Kirjoittaja Aihe: Sarjakuvat ja vanhemmuus  (Luettu 25909 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Chemo

  • Jäsen
  • Viestejä: 622
Sarjakuvat ja vanhemmuus
« : 09.05.2005 klo 09:45:56 »
Muissa viestiketjuissa on aika ajoin sivuttu asioita vanhemman näkökulmasta; käsittääkseni täällä on useampiakin isiä (ja ehkä äitejäkin?), joiden jälkikasvu on kiinnostunut sarjakuvasta.

Ajattelin aloittaa oman ketjun aiheesta vanhemmuus ja sarjakuvat - tarkoituksena olisi vaihtaa kokemuksia kaikista asioista, mitkä liittyyvät sarjakuviin ja vanhemmuuteen. Täällä voi kertoa siitä, mitä sarjakuvia suosittelee (minkäkin ikäisille) lapsille luettaviksi ja mitä ei; ja kaikesta muustakin mikä päähän pälkähtää.

Omat tyttäreni ovat tällä hetkellä 6- ja 7-vuotiaita, ja molemmat lukevat sarjakuvia. Varsinkin vanhempi on erittäin innostunut sarjiksista, ja hän myös piirtää niitä itse. Olen silloin tällöin pitänyt heille piirustuskoulua, ja kertonut jotain alustavaa myös sarjakuvan ilmaisukeinoista.

Käynnistellään keskustelua vaikkapa näin: mitä sarjakuvia lapsenne lukevat? Entä oletteko joutuneet tilanteeseen, jossa lapsi ei ole ymmärtänyt miksi häntä on kielletty lukemasta jotakin selvästi aikuisille suunnattua materiaalia?
Päätän raporttini ulkoavaruudesta tähän.

VesaK

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 557
  • Kuka mitä häh?
Re: Sarjakuvat ja vanhemmuus
« Vastaus #1 : 09.05.2005 klo 11:34:41 »
Itse en muista, että minua olisi koskaan kielletty lukemasta mitään sarjakuvia, tosin eipä silloin ollut Vihdin laitamailla juuri Aku Ankkaa rajumpia juttuja saatavillakaan.  Shokki-lehdet olivat ihan liian hirmuisia kun niitä naapurinpojilla näki, opin lukemaan niitä vasta aikuisemmalla iällä. Pornahtavat sarjat eivät ole ikinä erityisemmin kiinnostaneet, ehkä jotain Karzania voisi trash-arvon vuoksi nyt lukea.
Muuten sanoisin että kannattaa noudattaa samaa linjaa kuin telkkarin ja videoiden suhteen ja noudatella elokuvien ikärajoja. Tosin muistan kyllä nähneeni painajaisia Disneyn Kukkia ja puita (1932, maailman ensimmäinen kokonaan värillinen piirretty) -filmin takia, siinä kun oli niin kamalan paha puu. (Joka kateellisena sytytti metsäpalon ja kärähti itse, räh räh räh.)
Sen perään esitetyssä Lumikissa oli aivan kamala se noita, myöhemmin nähdyn Prinsessa Ruususen lohikäärmeestä nyt puhumattakaan. Se pelotti sarjakuvassakin, louhikärmes ja myös Aku-lehdessä ollut (Vanhan linnan salaisuuden) luurankovarjo seinällä olivat aivan tolkuttoman kauheita silloin, 1972...
“Like millions of Americans, I grew up with ‘Peanuts.’ But I never outgrew it.”
- Barack Obama

Lurker

  • Vieras
Re: Sarjakuvat ja vanhemmuus
« Vastaus #2 : 09.05.2005 klo 12:07:52 »
Tarjosin tytölleni (ekaluokkalainen) ensimmäisen kerran luettavaksi Tenavat-sarjakuvaa ja hän piti hyvin paljon lukemastaan.

Kyse oli sarjan uusimmista kirjoista, jotka ovat "lipareen" muotoisia (sunnuntaisarja mahtuu kokonaisena yhdelle sivulle ja stripit ovat luettavissa alkuperäisessä muodossa pitkinä ja allekkain). Hän luki niitä kovaa vauhtia peräkkäin kolme.

Kun sitten pari päivää myöhemmin kaivoin arkistojeni syövereistä niitä vanhempia kokoomakirjoja (pystyasettelu, stripit puolikkaina päällekkäin), hän ei yllättäen jaksanutkaan lukea koko kirjaa vaan jätti sen puoleenväliin. Ne uudet Tenavat-kirjat olivat hänen mukaansa paljon 'helpompia' lukea.
« Viimeksi muokattu: 09.05.2005 klo 12:20:14 kirjoittanut Lurker »

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 110
Re: Sarjakuvat ja vanhemmuus
« Vastaus #3 : 09.05.2005 klo 18:34:35 »
Minulla ei ole jälkikasvua, mutta vanhemmillani oli aikanaan erittäin tiukka linja sen suhteen, mitä sain televisiosta katsoa. Toisaalta elettiin vielä sitä maailmanaikaa, ettei kaikilla vielä ollut videoita - minun perheeni mukaan lukien.

Tähän "yhteiseen" sopimukseen kuului kuitenkin pykälä, jonka mukaan sain lukea mitä hyvänsä. Niinpä sitten lueskelin sellaisia kirjoja, kuten Kärpästen herra ja niitä Ensimmäinen kuolemansynti, Toinen kuolemansynti jne. kirjoja. Itse en varmasti antaisi omien lasteni lukea vastaavia opuksia. Sarjakuvien puolella vastaavia ei tule mieleen, mitä nyt joskus vuoden 1985 Ryhmä-X-lehdissä oli melko jänniä kauhutarinoita.

q-mies

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 807
  • The cut runs deep
Re: Sarjakuvat ja vanhemmuus
« Vastaus #4 : 10.05.2005 klo 14:13:26 »
Vanhemmuus on ihan lähitulevaisuudessa (suunnitelmien mukaan) ajankohtaista, ja sarjakuvapolitiikkaa olen ajatellut lapselleni/lapsilleni ajaa samalla tavalla kuin omalla kohdalla mentiin.

Itselleni ovat Aku Ankat olleet tietysti se ensimmäinen kontakti, saimme veljeni kanssa natiaisina papalta kuutiometrin kyseistä lehteä sekä taskukirjoja. Opin lukemaan melko varhain, osittain varmasti Akun ansiosta, mutta siihen asti niitä luettiin meille esim. iltasatuina. Näin ajattelin itsekin toimia lasteni kohdalla.

Koulussa sitten käytiin kirjastosta lainaamassa kaikkea niin paljon kuin repun pohja kantoi, Tinttiä ym. albumeita lähinnä. Tämän suhteen lapseni tulevat olemaan omillaan; kirjastossa käydään mutta lainaavatko jotain on heistä kiinni.

Marvel tuli elämääni vasta teini-iässä ja sekin vahingossa, kun pikkuveljeni sai Sarjakuvalehden 2/93 (?) synttärilahjaksi. Samoin omia lapsiani en esim. Tuomarin kimppuun päästäisi ennen teini-ikää. Ja jenkkisarjiksiin (ainakaan kalliimpiin) ei myöskään ihan nuorina kannata / edes hyödytä päästää heitä oma-aloitteisesti käsiksi.

Mielipiteitä, vanhemmat?
t.Q

Samperi

  • Jäsen
  • Viestejä: 162
Re: Sarjakuvat ja vanhemmuus
« Vastaus #5 : 10.05.2005 klo 15:34:36 »
Olen ajatellut noudattaa samoja linjoja poikani kanssa, kuin mitä itselläni on aikoinaan ollut. Se meni jokseenkin ottaen näin: Akua, Asterixia, Pikoa ja Fantasioa, Marsupilamia jne. jonnekin 10 vuoden tienoolle ja sittten Terisitä ja vanhaa Batmania ja muuta höttöä. Marvelia ja raskaampaa DC:tä kehiin niukasti ennen yläastetta. DC:n piirrettyjä ja niiden sarjakuvaversioita tietysti voi näyttää ja luetuttaa jo aiemmin.
Itse muistan miten kovaa Millerin Wolverine 14 vuotiaana yllättäen tärähti. Eikä se siinäkään väkivalta ollut kun kiinnosti, vaan ihan joku muu.
yhden kerran minulta takavarikoitiin vanhempien toimesta sarjakuvan historiaa käsittelevä kirja, jossa oli YKSI kuva 200-300 sivulla, joka ei ohittanut vanhempieni sensuuria. Kyseisessä kuvassa jättiläishyttynen teki JOTAIN alastoman naisen kanssa. Sattuneesta syystä muistan kirjasta ainoastaan tuon 20 vuottakin myöhemmin :P

Eroottissävytteistä aikuisten sarjakuvaa ei muuten ennen teini-ikää kotiin tuoda, ja silloinkin isi tarkistaa ensin…
Huolella.
ERITTÄIN huolella.


Tietysti pitää muistaa lapsien olevan ennenkaikkea yksilöitä, ja kehitys tapahtuu eri aikaa kaikilla.

Tällä hetkellä ollaan siinä vaiheessa kuitenkin vasta, että sarjakuvat nautitaan (kuten lähes kaikki muukin iltapuurosta dvd elokuviin) suun kautta… ja isää ottaa päähän. Kunhan terroristi kasvaa, eikä "lukeminen" ole synonyymi revi-pure-raasta -tekniikalle, niin kai sitä äitin Akuille uskaltaa päästää (isin Hellboyt, Sandmanit ja Constantinet pysyy vielä pitkään ylähyllyllä monestakin syystä)…
« Viimeksi muokattu: 10.05.2005 klo 15:36:32 kirjoittanut Samperi »
Se mikä ei tapa,
sattuu niin samperisti.

Lurker

  • Vieras
Re: Sarjakuvat ja vanhemmuus
« Vastaus #6 : 10.05.2005 klo 19:31:22 »
Ainahan sitä itse yrittää tarjota lapsilleen laatusarjakuvaa, mutta... niin siinä vain kävi että meille on tullut Karvinen!

Se ujuttautui viattomasti sisään lahjakirjana (joku lasten keittokirja, Karvisella keittää tai vastaava) ja tenavat hekottelivat tuon hassunhauskan vekkulikissan hullunkurisille tempauksille. Sitten tulivat sarjakuvalehdet kuin jostain tyhjästä. Ja nyt on lastenhuoneen seinällä Karvinen-juliste.

Jonakin päivänä (tiedän sen jo nyt) automme ikkunan sisäpuolella on kiinni imukuppitassuin varustettu psykoottisesti tuijottava Karvinen-pehmolelu. Jonakin päivänä... (hermot, hermot)...

DotC

  • Eskapisti
  • Jäsen
  • Viestejä: 226
Re: Sarjakuvat ja vanhemmuus
« Vastaus #7 : 10.05.2005 klo 20:32:19 »
Ensimmäinen kosketus sarjakuvaan oli nalle puh -lehti 3/4-vuotiaana, ja 5 vuotiaana sitten jo luin akuja. Seuraava askel oli Transformers 7-vuotiaana ja sitten 9-vuotiaana, Ryhmä-x:n kautta aloin puolen vuoden sisällä lukemaan kaikkia suomen marvel-julkaisuja. Muistaakseni vanhempani eivät juurikaan tähän prosessiin puuttuneet, en muista heidän lukeneen yhtään lehteäni (siis Marveleita). Ehkä he vain luottivat siihen että osaan näitä lukea oikein. Toisaalta Myrkky ei herättänyt varauksetonta ihailua (se takavarikoitiin, vaikkei se mielestäni edes ollut kauhean hyvä) ja sitten yksi kirjastosta lainattu sarjakuvakirja, joissa oli muutama kuva siitä kun nainen ja mies tekivät jotain...
Omille lapsilleni aion noudattaa samaa linjaa, eli tarkkailen hiljaa sivusta, kunnes tulee jotain todella hämärää materiaalia. Yritän kasvattaa ja valmistaa lapseni siihen, että heiltä löytyy kykyä lukea sarjakuvaa oikein. Myrkyn voisin lapsiltani kieltää, tosin siksi etten halua lasteni lukevan niin huonoa sarjakuvaa  :P. Lapset ovat tosin vasta pilke silmäkulmassa, mutta sitten joskus.

EDIT: Niin, ja jossain  vaiheessa ala-asteen aikana  luin kirjastosta kaikki sarjakuvat mitä löysin
« Viimeksi muokattu: 10.05.2005 klo 20:34:22 kirjoittanut DotC »

VesaK

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 557
  • Kuka mitä häh?
Re: Sarjakuvat ja vanhemmuus
« Vastaus #8 : 10.05.2005 klo 20:41:10 »
Tarjosin tytölleni (ekaluokkalainen) ensimmäisen kerran luettavaksi Tenavat-sarjakuvaa ja hän piti hyvin paljon lukemastaan.

Miten tulet miljonääriksi #1:

Anna hänelle jäätelö, helposti käsiin sulavia toffeesuklaakarkkeja, väriliidut sekä Fantagraphicsin julkaisema The Complete Peanuts -kirja. Kuvaa seuraukset videolle ja saat aikaan kauhuelokuvan, jota voisi esittää keskiyön näytöksinä millä tahansa sarjakuvafestivaaleilla. Elokuvan koko budjetti noin 50 euroa (+kamera).
Komediaversiossa voit korvata Pähkinät Karvinen-lehdillä.
“Like millions of Americans, I grew up with ‘Peanuts.’ But I never outgrew it.”
- Barack Obama

Chemo

  • Jäsen
  • Viestejä: 622
Re: Sarjakuvat ja vanhemmuus
« Vastaus #9 : 11.05.2005 klo 10:46:29 »
Jonakin päivänä (tiedän sen jo nyt) automme ikkunan sisäpuolella on kiinni imukuppitassuin varustettu psykoottisesti tuijottava Karvinen-pehmolelu.

Otan osaa, jo näin ennakkoon  ;)

Omista vanhemmistani sen verran, että he eivät pitäneet mitään sensuuria sen suhteen, mitä luin, katsoin tai kuuntelin. Shokki-lehteä muistan lueskelleeni todella nuorena (olinkohan edes koulussa silloin? Ehkä sentään, en muista tarkkaan). Katselin videolta paljon kiellettyjä, mutsin vuokraamia, leffoja ollessani alaikäinen; tosin videonauhureita ei vielä ollut silloin kun olin kovin nuori - moiset hankittiin meille v. 1983, jolloin olin 13-vuotias. Sitten katsottiinkin Halloweenit sun muut läpi saman tien. Olimme koko perheen voimin käyneet katsomassa Tappajahai 2:n, joka oli suht kovaa kamaa niihin aikoihin - mä olin neljännellä luokalla ala-asteella ja pikkubroidi toisella. Ikärajoja ei meidän perheessä siis paljoa kumarreltu... Tai pikemminkin niitä ei ollut olemassa ollenkaan.

Mä itse katson vähän tarkemmin, mitä muksut diggailevat, mutta puutun asiaan vain jos katson että se on todella aiheellista. Tytöille se on aina ollut OK. He luottavat muhun tässä asiassa. Vien itse heille kaikenlaista lukemista tyrkylle, tällä tavalla hommahan on kaikkein helpointa: vie semmoista minkä tietää sopivaksi.

Ne kerrat, kun on joutunut esittämään perusteluja, eivät ole oikeastaan olleet mitään sellaista että kieltäisi jotain aikuisten matskua heiltä. Vaan pikemminkin esimerkiksi sellaista, että keskustellaan näiden lehti+lelu-pakettien järkevyydestä: lapsi jolle on luvattu lehti, ottaisi toki mieluummin lelun myös. Valitettavasti nuo lelut ovat järjestään suoraan sanottuna pa*kaa (sanotaan nyt asia niinkuin se on). Siitä on sitten juteltu, että olisiko fiksumpaa ennemmin ostaa tosi hyvä sarjakuva, ja tosi hyvä lelu sitten eri kerralla. Mutta toki he ovat noita pakettejakin saaneet, ja itse sitten huomata mitä ne oheiskrääsät ovat. Prinsessa-lehteä on katsottu läpi sormien, kun aihepiiri ja lehti sattuvat osumaan tyttöjen kiinnostusalueelle niin hyvin.

Meillä tytöt lukevat sarjakuvista mm. Tinttiä, Asterixia ja Ankkoja eri muodoissaan. Nimenomaan lapsille suunnatuista meillä on mm. Nalle Puhia, Maija Mehiläisiä ja Muumeja (..lähinnä niitä uusia).
Päätän raporttini ulkoavaruudesta tähän.

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 10 120
Re: Sarjakuvat ja vanhemmuus
« Vastaus #10 : 11.05.2005 klo 12:05:52 »
Moderoinnin näkökulmasta esittäisin toiveen, että kirjoittajat kunnioittaisivat ketjun aloittajan asiallista otsikointia ja tätä keskustelun avausta:

Käynnistellään keskustelua vaikkapa näin: Mitä sarjakuvia lapsenne lukevat? Entä oletteko joutuneet tilanteeseen, jossa lapsi ei ole ymmärtänyt miksi häntä on kielletty lukemasta jotakin selvästi aikuisille suunnattua materiaalia?

Muisteluksille siitä mitä kukakin luki lapsena, on täällä muualla varmaankin jo olemassa ketjuja. Joka tapauksessa en soisi tämän mielenkiintoisen aiheen hautautuvan asian vierestä pulisemiseen.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Lurker

  • Vieras
Re: Sarjakuvat ja vanhemmuus
« Vastaus #11 : 11.05.2005 klo 18:16:35 »
<snip>Anna hänelle jäätelö, helposti käsiin sulavia toffeesuklaakarkkeja, väriliidut sekä Fantagraphicsin julkaisema The Complete Peanuts -kirja.<snip>

Heh, heh. Aika hyvä esimerkki...

Tein kyllä vähän vastaavan ratkaisun Aku Ankan vuosikertojen näköispainosten kohdalla. Ensin piilottelin ko. arvoteoksia kaapin perällä, mutta kun ajattelin että muksut saisivat kokea "herkässä" iässä parhaat Disney-jutut niin mitä arvoa siihen verrattuna on jollain keräilyarvolla. Joten annoin ne heidän luettavakseen - menkööt kuinka huonoon kuntoon tahansa (siis kirjat, ei lapset).

Ja niin se vaan on, että samat jutut kiehtovat sukupolvesta toiseen (porkanin valmistus,  Huiskahäntä jne.)

Chemo

  • Jäsen
  • Viestejä: 622
Re: Sarjakuvat ja vanhemmuus
« Vastaus #12 : 11.05.2005 klo 20:54:51 »
ajattelin että muksut saisivat kokea "herkässä" iässä parhaat Disney-jutut niin mitä arvoa siihen verrattuna on jollain keräilyarvolla.

Nostan hattua!

Vaikka sarjakuvia, kirjoja ja muuta pidänkin mahdollisimman hyvin, on niiden perimmäinen tarkoitus silti tulla luetuiksi.
Päätän raporttini ulkoavaruudesta tähän.

echramath

  • Suomen Hakki Hamsteri -kerhon puheenjohtaja
  • Jäsen
  • Viestejä: 3 433
Re: Sarjakuvat ja vanhemmuus
« Vastaus #13 : 13.05.2005 klo 20:21:22 »
Itse en varmasti antaisi omien lasteni lukea vastaavia opuksia.

Tämän lauseen olen kuullut ennenkin eri muodoissaan. Tuliko teistä raivohulluja murhaajia luettuanne jotain sopimatonta pienenä vai mistä olette tällaiseen johtopäätökseen tulleet?

No jos muistaa saaneensa erityisen hirvittävän kamalia painajaisia jostakin, ehkä tätä näkökulmaa voisi silloin perustella.
I've got 99 problems, but luftballons ain't one.

Lurker

  • Vieras
Re: Sarjakuvat ja vanhemmuus
« Vastaus #14 : 13.05.2005 klo 20:29:33 »
<snip...>erityisen hirvittävän kamalia painajaisia jostakin, ehkä tätä näkökulmaa voisi silloin perustella.

Ne painajaiset ovat ainakin alle 10-vuotiailla lapsilla ihan totisinta totta - saattavat vaivata joskus pitkäänkin, jos on jotakin oikein hurjaa osunut silmiin lehdistä tai televisiosta.

Lapsi eläytyy tavalla, jota me aikuiset emme enää osaa. Totta kai vanhempien pitää varjella lapsiaan haitallisilta kuvilta, herran jestas! Jos nyt joku tästäkin alkaa kinata niin...