Niitit vai liimaselkä?

[Foxtrot]

Tästä aiheesta käytiin aikoinaan mielipiteen vaihtoa ainakin Marvel-lehtien lukijapalstoilla. Itselläni aihe herättää nykyisin ristiriitaisia tuntemuksia. Aiemmin olin ehdottomasti niittikannalla, samalla kannalla olen kylläkin edelleen, mutta ehken aivan niin ehdottomasti. Monet liimaselät ovat ratkenneet (varsinkin käytettyinä hankituissa lehdissä) tai molekyylisidokset ovat muutoin vain höltyneet ja kansia on saanut liimailla takaisin paikoilleen. Liimaselkien mahdollistama tunnistetietojen lisääminen lehtien selkiin on toki kätevä asia lehtiä "arkistoidessa", mutta soisin tuotteiden olevan mielummin kestäviä ja luettaessa käytännöllisiä (niitatun lehden lukeminen on miellyttävämpää, koska sen uskaltaa avata ammolleen pelkäämättä lehden ratkeamista), kuin käteviä järjestellä. Olisi tietysi ihanteellista jos molempien mallien edut voisi yhdistää.

[Osku]

Lehdissä niitit. Järjestelyn pystyy tekemään muutenkin.

ALbumit ovat eri asia, koska niissä laatu on (yleensä) jotain ihan muuta kuin kioskisarjakuvan liimaselissä.

[Tuuk42]

Eipä tähän mitään lisättävää. Marveleissa (ja muissakin vastaavissa julkaisuissa) liimaselät tuottavat harmaita hiuksia kun lehtiä täytyy lukea kuin 2000 vuotta vanhaa papyruskääröä.
Albumeissa tosin liimaselkä tuntuu luonnollisemmalta ratkaisulta. Esim. Nemejä on hyvin vaikea hyvällä tahdollakaan kuvitella albumeina. (Tosin sivumääräkin vaikuttaa asiaan.)

[Veli Loponen]

Niitit. En tosin pane pahakseni liimaselkääkään, jos se on hyvä, mitä nykyisin enimmäkseen on.
Toisaalta liimaselkä on jo vähän pakollinen paksumpiin lehtiin, eli välttämätön paha ainakin.

[Hege]

Niitit niitit, ehdottomasti lukemisen kannalta se parempi ratkaisu.

Kerronpa pienen opettavaisen tarinan. Kerran löysin divarista ikäänsä nähden loistokuntoisen ja halvan Tenavat pokkarin (Olet söpö, Jaska Jokunen, toinen painos 1969). Kannettuani tämän löydön kotiini ajattelin lukea sen. Ja todellakin, edellinen omistaja ei ollut vuonna 1969 edes lukenut koko pokkaria, sillä noin kymmenen sivun jälkeen vastaani tupsahti joulukortti, joka oli siihen jätetty kirjanmerkiksi. Upeata, ajattelin, mutta ei kuitenkaan, sillä muutaman sivu tästä kirjanmerkistä eteenpäin liimaselkä sanoi riksraks ja iso lohko sivuja tippui pois.
Johtopäätelmäni on seuraava. Kun kirjaa luetaan tuoreeltaan ja sivuja auotaan tulee liimaselkään "tila" tätä toimenpidettä varten, kun kirjaa ei lueta ei tätä "tilaa" synny ja vuosien päästä tapahtuva lukeminen aiheuttaa välittömän tuhon, kun kuivahtanut liimaselkä ei jousta tippaakaan. Senpä tähden auoin huolella heti ensimmäisellä lukukerralla esim. Nausicaä pokkarit, jotta muutaman vuoden päästä se olisi yhä lukukunnossa.

Tämä vaikuttaa myös tekemiini ostoksiin, en mieluusti osta mitään liimaselkäisiä "suoraan painosta pussiin ja nyt myynnissä" -teoksia, koska tarkoituksenani on lukea ostokseni ei vain pinota sitä hyllyyn.  Eli jos luet, et sijoita/kerää sarjakuvia niin kunnon käsittely teokselle heti tuoreeltaan tekee sille vain hyvää. Nidotuissa/sidotuissa tuotteissa ei tätä ongelmaa ole, siispä ääni niille.

[Rami Selin]

Tarpeen tullen molemmille löytyy paikkansa. Niitit luonnollisesti lehtiin, mutta jos sivuja on hiemankin suurempi määrä, niin kyllä liimaselkä on pakollinen. Liimaukset eivät onneksi ole enää sellaisia kuin 70-luvulla, ja uskoisin niiden kestävän melko hyvin.

[Petteri Oja]

Liimaselkäiset on niin paljon helpompi säilyttää pitemmän päälle, että äänestin niitä. Tietysti ohuissa julkaisuissa (68 sivua ja alle*) niittiselät ovat silti parempi vaihtoehto. Taannoin 90-luvulla julkaistiin jopa muutamia 52-sivuisia liimaselkäisiä Marvel-lehtiä, ja se ratkaisu ei todellakaan toiminut. Esimerkiksi Hämiksen spesiaali 1990 on mulla ihan pirstaleina. Enkä ole kohdellut huonosti.

* pois lukien isokokoiset albumit

[Veli Loponen]

Taannoin 90-luvulla julkaistiin jopa muutamia 52-sivuisia liimaselkäisiä Marvel-lehtiä, ja se ratkaisu ei todellakaan toiminut.

Eikös siitä puhuttu Mail-Manin palstalla paljonkin, että kumpi on parempi ja enemmistö tuntui sillon olevan liimaselän kannalla ja siksi mm. Ryhmä-X oli jonkin aikaa liimaselkäinen, vaikka sivuja oli vain ne 52?

[Petteri Oja]

Eikös siitä puhuttu Mail-Manin palstalla paljonkin, että kumpi on parempi ja enemmistö tuntui sillon olevan liimaselän kannalla ja siksi mm. Ryhmä-X oli jonkin aikaa liimaselkäinen, vaikka sivuja oli vain ne 52?

Näinhän se oli. Mail-Manin ajan jälkeen ei lukijoilta enää olla kyselty tällaisia asioita. Tiedä sitten onko tarvettakaan.

[Justus]

Liimaselkä on minun valintani. Liimaselkä on mukavampi ja niitit saattavat repiä lehteä, ainakin vanhempia lehtiä on repeytynyt. Liima tietysti on sikäli huono että se joissain hajoaa. Kirjoissa käytettävä lankasidonta on todella hyvä, mutta taitaa olla liian kallis ja varmasti hankala ohuelle lehdelle.

Tietääkö muuten kukaan, mistä sitä liimaa saisi millä voisi korjata lehtiä ja albumeja? Moni taskari ja albumi kaipaisi korjausta. Harmittaa kun ovat muuten kunnossa mutta liimaus on pettänyt. Olen kysellyt Suomalaisesta kirjakaupasta mutta siellä ei ainakaan ole. Ostavathan ne kirjapainot ja sitomotkin sitä jostain.

[Veli Loponen]

Kirjapainot ja sitomot käyttävät ihan tavallisia liimoja, joten voit ostaa vaikkapa Erikeepperiä ja liimailla sillä (se on ainakin mulla ollut hyvä, kun olen kirjoja sitonut).

[Timo Ronkainen]

Ainakin se liima jota vuosiavuosia sitten jouduin pikkuruisessa kirjapainossa käyttämään oli tosiaan kuin hiukan ohennettua erikeeperiä. Erikeeperillä olenkin menestyksekkäästi korjaillut kirjoja. Siveltimellä levitellään.
Todennäköisesti uudenaikaisissa koneellisissa liimauslinjoissa on aika vaihtelevia liimoja ja liimausmenetelmiä. Kuumaliimaa jne.. En ole perehtynyt.

Timo

[Justus]

Olen ajatellut, että Erikeeper jne, ovat liian kovia siihen tarkoitukseen, eli murtuvat helposti. Minusta hyvä liima on sellaista vähän kumimaista, joustavaa mutta pitävää. Joustava ei murru. Erikeeper menee aika lasimaiseksi ja tiedä sitten onko se sitten hyvä.

No, pitää kokeilla jollain taskarilla joita olen jo ostanut uusia kun ovat niin hajalla.

[Jarmo]

Liimaselkä minua miellyttää.
Pysyvät lehdet siistimmissä pinoissa ja näyttävät pitkän päällekin olevan parempikuntoisia.

Kyllähän niistä joskus sivuja rapisee, mutta on minulla useampi niitattukin lehti pirstoina.  Joko niitti poikkeaa tai sivu kuluu puhki niitin kohdalta.

Liimaustekniikat ovat painoissa kehittyneet 70-luvun jälkeen paljonkin,  eli ei kannata liian rajuja johtopäätöksiä vanhoista lehdistä tehdä. Kuumaliimaus, jota käytetään suuremmissa painoksissa, on joskus vuosikymmenet sitten ollut varsin heikkolaatuista. Nyttemmin on tilanne parantunut paljonkin.

Kuumaliimauksessa liima mähmätään kirjaan tai lehteen kuumana, jäähdyttyään hetken päästä, liima on kovettunut ja opus valmis. Näin saadaan nopeasti iso kasa tavaraa liimatuksi.

Kylmäliima (sitä erikeepperisysteemiä), vaatii sitten pidemmän kuivumisajan,  eli eivät mieluusti isoja painoksia näin tee.

En kylläkään tiedä miten tämäkään juttu sarjakuvien valmistamiseen liittyy, ei ole siltä alalta kokemusta.

[Jukka Koivusaari]

Perinteinen kirjansidontaliima sekoitetaan liivatteesta(ns. "jänisliima")  johon on joustinaineeksi lisätty glyserolia.

 Sekoitetaan 1 osa liivatetta ja 1 osa kylmää vettä
 Seos sulatetaan lämmittämällä.
 Lisätään porvoon mitalla glyserolia - sopiva suhde selviää kokeilemalla- Noin 1:2 glyseroli:liivate voi olla sopiva.
 Sekaan voi lisätä pari tippaa valkosipulimehua homemyrkyksi.
 Liima käytetään kuumana.
 Liivate hyytyy jäähtyessään ja kuivuu käsittelyä kestäväksi noin vuorokaudessa.



Jos synteettistä käyttää, niin Kiilto B3 jää vähän erikeeperiä/Kiilto66:tta joustavammaksi.
Sitten on erilaisia kumiliimoja ja liimamaisia silikonitäytteitä.