En pidä itseäni sarjakuvien kerääjänä, olen lukenut kaiken mitä hyllyssäni on, mutta toisaalta olen havainnut hankalaksi luopua mistään mitä sinne hyllyyn on tullut hankittua, vaikkei niitä olisi luettu vuosiin. Ikäänkuin myisin harrastukseni pääomaa jos poistaisin hyllystäni nimikkeitä. Hyllyni sisältöä voisi pitää pienenä sarjakuvakirjastona, jonka tarkoituksena on antaa mahdollisimman laaja kuva sarjakuvasta ja, kuten oikeissakin kirjastoissa, sisältää best sellereitä. Mutta tämä ei mielestäni ole keräämistä koska eri sarjojen täydellisyys ei aja niiden sisällön laadun ohi.
Osalle albumeista on kehittynyt tunnearvoa, löytämisen iloa, lapsuusmuistoja, jonka tähden olen tyytyväinen omasta "kirjastostani", voin lukea suosikkejani milloin haluan ja tiedän ettei kukaan ole unohtanut voileipää sivujen väliin.
Toisaalta liiallinen tunnearvo voi halvaannuttaa kohteen käytön.
Samaan tapaan kuin jotkut keräävät leluja mutteivat leiki niillä, koska esine itsessään nostetaan jalustalle taide-esineen tapaan ihailtavaksi, jotteivat nuo muistot turmeltuisi. (Ja lapset rahastavat, koska heille ei ole mudostonut mitään tunnesiteitä noihin lasikaapeissa pidettyihin esineisiin.)
Mutta sitten keräilystä.
Keräilijäthän ovat kilpailutilanteessa toistensa kanssa.
Kilpailu näiden keräilijöiden välillä käydään siitä kumpi on "oikeampi" keräilijä, kumman muistot esineistä ovat tärkeämmät, kumman olemassaolo on arvollisempaa. Mitä harvinaisempi ja kalliimpi tuote sitä lähempänä ollaan kukkulan kuninkuutta.
Keräily voi äityä pahaksikin, otetaan jokin hankala kohde, vaikkapa ensimmäisen painoksen Tintit tai Valerianit. Nehän saa hankittua kohtuullisella vaivalla ja rahalla siedettävässä ajassa. Mutta tämä ei käy. Kun kokoelma täyttyy häviää elämästä sisältöä, täydellinen kokoelma ei tyydytä, se vain on, löytämisen riemu on mennyttä elämää. Täytyy siis kerätä jotain vielä mahdottomampaa, kerätään siis samat tuotteet, mutta priimana. Ja varmuudeksi vielä omat kriteerit voidaan asettaa mahdottomuuksiin, jottei kokoelma missään tapauksessa täyty. Kerääjä harrastaa keräämistä.
TV:stä tuli vuosi-kaksi sitten dokumetti elokuvahulluista, joista eräänkin elokuvanautinto meni niin piloille ettei kyennyt katsomaan elokuvaa koska kuva meni hieman kankaan yli. Hard Core harrastajalle (asiassa kuin asiassa) ei kelpaa mikään, vaikka kuva olisi sopinut kankaalle optimaalisesti, vaikka albumi niin mint kuin voi olla olisi varmasti löytynyt/keksitty muuta vikaa. Nämä henkilöt harrastavat jotta saisivat pettyä, he ovat tyytyväisempiä kun taaskaan ei ylletty heidän kriteereihinsä.
