Hehehee.
Ansaitsin tuon. Ei pidä yrittääkään muotoilla sanottavaansa diplomaattisesti sellaisella kapulakielellä jota mahdollisesti virkamiesvaltakin ymmärtäisi.
Mitä piti sanomani: ikärajat eivät kerro mitään teoksesta, mutta kaiken niiden asettajista.
Eija Lamminluoto esitti Kuopion Yliopistossa sosiaalipsykologian pro gradu -työnsä 1.9.2004 aiheesta "Mediaväkivallan tutkimusperinteet". Se osoittaa, että toisin kuin yleensä julkisuudessa käydystä keskustelusta voisi luulla, on olemassa muitakin näkökulmia kuin perinteinen "välittömään vaikutukseen" nojaava selitysmalli. (se jossa ihmisolento on mekaaninen automaatti, joka apinoi kaikkea mitä näkee vailla omaa arvostelukykyä)
Lamminluoto löytää useita tutkimusperinteitä, eri painotuksia, joista yhdellä silmäyksellä näkee, että olisi hupsua ajatella että yksi niistä olisi yksin oikeassa:
- sosiaalinen oppiminen
- sytytysteoria
- kultivaatioteoria
- käyttötarkoitustutkimus
- yleisöjen vastaanottotutkimus
Suomalaisessa julkisuudessa tämä moninaisten perusteltujen eri näkökulmien kirjo ei koskaan tule esiin. Ei etenkään sarjakuvasta puhuttaessa, perinteisellä iltapäivälehtitasolla.
Esimerkkinä suora sitaatti Lamminluodolta sivulta 23: "Perinteinen vaikutustutkimus lukuisista ja toistuvista yrityksistä huolimatta epäonnistui tavoitteessaan todistaa, että mediassa esiintyvä väkivaltaisuus siirtyisi sellaisenaan väkivaltaiseksi käyttäytymiseksi. Jo varhain tuli tarpeelliseksi hahmottaa mediavaikutus uudella tavalla." Myöhemmin osoittautuu, että voidaan erottaa oikeutettua väkivaltaa, ja epäoikeutettua väkivaltaa, joilla on syy-yhteytensä tarinassa ja hahmojen välisissä suhteissa.
Tämä on ihastuttavan kerettiläistä luettavaa minulle, joka olen kasvanut 1970-luvun absolutismin kourissa, jossa vaadittiin sellaista maailmaa, jota ei ole ikinä ollut, eikä tule ikinä olemaan. Tällaista ette saa lukea Ilta-Sanomista.
Kun kerran psykologisilla selitysmalleilla on oma historiansa ja oma kehityskulkunsa, ja sitä myöten väistämättä myös oma painolastinsa yrityksiä ja erehdyksiä, on mahdollista että ne, jotka ovat hirttäneet itsensä kiinni niihin kantoihin, jotka olivat muotia herra-ties-koska, eivät pidä välttämättä uudelleenarvioinneista.
Kaikki ovat sitä mieltä, että on hyvä periaate, jos silmä pieni ei katsoisi mitä vain. Pohjoismaisissa yhteiskunnissa on valitettavalla tavalla kasvatus ja kasvu sidottu kiinni yksinomaan yhteiskunnallisiin instituutioihin. Päätösvalta yksinkertaisimmistakin perheen sisäisistä asioista halutaan siirtää vanhemmilta yhteiskunnalle. Näin päästään äkkiä siihen että kotiintuloajat ovat poliittinen kysymys. Mitä sarjakuvia maassa ilmestyy, on poliittinen kysymys. Samaan aikaan tiukkaa lastensuojelua vaativat asiantuntijat voihkivat, kuinka on mahdollista, että ikärajoista on tehty sananvapauskysymys, politiikkaa. Eläköön ironia.
Suurten Suojelijoiden erityinen harrastus on arvostella yhteiskuntaa, jossa ihmiset tuntuvat ottaneen itsellensä sietämättömästi vapauden elää sellaista elämää kuin itse parhaaksi katsovat, sosiaalisuuden puutteesta. Lamminluoto siteeraa Juha Kytömäen tutkimusta (s. 36): "lapsille ja nuorille television ja videoiden katselu on osa sosiaalista toimintaa".
Tämä jatkuu loputtomasti. Lukekaa Lamminluodon tutkielma. Se on valaisevaa luettavaa, ja saattaa tarjota jopa työkaluja vastaisen varalle.
