Deluxe, absolute, yms. muut hienommat editiot

[Veli Loponen]

Kun Kilpikonna on täällä viime aikoina viitannut useampaankin kertaan sarjakuvien Deluxe editioneihin, jotka ovat normaaleja kokoelmia suurikokoisempia ja laadukaampia sekä sisältävät yleensä lisämateriaalia, niin ajattelin aloittaa niiden keräilyä ja kommentointia varten oman ketjun. Tässä ei siis sinällään ole tarkoitus keskustella sarjakuvan sisällöstä, vaan mennään formaatti edellä. Voi siis kertoa tykkääkö tahi ei näistä ja miksi, keräileekö vaiko ei ja niin edelleen.
Näin nopeasti mulle tulee mieleen tähän formaattiin sisältyviksi seuraavanlaisia nimityksiä:
deluxe edition
absolute edition (ainakin DC käyttää joissain tätä, ei saa sekoittaa DC:n uuteen Absolute-sarjaan)
artist's edition ja sen erilaiset nimimuunnelmat kustantajasta ja kannen kovuudesta riippuen
integraali
omnibus (näissä on monia formaatteja, mutta tarkoitan esim. DC:n ja Marvelin omnibuksia, jotka ovat kovakantisia ja hieman normaalikokoelmia suurempia)

[Veli Loponen]

Vastaan itse ekana.

Lähtökohtaisesti en keräile tai ostele tämän formaatin julkaisuja. Niitä kuitenkin kertyy syystä tai toisesta. Omnibuksia on joitain, koska niiden avulla saa pitkähköjä juoksuja kerralla, vaikka niiden lukeminen mukavasti onkin liki mahdotonta. Sitten löytyy yksi IDW:n Artist's Edition eli John Byrnen Fantastic Four. Se oli pakkohankinta, koska siinä pääsi lähimmäksi Byrnen originaalitöitä, mitä toistaiseksi on ollut mahdollista. Sen jälkeen tulleita Byrne AE-kirjoja en ole ostanut.

Nyt mietin kovasti, että ostaisin syyskuussa ilmestyvän Byrnen the Man of Steel Absolute editionin. Man of Steel on toki jo suomeksi ja englanniksi kokoelmissa, joten en sitä tarinan vuoksi tarvitse. Sen sijaan olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka hyvin tämä on reprottu. Man of Steelin iso ongelmahan oli ohuet tussausviivat, joista moni painettaessa jäi pois ja lopputulos oli vähän sotkuinenkin. Lisäksi tässä on ekstroja itse sarjakuvan sivumäärän verran, joista isoin osa on lyijykynäluonnosten ja alkuperäissivujen skanneja. Ja onhan tää myös kaikin puolin täydellinen tarina muutenkin ja yhdistää kaksi suosikkiani: Teräsmiehen ja Byrnen.

[Reima Mäkinen]

Britit tekee apex editioneja. Sillä tarkoitetaan kirjoja joissa sivut ovat originaalin näköisiä ja kokoisia. Kovasti teki mieli Bollandin apexia mutta ostin sitten vain pienempikokoisen masterpiece editionin samasta kirjasta. Kyllä siinäkin pääsee originaalifiiliksiin ja noin kolmasosalla hinnasta. Ainoa apex mulla on Carlos Ezquerran töistä koottu albumi. Osa näistä myydään nopeasti loppuun, mutta joitakin sitten jää vielä pidemmäksi aikaa nettikauppaan, kuten Kevin O'Neillin Nemesistä ym. sisältämä apexi.

Ehkä tähän kuuluu myös joukkorahoitetut. Tuo Kvaakin Eternautti on semmoinen. Kaksi kirjaa boksissa. Samoin Kari Leppäsen Achilles Wiggen integraalit. Lähtökohtaisesti en harrasta luxusta, mutta joskus ei muita versioita ole edes saatavissa.

[Curtvile]

Kaikki varmasti tietävät kantani.
On, omnibuksilla on paikkansa mutta kuten sekä Epic collections että DC Finest saman voi tehdä pehmytkantisesti.
Artist Editionit tajuan juuri sen taiteen kannalta, näkee viiva työskentelyn ja korjaukset.

Mutta deluxe puoli on ... eriskummallinen ilmiö. Yleisin syy miksi ikinä hankin on jos kerää jotain mitä ei juuri mitenkään lehtinä saa kokoon ja toinen on jos on halvempi kuin pehmytkantisesti.

Tiedän että tämä on monelle vaikea käsittää mutta en viitsi maksaa turhasta.
Tämän takia kun on muutaman ihmisen kanssa keskustellut siitä miten heistä olisi kiva julkaista ja tehdä " kauniita esineitä" jonka toki ymmärrän mutta hintojen realiteetit tulee vastaan.
Mutta kun se sisältö ratkaisee, ei formaatti.
Jokainen tykkää mistä haluaa kunhan ei muita vahingoita. Itse en vieläkään pidä sikaa vetovoimaisempana kun sille lätkii huulipunaa.

[kilpikonna]

Ymmärränkö asian väärin. Luulin että Deluxe Edition on aina paras versio sarjiksesta. Laadukkain materiaali ja suurempi koko. Esim. hankin Absolute Batman vol.1, niin se on sellainen TP. Sivukoko on pienempi ja paperin laatu on mielestäni lähellä naurettavaa. Suuri osa sivuista on myös todella haaleita.

Energon Universe (EU) kohdalla, pelkästään kirjan taka- ja etukansi kimaltavat. Se lisää tunnelmaa kummasti kun ulkoasuun on panostettu. Sivujen paperilaatu on erinomainen ja teksti juuri oikean kokoista. Lisäksi esim. kaikki kannet ovat selattavissa lopussa: 1 sivu / 1 kansi. Sen lisäksi on hahmojen suunnittelusta useampi sivu, kuvia + kommentteja. Kyllä tuollainen lämmittää kummasti.

Sitten lyhyesti hinnasta, niin koen että jos kirjassa on esim. 12 tarinaa / "lehteä", lähes 300 sivua ja hintaa sen noin 40 euroa. Ilmainen kotiinkuljetus, niin onhan tuo ihan ok hintalaatusuhde. JA jos asunto on lähdössä alta, niin myymällä kirjan voi saada jopa 50 % takaisin. Kirjahyllyssä ainakin EU kirjojen selkämys, vai miksi sitä kutsutaan, niin sekin on hieno. Siinä näkyy esim. päähahmo alhaalla ja kirjan nimi ylhäällä.

Taide ei tule esiin huonon materiaalin päällä. Paperin laadulla ja koolla on valtaisa merkitys siihen fiilikseen, ellei sitten ole täysin tarina edellä kulkija. Itse visuaalisena henkilönä haluan että kuvat ovat voimakkaita, värit, musta, valkoinen ja suurempi sivukoko on aivan oleellisessa asemassa. Hahmot, vaikka vähän suurempina, ai että... ja maailmat. .....

[Curtvile]

Ollaan eri linjoilla.
Tarina JA taide ovat käsikädessä kulkeva kun kokonaisuus.
Totta kai myönnän että tarina tulee aina ensin.
Ex-naisystävän ja nykyisinkin hyvän ystävän kanssa aikoinaan väännettiin aiheesta: hänelle on mahdotonta lukea huonolla taiteella, siis ihan se piirrosjälki ei mille painettu, varustettua oli tarina miten hyvä ikinä ja minä en jaksa huonoa tarinaa vaikka taide olisi miten hienoa.
Samaa sovellan tässä: deluxe painos ei ole niin deluxe että perustelisi sillä minulle olemassaolonsa. Mieluummin lehtinä ja pehmeäkantisina.
Ja se kiiltävä paperi ei aina ole ratkaisu.
Koska vanhojen lehtien saalistamisessa on vaivansa jouduin miettimään hankkiako Mike Grellin Warlord omnibus. Ei ylikokoinen vaan siis ko sarjakuva yksissä kansissa.
Paperi on mattaa.
Koska on pidetty alkuperäinen 1980- luvun väritys jota ei todellakaan ole suunniteltu kiiltävälle paperille. Johon nykyväritys olisi....ateistina en oikein voi käyttää kerettiläistä...rikos taidetta kohtaan on lähinnä.

Yleisesti ottaen suhtaudun kovakantisiin ja deluxelaitoksiin jota kuinkin kuten syöpään, sillä erotuksella ettei kovakantiset ole surmanneet läheisiäni.
Ja koska tilastollisesti jokainen sairastaa sen~5 syöpää elinaikanaan niin onhan minullakin näitä muutamia.

Jos olen oikein ymmärtänyt sinun sarjakuvaharrastuksesi on alkutaipaleella. Minun on kestänyt vuosikymmeniä ja sarjakuvat lasketaan kuutioissa, ei hyllymetreissä tai kappaleissa. Ja kirjat myös.
Mieluummin pehmytkantinen compendium, trade tai lehti.

Itselläkin on näitä " no siitä ei ole muuta laitosta..." opusta jotka ovat suoraan sanottuna saatanan hankalia säilyttää missään kun eivät mahdu järkevästi muualle kuin pinojen alimmaisiksi.
Ikinä olisi hankkinut Praedoria kovissa kansissa jos olisin tiennyt että parempi versio tulee. Siis pehmytkantinen.

[Veli Loponen]

Britit tekee apex editioneja. Sillä tarkoitetaan kirjoja joissa sivut ovat originaalin näköisiä ja kokoisia.

Tää sama formaatti on just toi Artist's Edition (yms.), joiden tekemisen ainakin Yhdysvalloissa aloitti IDW-kustantamo, ja joita sittemmin muutkin kustantamot ovat tehneet.
Nää on tosiaan mielettömän hienoja ja mielenkiintoisia. Ja hyvin tehtyjä.

[Veli Loponen]

Taide ei tule esiin huonon materiaalin päällä. Paperin laadulla ja koolla on valtaisa merkitys siihen fiilikseen, ellei sitten ole täysin tarina edellä kulkija. Itse visuaalisena henkilönä haluan että kuvat ovat voimakkaita, värit, musta, valkoinen ja suurempi sivukoko on aivan oleellisessa asemassa. Hahmot, vaikka vähän suurempina, ai että... ja maailmat. .....

Nämä ovat tietenkin makuasioita. Toisaalta kyse on myös ainakin toisinaan taiteellisista ratkaisuista, minkälaista formaattia käytetään. Joskus taas teos on tehty tietynlaista formaattia tai painotekniikkaa varten. Hyvä esimerkki ovat sanomalehtien sarjakuvat, jotka on tehty julkaistavaksi huonohkolle paperille. Siksi niissä harvemmin näkee ohuita siveltimen vetoja ja monimutkaisia värityksiä. Jotkut taas, kuten vaikka Tex Willer, on tehty tiettyyn formaattiin, johon kuuluu pienehkö koko, mustavalkoisuus ja mattapaperi.
Lähtökohtaisesti ei siis voi sanoa, että formaatti tekisi teoksesta paremman. Formaatti voi parantaa teosta, jos se edistää teoksen teemoja ja esimerkiksi tunnelmaa. Tässä hyvä esimerkki ovat tietokoneväritystä edeltävät amerikkalaiset supersankarisarjakuvat. Niitäkin julkaistaan nykyään isokokoisina, paikoin uudella värityksellä ja kiiltävälle paperille painettuna. Usein lopputulos on alkuperäistä huonompi, vaikka painoteknisesti ehkä ne olisivatkin parempia. Syynä on se, että niitä ei ole alunperin tarkoitettu sellaiseen formaattiin. Tietenkin nykyään etenkin amerikkalainen supersankarisarjakuva tehdään tietokonevärityksellä ja painetaan kiiltävälle paperille, joten se voi näyttääkin hyvältä esimerkiksi deluxe editiona.

[kilpikonna]

Tarkoitin lähinnä Absolute universumin TP vs Energon universumin DE. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Siksi valtava helpoitus että 2027 tulee myös AB Deluxe luksus painos. Vielä parempi jos mukana on lisämateriaalia.

Taisi olla G.I. Joe josta sellainen Omnibus. Paperi on kuin alkuperäistä sanomalehtipaperia. Moni arvostelija on kuitenkin kritisoinut tätä ja kertonut että kokoelma tuntuu halvalta. Tosiaan olen täysin alkutekijöissä genre sarjiksen suhteen, MUTTA sarjakuvia olen lukenut aina. Ne vaan on näitä hyvin perus juttuja, kuten joku Corto Maltese taikka Marsupilami. Asterix, Tintti, Lucky Luke ja vastaavat.

Toki jos jostain James Bond taikka muu Agentti/vakooja/trilleri -sarjasta tulisi joku luksus painos, niin ai että harkitsisin. Velvet, Sleeper, X9, V, Mustanaamio, jne.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Mielestäni paras syy kovakantisten albumien hankkimiseen on se, että ne yleensä kestävät lukemista paremmin kuin lehdet ja pehmeäkantiset. Etenkin lehdet taittuvat ja rypistyvät helposti. Luksuslaitosten mukana voi myös tulla mukavia ekstroja. Mutta kuten Curtvile ja Veli jo totesivat, suuri koko, kovat kannet ja kiiltävä paperi eivät ole aina itseisarvoja. Suurikokoiset julkaisut vievät hyllyssä paljon tilaa ja ne voivat olla hankalia lukea, koska niitä ei voi pitää käsissä tai ehkä ei edes sylissä.

Tietenkin nykyään etenkin amerikkalainen supersankarisarjakuva tehdään tietokonevärityksellä ja painetaan kiiltävälle paperille, joten se voi näyttääkin hyvältä esimerkiksi deluxe editiona.

Totta, että kiiltävä paperi sopii uusiin supersankarisarjakuviin paremmin kuin vanhoihin. Joskus kuitenkin kiiltävä paperi häiritsee, koska se nimenomaan kiiltää ja lukiessa joutuu muuttamaan sivua eri kulmaan, jotta valo ei häiritse.

Ymmärränkö asian väärin. Luulin että Deluxe Edition on aina paras versio sarjiksesta. Laadukkain materiaali ja suurempi koko. Esim. hankin Absolute Batman vol.1, niin se on sellainen TP. Sivukoko on pienempi ja paperin laatu on mielestäni lähellä naurettavaa. Suuri osa sivuista on myös todella haaleita.

Energon Universe (EU) kohdalla, pelkästään kirjan taka- ja etukansi kimaltavat. Se lisää tunnelmaa kummasti kun ulkoasuun on panostettu. Sivujen paperilaatu on erinomainen ja teksti juuri oikean kokoista. Lisäksi esim. kaikki kannet ovat selattavissa lopussa: 1 sivu / 1 kansi. Sen lisäksi on hahmojen suunnittelusta useampi sivu, kuvia + kommentteja. Kyllä tuollainen lämmittää kummasti.

Deluxe on osittain vain mainostusta; se ei tuo aina lisäarvoa. Katsotaanpa tuota Energon Universea. Tästä Youtuben kritiikkivideosta näkee miltä uuden Transformersin deluxe-laitos näyttää. Kannet ovat tukevat ja hienot ja sisältö hyvä, mutta, mutta…

Minusta deluxe-laitoksen pitäisi toistaa alkuperäiset sarjakuvat mahdollisimman hyvässä asussa. Muun muassa tuosta em. videosta selviää, että näihin Skyboundin julkaisemiin deluxe-kokoelmiin ei ole merkitty alkuperäisten lehtien vaihdoksia lainkaan, vaan kaikki sarjakuvien jaksot on vain koottu yhteen pötköön. Kuulemma jopa jaksojen ensimmäisiä sivuja (splash pagejä) on poistettu, koska ne sisältävät toistoa.

Kustantaja perustelee tätä ratkaisua sillä, että tarina tuntuu lukijasta sujuvammalta ja yhtenäisemmältä, kuin ”sarjakuvaromaanilta”. Ymmärrän, jos sujuvan lukemisen takia jätetään lehtien kannet pois jaksojen väleistä ja alkutekstit pois jaksojen aluista, mutta en hyväksy sitä, että historia kätketään lukijalta. Jos vaikkapa luen netistä, että hahmo X teki ensiesiintymisensä lehden numerossa Y, haluan ehdottomasti tietää, miltä kokoelmani sivuilta numero Y löytyy, jotta voin lukea tuon kohtauksen.

Alkuperäisnumeron vaihtumisen voisi varmaan merkitä sivulle vaikkapa pienellä niin että se ei häiritsisi lukemista. Itse merkitsisin edes sisällysluetteloon sen, millä sivulla mikin alkuperäisnumero alkaa. Mutta voi, näihin kokoelmiin ei ole merkitty edes sivunumeroita.

Kuulemma sama asia on tehty myös Skyboundin tavallisissa TP-kokoelmissa. Deluxe-laitoksissa sentään tavalliset kansikuvat on liitetty mukaan kokoelmien loppuun siinä missä TP:issä kansia ei ole lainkaan mukana.

Olisikohan tässä todellisena syynä saada lukijat ostamaan sekä irtolehdet että kokoelmat? Siis että lehdet ostettaisiin kansikuvien takia, ja deluxet erilaisen lukukokemuksen ja ekstrojen takia.

[kilpikonna]

(EU) Deluxe Edition lopussa on aina 1 kansi / 1 sivu. Eli kaikki kansikuvat löytyy hienon näkösinä kyllä, MUTTA olen samaa mieltä että saisivat olla siellä "omilla paikoillaan". Toisaalta nyt tarina tuntuu yhtenäiseltä... kuitenkin pikku breikit ei haittaisi lainkaan, päinvastoin.

Sivunumerot häiritsevät itseäni, joten hyvä että niitä ei sentään ole mukana.