni määrä varmasti oikeasti laadukasta Arabian, Iittalan yms lasi- sun muuta töyhkää sekä n. 90% muuta täysin roskaa ja oikeasti mautonta rihkamaa samasta kategoriasta. Ja yhtälön täydentävät tietenkin ne n. 5-10 (yleensä vanhempaa) naisihmistä, jotka ovat huutokaupassa selkeästi vain kyräilemässä ketä muita on paikalla ja mitä ihmiset huutavat. Homma etenee niin, että huutokaupassa myydään aluksi kierros tyyliin "kaikki järjestyksessä" eli huonekalut ja paremmat lasitavaratkin tekevät kauppansa, mutta kukaan ei koske pitkällä tikullakaan siihen roskalasiin (ei edes 0 euron lähtöhinnasta), kun sillä ei kukaan mitään tee eikä kukaan sellaista kotiinsa kaipaa.
No, jännitys tiivistyy...
Meklari heittää rundin jälkeen kehiin taikasanat "Ja nyt sitten myydään kaikki jäljellä oleva pois ulosheittohinnoin", ja silloin se huba alkaa. Nimittäin, kaikki nämä naisihmiset alkavat pälyilemään toisiaan ja kun joku heistä (se, jonka pokka ensimmäisenä pettää) huutaa euron yhdestä ensimmäisestä koristelasiesineestä, niin kappas, saman esineen hinta nouseekin pilviin ja äsken sama esine ei kelvannut kenellekään. Tämän ensimmäisen esineen jälkeen kaikki jäljellä olevat lasiesineet menevät kuin kuumille kiville, syntyy suorastaan yleinen paniikki, ettei vain kukaan jäisi ilman jotain kotiinvietävää, ts. on PAKKO saada jotain mukaansa sieltä kaupasta, jota muut eivät saa tyyliin "Minä voitin, minä se olin, joka nokitti muut!!"
Ja kyllä, tämä on vain yleistys, mutta itse kymmenet huutokaupat käyneenä voin todeta, että kyseinen ilmiö on tapahtunut JOKAISESSA ainakin omalla kohdallani, ja henkilöt ovat poikkeuksetta olleet aina naisia, yleensä siis niitä keski-iän ylittäneitä.
Jos siis joku viittaa perversioihin yms sarjakuvien suhteen, niin kyllähän tuokin ylittänee monen järjellisen ajatuksenjuoksun ilmiönä, eikös ?
No
niin, sitten itse asiaan...
Eli, minä kait sitten tunnustaudun julkisesti ensimmäisenä täällä aika paljon tuohon setä nissenin kuvailemaan kategoriaan, eli ky-yyllä, minä haluan kokoelmiini mieluusti vain sitä PRIIMAA, ja kun tietty lehti osuu kohdalle, maksan siitä maltaita kohteesta riippuen sen saadakseni, ja totta helvetissä jos maksan minulle priimana myydystä kohteesta jopa satojakin euroja, katson asiakseni huomauttaa minulle ENNESTÄÄN TUNTEMATTOMALLE myyjälle, että paas poika/tyttö sitten se lehti hyvin pakattuna postiin, ja onhan siinä palautusoikeus mikäli sinun priima onkin vain tavan kuraa. Ja miksen noin tekisi, harvapa meistä varmaan ostaisi autoakaan Saksasta pelkän nettikuvauksen perusteella ja huomaisi auton perille tultua sen olevan yltä päältä ruosteessa ja vuosimallinkin olevan jotain ihan muuta puhumattakaan moottorin koosta. "Sisältöhän se ratkaisee, pääasia että nahkasisustus on napakka ja ratissa on Audin hieno logo."
Minulle on myyty useasti lyhyen keräilyurani alkuaikoina paskaa säkissä, ts. myyjä on myynyt priimaa tavaraa, jonka ei edes hyvällä tahdolla voi kukaan täysjärkinen kuvitella olevan edes hyvä- tai normaalikuntoista vaan huonokuntoista, jo pelkästään sen perusteella olen kantapään kautta oppinut kaupoissani vaatimaan minulle ennestään tuntemattomilta myyjiltä joko postitusta ensin ilman maksua tai mikä kätevintä, niin postiennakkoa jossa huomautus että paketin saa avata postissa ennen lunastusta, joka on ollut hyvinkin toimiva systeemi. Ja, poikkeuksetta jos myyjä ei ole tähän suostunut, niin en ole kohdetta ostanut ja hyvin pian tämän jälkeen melkein jokaisen tapauksen kohdalla joku toinen minua kokemattomampi onkin jo napissut eri foorumeilla huijarista ko. myyjän kohdalla. On toki rajatapauksia, joissa suht siisti sarjis on myyjän mielestä priimaa mutta minun mielestäni ei, ja jos kyseessä ei ole todella kallis ostos, en ole ruvennut hyvän luonteeni takia asiasta napisemaan vaan kiltisti nuollut "tappioni"
Edellinen selittänee pilkunnussimisen kauppojen tekovaiheessa, minut paremmin tuntevat myyjät/ostajat tietävät, että kerran hyvin tehdyn kaupan jälkeen olen äärimmäisen helppo tapaus mitä tulee kaupanteon joustavuuteen, ja kanssani on muutenkin hyvin helppo tulla toimeen.
Huomautan myös, että vaikka tallettelenkin sarjikseni pimeään ja suht huolellisesti, minä myös yleensä luen kaiken ainakin kertaalleen ja jos en juuri sitä parasta kappalettani, niin aina löytyy joko kirjastosta, divarista yms paikasta toinen kappale, jolla sen lukunälän voi tyydyttää, koska itselleni tuon keräämisen ohella sarjakuvien lukeminen on mitä mainiointa viihdettä. Ja sarjakuvia olen rakastanut aina niin nuoresta lähtien kuin 70-luvun alkupuolelle konttaamisaikaani muistan, joten siitä syy sarjakuvien keräilyyn yleensäkin.
Sitten kysymykseen, että miksi kerään priimaa ? Itse uskoisin kaiken juontavan ensisijaisesti perfektionismistani asioiden ja esineiden suhteen, jonka kuvaileminen on vaikeaa, mutta tämä luonteenpiirre vaikuttaa kaikkeen, pukeutumiseeni, kotini sisustamiseen (täydellisen harmonian hakeminen eri elementtien ja värien kesken), harrastuksiini, jne jne. Ja tottakai tällöin haen myös priimaa sarjakuvista, koen ahdistavana jo pelkän ajatuksenkin esimerkiksi Aku Ankan näytenumeron ostamisesta ja omistamisesta keskinkertaisena kappaleena, minullehan kelpaa VAIN priima, tai hyvin lähelle sellainen (ja siksi tuota Näyttistä minulla ei vielä ole, tarjouksia otan vastaan hehe). Tulee oikeasti hyvä fiilis kun saat kokoelmaan vaikean kohteen jopa täydellisenä, ja yleensä jollen kohdetta ole vielä lukenut, niin joko luen tuon ko. kappaleen silkkihansikkain tai sitten hommaan toisen lukukappaleen lainaksi tmv ja säilön tuon paremman kappaleen arkistoon. Mutta, minun osaltani keräilyharrastus on onneksi pysynyt aisoissa siltä osin, että minulla EI ole pakottavaa tarvetta ihailla kokoelmaani päivittäin eikä kuukausittain tai runkata sarjisten keskellä pimeässä kopissa
Toinen syy, miksi kerään priimaa, on puhtaasti sijoitusmielessä, jota jo joku täällä kyseenalaisti sijoituksen suhteen, ja johon taas joku toinen antoi fiksun palautteen. Mielestäni osakesijoitukset (joita olen myös paljon tehnyt) eivät monestikaan ole sen järkevämpiä eivätkä missään nimessä ainakaan pysyvämpiä sijoituskohteita, joskin niistä toki voi netota hyvällä tuurilla todella paljon enemmän. Mutta tottakai, kerään priimaa myös puhtaasti sijoitusmielessä, kyllä priimasta tavarasta saa useimmiten ainakin omansa pois, jos kyse on kerätymmistä sarjiksista kuten Ankoista, Blueberryistä, Valerianeista yms, toisin kuin tavis-kuntoisista sarjiksista, joita on pirun vaikea kaupata eteenpäin jos rahapula iskisi tai muuten haluaisi kokoelmastaan eroon. Voisi tuon saman rahan toki laittaa korkeakorkoiselle pankkitilille talteen mutta en tiedä, onko se sitten sitä kuuluisaa elämää jos rahojaan ei uskalla mihinkään haluamaansa käyttää vaan pitää kaikki pääomansa ikänsä pankkitilillä odottamassa sitä pahaa päivää ? Vastaavasti sijoittamalla rahojaan esim. keräilyyn, josta saa mielihyvää ja raha kuitenkin säilyy suht hyvin kiinni järkevästi valituissa kohteissa, on minusta paljon enemmän elämää, koska tällöin on ainakin toteuttanut mielihalujaan. Ja mikäli en nyt satu myymään kokoelmaani pois lähitulevaisuudessa, niin kyllä minua viehättää myös ajatus jättää tulevalle jälkipolvelleni ns. pieni perintö, esim. tyyliin pitää sarjakuvat piilossa jälkikasvulta 18v saakka ja sitten 18-v synttäreillä ilmoittaa "Vanhalla puolihöperöllä isukilla olis sulle pieni lahja tuolla vaatekomerossa minne et saanut 18 vuoteen mennä, sen avulla vissiin voit ostaa ensi asunnon tai jotain". Veikkaan, että tuossa vaiheessa useampikin miettii kahdesti, että voi niitä rahoja turhempaankin laittaa. Ja samoinhan taidettakin kerätään (joskin mittakaava täysin eri), rumistakin teoksista maksetaan miljoonia, ja yleensä aina sijoitusmielessä.
Kolmanneksi kerään priimaa ihan puhtaasti osaltaan juuri täälläkin mainitun kukkulan kuningas -teeman takia, ts. kyllä se aina jotain kiksejä antaa kun tietää, ettei kenelläkään toisella ole parempaa kappaletta kuin itsellä jostain kohteesta, puhumattakaan lähtökohdista jos tietää ko. kohdetta olevan olemassakaan vain muutaman kappaleen ja itse tiedät omistavasi juuri sen PARHAAN kappaleen siitä. Toisin sanoen kyllä keräilyssäkin, niin kuin melkein kaikessa muussakin, ihmisellä on kilpailuvietti ja vallanhalu. Keräilyn kohdalla ei voi sanoa että tieto on valtaa vaan priima on valtaa. Samoin kuin ei voi sanoa, että tieto lisää tuskaa vaan priima lisää tuskaa, koska sarjojen täydentäminen ei onnistu tuosta vaan jos vain priimat kappaleet kelpaavat. Toisaalta, keräämisessä pitää mielestäni olla myös haasteita, ja koska olen siinä onnellisessa asemassa, että taloudellisessa mielessä sarjisten keräily ei hirveästi hetkauta omaa talouttani, niin jos minulle kelpaisi keskinkertainen kunto, olisivat kaikki tavoittelemani sarjiskohteet tulleet kerätyiksi varmasti jo alle vuodessa keräilyn aloitettuani (aloitin n. 2 vuotta sitten lapsuusajan keräilyä lukuunottamatta). Tämä taas ei olisi minkäänlainen haaste, ja osittain kerään priimaa siis siksi, että keräämisessä omalla kohdallani olisi haastetta. Olen toki törmännyt tämän myötä siihen tosiseikkaan, että silloin tällöin kuulen ihmisistä, jotka ovat minulle kateellisia/katkeria, johtuen juuri siitä seikasta, että voin ostaa haluamani eikä minun tarvitse yrittää hankkia kaikkea mahdollisimman halvalla.
Näin, toivon että tämä avautuminen ja psykoanalyyttinen itsetutkiskelu edes hieman valaisee Nisseniäkin, mutta kyllä se palautusoikeuden pyytäminen ja vikojen kysyminen ihan ensi tilassa lähtee yleensä siitä, että ostaja ei ole ennen tehnyt vielä kauppaa kanssasi eikä tiedä, myytkö kuraa priimana vai oikeasti kunnon tavaraa. Kerran luottamuksen ansainneena jatkossa noita ei kysellä kauppaa käytäessä ja vastaavasti kerran luottamuksen menettäneenä jatkossa ei tarvitse kauppaa käydä.
Ja kyllä, minulla on rutosti muuta elämää kuin sarjisten keräily. Olen mukana kolmen yrityksen pyörittämisessä, harrastan liikuntaa enemmän kuin laki sallii, minulla on fiksu kauniimman sukupuolen edustaja vaimona, nautin mökkeilystä (ja sen lieveilmiöistä eli saunomisesta PUUsaunassa, oluen juonnista ja hyvien eväiden syömisestä) ja matkailusta, tulen toimeen ihmisten kanssa ja yleensäkin ottaen en kanna mukanani kylttiä "Olen keräilyfriikki"
Vielä kun löytäisin jostain sen yhteistyökumppanin, joka hoitaisi kanssani noiden ilmestymättömien Alixien julkaisemisen Suomessa ja vois kait tuota julkaista muutakin eurooppalaista 60-80-luvun laatusarjista, itsellä vain tuo aika menee muuhun niin täydellisesti, etten enää ennätä selvittelemään oikeuksien haalimista Ranskasta ja yleensäkään koko kustannusrumbaa Suomessa
Joensuu kuittaa ja lopettaa
