Ajatuksia tekijätiimeistä...

[Markku Myllymäki]

Tuli tässä selailtua muutamia kotimaisen sarjakuvan helmiä (viimeisenä Drolicaa) ja todettua, että usein käy niin että kun käsikirjoitus ja kuvitus tulee eri henkilöiltä, tulos on usein parempi kuin sooloilut. Poikkeuksia toki löytyy, ensimmäisenä tulee Kaltsu Kallio mieleen.

Mutta (mielestäni) näyttää siltä, että tällaiset tiimit toimivat hyvin. Johtuneeko siitä, että käsikirjoitus vaatii eri lahjoja kuin kuvitus vai siitä, että hyvin toimiva tiimi tuo uutta intoa kiinnittää enemmän huomiota kaikkiin osa-alueisiin, en tiedä; mutta esim. Drolicassa, Jaanan matkassa-sarjassa ja Kersantti Napalm-lehdissä selkeästi on enemmän ideaa (jälleen minun mielestäni) kuin monissa yksittäisten tekijöiden töitä kokoavissa lehdissä...

Mielipiteitä? 

[tertsi]

niin että kun käsikirjoitus ja kuvitus tulee eri henkilöiltä, tulos on usein parempi kuin sooloilut.

Kyllähän se näin tuppaa olemaan. Esim. sarjakuva-albumin tuottaminen on niin suuri projekti, että jos kuvitus ja tarina pitäisi olla huippuluokkaa, niin ei se oikein (sivutoimisesti, siis meillä  Suomessa) yhdeltä hemmolta suju. Ja monestihan jopa tekstaus ja esim. taustat voi tehdä vielä eri henkilö, siis maailmalla.

Mutta kuitenkin maailman parhaan sarjakuvan, Niilo Pielisen, takana on pääsääntöisesti yksi henkilö. Jidehem alussa apuna.

Mutta yleisesti ottaen: parempia tuloksia syntyy, jos esim. piirros ja kässäri on eri henkilöltä.

Mutta kuinka sopiva piirtäjä ja käsikirjoittaja kohtaavat, se onkin sitten se vaikea juttu.



Uderzo: "Uusi käsikirjoittaja, Gossiini?... Gossiini, onkos se joku italialainen? 


EDIT: M. Myllymäki on ihailtavasti pitäytynyt yhdessä ja samassa avatarissa kaikki nämä vuodet. Bravo! Oikeesti.

[Reima Mäkinen]

Pari ihan "matemaattista" huomiota.

Siinähän tulee heti yksi "sensori" väliin, eli kässääjän täytyy pystyä myymään ideansa ensin piirtäjälle. Tätä ideaa sitten mahdollisesti jalostetaan vielä yhdessä.

Yksi ihminen uhraa harvoin kässäämiseen ja piirtämiseen yhteensä siitä aikaa minkä kaksi ihmistä uhraa yhteensä.

Nämä molemmat saattavat tuoda tiimille etua verrattuna yksinäiseen suteen. Monia muitakin juttuja tiimeilyyn liittyy, mutta jatkakaa muut.

[tertsi]

- Mitä on Giraud ilman Charlieria?

- Briljantti harhailija. (paino sanalla: harhailija)

[VesaK]

Taloudellisesti sarjakuvalehden tahi albumin teko ei ole koskaan järkevää Suomessa, mutta varmasti tulos on parempi kun tekijöitä on useampia. Pitkää pinnaa sitten vain. 

[pertti jarla]

Ja parasta ois tutustua partnereihin aika helevetin kunnolla ennen kuin sopii mitään niinkin isoa projektia kuin sarjakuvalehti...

[OlliH]

Kotimainen sarjakuva on aika iso aihe, joten löytynee esimerkkiä suuntaan ja toiseen. Silti puollan tiimityöskentelyä keittiöpsykologialla: on toinen (tai useampi) tyyppi sanomassa jos joku juttu ei toimi, vahtimassa että deadlinet pitää (toivottavasti JJNääs ei lue tätä) eikä lopputulos näytä viime hetkessä rykäistyltä, ja ylipäätään jos yli yksi tyyppi sitoutuu hommaan niin kysymyksessä ei välttämättä ole ihan kamalimman luokan jöötiä.

Mutta hyviä sooloilijoita toki löytyy myös. Viime kirjastokeikan perusteella mm. Kovacs ja Ranta. (Pari kirjastokeikkaa sitten tuli todettua erään belgialaisen kirjoittajan keskinkertaisuuskin, mutta trollailen siitä ulkomaisten osastolla joku toinen kerta.)

[roju]

Ja parasta ois tutustua partnereihin aika helevetin kunnolla ennen kuin sopii mitään niinkin isoa projektia kuin sarjakuvalehti...

Mä luin että "sarjakuvahelvetti". Sitä vissiin tarkotit.

[Curtvile]

Markku Myllymäen ehdottama ideahan on todistanut usein toimivuutensa, mutta jostain syystä Suomessa tunnutaan suosivan auteur/yksinäinen susi-asennetta.

hyvä esimerkki on Goretta. Se ei ole Hiltusen paras työ missään määrin, mutta uusimmassa Sarjarissa #68 Poliisi on Nalle Virolaisen oma Goretta-tarina.
Myös J.Sinisalo-P.Hiltunen yhdistelmä teki aivan uskomattoman hienoa jälkeä mm. Kapteeni Hyperventilaattorimiehessä. Ja Om.
Ottaen todistusaineiston määrän huomioon ei tätä pitäisikään todistella, vaan pikemminkin miksei näitä yhdistelmäjoukkioita ole enemmän?
 Huonot henkilökemiat? Pelko että sarjakuva-ala studioituu ja päätyy markkinavoimien lakeijaksi? Taiteellisen vapauden kärsiminen?

[Reima Mäkinen]

Ottaen todistusaineiston määrän huomioon ei tätä pitäisikään todistella, vaan pikemminkin miksei näitä yhdistelmäjoukkioita ole enemmän?

Kyllähän niitä aika paljon on. Vain pieni osa (n. 20%) on mainittu tässä. Tai riippuu mitä tarkoitat. Projektitiimiä vai sellaista vakkarimeininkiä että tehdään enemmänkin. Kuinka tunnettu pitäisi olla, jne...

Ja jatkaakseni edellisen viestini teemaa. Jos tekijöitä on yhden sijasta kaksi, niin todennäköisyys sille joku lyö hanskat tiskiin kesken homman on suurempi.

Mahdollinen palkkio pitää jakaa.

Itse olen tehnyt kaksi albumia yhteistyönä kahden eri tyypin kanssa ja hommissa on ollut omat hyvät puolensa ja omat helvettinsä. Yhteisiä sarjiksia len tehnyt kaikkiaan ehkä n. 10-15 tyypin kanssa. Tältä pohjalta voisin sanoa, että montaakaan kattavaa yleistystä ei löydy.

Tärkein mitä voisin sanoa asiasta haaveileville tai kaavaileville on yhteinen päämäärä. Sillä miten hyvin tuntee toisen tms. ei ole niin väliä. Kun tavoite on sama ja riittävän korkealla niin se ehkä johtaa sitoutumiseen ja lopulta myös jonin sortin tuloksiin.

[VesaK]

Olihan Suomessa myös Osuuskunta Sarjakuvateko, ja tietenkin pitää muistaa Osuuskunta Käyttökuva.
Mainostarkoituksiin tehtäessä sarjakuvaa tuppaa tulemaan monenlaista ropleemia, mikäli tilaaja itse ei tajua sarjakuvista juuri mitään - tai tajuaa vain tietyt sarjistyylit. Ks. Kivi Larmola & Co: "Viesti Rosalle"

[Anssi Rauhala]

Ja jatkaakseni edellisen viestini teemaa. Jos tekijöitä on yhden sijasta kaksi, niin todennäköisyys sille joku lyö hanskat tiskiin kesken homman on suurempi...
... Kun tavoite on sama ja riittävän korkealla niin se ehkä johtaa sitoutumiseen ja lopulta myös jonin sortin tuloksiin.

Sanonpas sanaseni:

Tartuin kiinni toista vuotta sitten (herramunjee, parisenkin vuotta sitten!) projektiin, jonka käsikirjoituksen ideasta kovasti pidän (lentokoneita, tietysti). Kirjoittajalla teksti oli ollut muhimassa jo varmaan viisi vuotta aikaisemmin, yksi piirtäjä oli jo aiemmin tarttunut pyydykseen, mutta irrottautunut sitten muihin töihin...

Nyt, kun isompi työ (siis tuo kakkosalbumi Anni Isotaloa) vie vimmatusti työaikaa, ja alkuvuodesta on pitänyt tehdä palkallisia töitä ylimitalla, että saa rauhoitettua aikaa sarjakuvatyöhön, saan toistuvasti olla vähän huolissani, josko tämä tekstinikkari pitkiin odotteluihin suivaantuneena sanookin, että pidä tunkkis, ja vie kässärin pois. Toistaiseksi tilanne ei ole kärjistynyt, mutta ikinä ei voi olla ihan rauhallisin mielin.

Näin sitä käy, kun kiintyy ideaan, joka ei ole edes alunperin oma. Ei voi kuin elätellä toivonkipinää, että kyllä se siitä vielä. On rankkaa piirtäjillä... mutta eipä liene herkkua kirjoittajillakaan.

[kespa]

Tiimityöskentelystä on kieltämättä hyötyä. Huomasin sen pian julkaistavaa albumiani tehdessä mitä en itse piirtänyt juuri ollenkaan. Piirtäjiltä tuli hyviä ideoita tarinan kehittämiseen ja muutamaan kohtaan pari loistavaa dialogin muutostakin.
Yksin tekemisessä taas toisaalta on omat puolensa, kun ei tarvitse huolehtia kuin omasta osuudestaan, mutta se ei aina tosiaan välttämättä tarkoita suinkaan laatua.

Kaverini taisikin piirtää aikaisemmin tuota Anssin mainitsemaa tarinaa.

[Anssi Rauhala]

Niin joo, piti vielä sanomani yksi hyvä puoli näissä meikäläisissä oloissa: koska sellaista todellista senttaustyötä ei sarjakuva-alalla tee juuri kukaan, käsikirjoittaja voi tarjota tekstinsä just sellaiselle piirtäjälle, jonka piirustusjäljestä tykkää, ja piirtäjä voi ottaa piirrettäväkseen just sellaisen tekstin, missä tuntuu olevan ainesta ja mitä olisi ilo piirtää.

Joten juuri kellään ei tule sellaista "hitto mitä roskaa joutuu tekemään" -fiilistä. Ei sarjakuvien kanssa. Joskus siihen törmää tuolla "oikeissa" töissä, mutta sen kanssa osaa jo elää.

[kaltsu]

Ensinnäkin täytyy ihmetellä Markun monipuolista makua kun tykkää meikäläisen röpellyksistä monien, hyvin erilaistenkin juttujen ohella. <3

Sitten pitää sanoa että itse tykkäilen yleensä kyllä yhden ihmisen aikaansaannoksista enemmän kuin tekijätiimien. Maailmalta voisin nostaa esiin sellaisia auteureja kuin Barks, Schultz, Watterson, Pratt, Crumb, Bagge, Hernandezit ja Clowes. Osa on tehnyt töitä muidenkin kanssa (tai avustuksella) mutta ovat kuitenkin selkeitä sooloilijoita.

Suomesta ei tule mieleen kuin pari tekijätiimiä jonka tuotoksia voisin nostaa yksilöiden edelle. Sinisalo/Mänttäri tekee yhdessä parempaa sarjakuvaa kuin mitä yksin tai muiden kanssa kykenisivät (Kapteeni Hyperventilaattorimies ei esimerkiksi ole minuun koskaan kolahtanut... Hiltusenki parhaat jutut on miehensä itse käsikirjoittamia).

Samaa luokkaa yhteistyön saumattomuuden ja sen suhteen, kuinka hyvin käsikirjoitus ja piirros tukevat toisiaan, on Luhtanen/Paju-parivaljakko. Maisa ja Kaarina on monellakin tavalla hyvin täydellistä sarjakuvaa.

Pienellä lisämiettimisellä voisi tietty kaivaa esiin muutaman tekijän vaikkapa Pahkasika-akselilta mutta koska olen jo rivitolkulla puhunut sarjakuvasta josta harvemmin kuitenkaan itse inspiroidun (muuten kuin korkean tasonsa vuoksi) ja koska tän piti olla jonkinlainen puolustuspuheenvuoro auteur-meininkiä kohtaan, jatkan hitusen toiseen (henkilökohtaisempaan) suuntaan.

Suomessahan tekijätiimejä syntyy aika usein supersankareiden ympärillä eikä välttämättä edes luonnollisesta tarpeesta. Sekä käsikirjoittaminen että piirtäminen saattaa kiinnostaa kaikkia osapuolia ja niitä tehdään ristiin lähinnä vaihtelun vuoksi tai siksi että se tuntuu ammattimaisemmalta tavalta toimia. Tekijöille yhteistyön kokeileminen voi olla avartavaa, mielenkiintoista tai haasteellista mutta lukijan (minun) näkökulmasta se harvemmin tuntuu jutuille mitään lisäpontta tai -arvoa antavan.

Itse koen yhteistyön tekemisen muiden kanssa niin että kun lähdet piirtämään muiden käsikirjoituksia, sä yrität jotenkin väkisin tehdä parempaa, näyttävämpää jälkeä kuin yksin tekisit ja lopputulos on yleensä päinvastainen. Itse ainakin jäykistyn ihan tönköksi kun yritän piirtää ihailemieni tekijöiden käsikirjoituksia enkä niitä yleensä olekaan saanut valmiiksi.

Jos puolestaan yrität tehdä toiselle käsikirjoitusta, sä lähdet helposti tekemään yleismaailmallisempaa ja vähemmän henkilökohtasta juttua kuin normaalisti. Tää saattais olla joskus hyväkin lähtökohta mut toisaalta vois sanoa että sen mitä voitat yleismaailmallisuudessa, sen häviät henkilöiden ja tapahtumien aitoudessa.

Nämä ovat luonnollisesti omia puutteitani mut sattuu sitä muillekin. Katsokaapa vaikka kuinka jäykästi jokainen Kramppi-piirtäjä on aloittanut sarkansa. Ainoastaan Toivonen onnistui mun mielestä hyppäämään hommiin luontevan oloisesti ja pitämään oman tasonsa alusta loppuun.

Yhteistyön hioutuminen tuntuisi yleensä  vaativan aikaa samaan tapaan kuin henkilöhahmojen ja maailmojen kehittyminen sekä vakiintuminen. Kertaluontoisilla kokeiluilla on harvoin päästy yhtään mihinkään.

Mitä muuten Omiin ja parivaljakkoon Varpio/Toivonen tulee niin minusta puolet Toivosen lupaavasta sarjakuvaurasta meni harakoille lähinnä Varpion yhdentekeviä käsikirjoituksia tuhraamalla. Onneksi "menetimme" herra Varpion telkkarin puolelle aikapäiviä sitten. On siellä arvoisessaan seurassa. Toivosen menettäminen lastenkirja- ja kuvitusmarkkinoille kirpaisee huomattavasti enemmän.

M. Myllymäki on ihailtavasti pitäytynyt yhdessä ja samassa avatarissa kaikki nämä vuodet. Bravo! Oikeesti.

Ei muuten ole. Muistan eräänkin kilppari-avatarin ja sitä ennen oli kans joku, ellei useampikin.

EDIT: Hups. Tertsin viesti olikin kirjoitettu yli vuosi sitten. Markun avatar oli silloin varmaan ollut aika pitkään samana.