Kirjoittaja Aihe: Supergirl (2026)  (Luettu 1637 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Veli Loponen

  • Isoveli
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 11 188
  • <><
Vs: Supergirl (2026)
« Vastaus #30 : 06.07.2026 klo 17:38:01 »
Katsoin juuri sen 1984(?) vuoden leffan ja täytyy sanoa, että melkoisesti saavat Gunn ja Alcock tsempata jos meinaavat päästä viihdyttävyydessä samalle tasolle.
Joo, ei tää ole sen suhteen ollenkaan samaa luokkaa riippumatta näkökulmasta. Eli tyyli, tarina ja asenne ovat ihan erilaisia. Tää on enemmän uudemman ajan supersankarisynkistelyä kevyellä vaihteella. Siis mun mielestä toimii ihan aidosti ja on syvällinenkin siinä, missä tämäntapaiset tarinat nyt syvällisiä voi olla, mutta ei tää mitään 1960-luvun campia vastaa. Enemmänkin jos vertaa, niin yleistunnelma on vähän kuin Marvelin Guardians of the Galaxy -elokuvissa, joiden tapaan seikkaillaan melko rähjäisessä ja koomisessakin ulkoavaruudessa. Tästä yhteneväisyydestä huolimatta tämä Terästyttö seisoo omilla jaloillaan.

Lainaus
Siinä missä Batmanista on ehditty tehdä ties kuinka monta erilaista tulkintaa ja versiota, Teräsmies ja -tyttö olivat hyvin pitkään lähempänä sitä alkuperäistä. Yksiulotteista, kirkasotsaista hyvistä.
Joo, totta. Terästytön kohdalla muutos on kuitenkin ymmärrettävä. DC:n sarjakuvapuolen uudistus 1980-luvun puolivälissä eli the Crisis on Infinite Earths poisti sarjakuvajatkumosta niin Teräspojan kuin Terästytönkin kaikenmaailman teräseläimistä puhumattakaan. Byrne toi Teräsmies-uudistuksessaan Terästytön mukaan täysin erilaisella kulmalla: hän on (oliko se) Timetrapper-roiston luoman tasku-universumin Lex Luthorin luoma olento. Tuo tasku-universumi oli se paikka, missä kaikki Teräspojan seikkailut tapahtuivat ja näin Byrne toi ne viralliseen jatkumoon ilman, että varsinaisen jatkumon Teräsmies koskaan olisi ollut Teräspoika. Joka tapauksessa tuon tasku-universumin Luthor osoittautui hyväksi ja näin ollen Terästyttökin oli hyvä. Erilaisten käänteiden kautta tämä Terästyttö päätyi viralliseen jatkumoon ja lopulta omaksui Terästyttö-identiteetin siinäkin. Oikea Terästyttö, eli Teräsmiehen serkku, tuli sitten uuteen DC jatkumoon vasta vuonna 2004 eli lähes 20 vuoden jälkeen tuosta Crisiksestä. Tämä "uusi" oikea Terästyttö sitten sai myös tavallaan uuden alun ja on hahmona mennyt erilaisiin suuntiin kuin mitä alunperin on totuttu. Etenkin DC:n New52-jatkumossa Terästyttö oli välillä jopa Punainen Lyhty eli vihan spektriin tukeutuva sormussankari.

Lainaus
Ehkä tämän elokuvan suosiota voi verrata minkä tahansa heikosti lehtenä myyvän hahmon elokuvasuosioon.
Ehkä oleellisempaa on puhua tunnettavuudesta. En itse usko, että jenkkisarjakuvalehtien myynti sinällään olisi mikään mittari supersankarielokuvan suosioon. Siis kun ottaa huomioon sen, että ylipäätään jenkkisarjakuvat ovat aika marginaalista viihdettä nykyisin. Parhaimmatkin myyvät sataatuhatta ja perusmyynti on reilusti alle 50 000 kappaleen. Tosin nykyään, kun Diamond kaatui, on vaikea saada mitään yhteneväisiä myyntilukuja.

Lainaus
Minulla ei ole mitään hahmojen päivittämistä vastaan, mutta hyvin harvoin supersankarielokuvat välttävät juonen epäloogisuudet ja tieteellisetmahdottomuudet. Yksi tai kaksi "ihmettä" tarina vielä kestää, mutta... Ne saavat aikaan oudon sekamelskan, jossa aikuismaisuus, synkät aiheet, väkivalta ja yhteiskunnallinen tiedostavuus (tms.) esitetään rinta rinnan höpön höpön kanssa. En ole koskaan päässyt yli tästä ristiriidasta, mikä tekee tekeleistä nauttimisesta lähes ylivoimaista.
Tämä on ollut yksi syy siihen, minkä vuoksi olen pitänyt näistä James Gunnin luotsaamista jutuista. Vaikka niissäkin on samaa CGI-pullistelua ja muuta, mitä Marvelin elokuvissa, hahmot ovat kuitenkin tunnistettavia sarjakuvahahmoiksi. Niiden sarjakuvallisuus on säilytetty, jos niin voi sanoa. Ja luulen, että se on se, mikä esimerkiksi viime vuoden Teräsmies-elokuvassakin monia närkästytti. Se oli heidän mielestään liian naurettava tai epäuskottava. Tuntuu siis siltä, että Gunn ymmärtää sen, että nämä ovat satuja, eikä niitä siksi tarvitse yrittää määräänsä enempää tehdä katu-uskottaviksi.
Perry Rhodan ei polta tupakkaa!
http://www.veliloponen.com/sarjakuva

Sampsa Kuukasjärvi

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 551
Vs: Supergirl (2026)
« Vastaus #31 : 07.07.2026 klo 20:28:42 »
Odotten missä vaiheessa Supergirl tulee suoratoistoon. Katsoin juuri sen 1984(?) vuoden leffan ja täytyy sanoa, että melkoisesti saavat Gunn ja Alcock tsempata jos meinaavat päästä viihdyttävyydessä samalle tasolle. Tuo vanha elokuva on hassu samalla tavoin kuin 60-luvun Batman, tahattomasti tosin. Campia yhtä kaikki ja pidän myös siitä "eloveena-tyylistä". Kasarilla leffaan oli palkattu itseään nöyryyttämään (ilmeisesti Supermanin innoittamana) aikansa suuria elokuvatähtiä.

Vuoden 1984 Terästyttö-filmi on täynnä kömpelöitä ja hölmöjä kohtauksia ja yleistä järjettömyyttä, mutta olen pystynyt katsomaan sen, koska Slater on siinä magneettinen. Hänen Terästyttönsä on se vanhojen sarjakuvien kaunis ja optimistinen partiolainen, josta suuri yleisö pitää.

Pitääkö elokuvien tai tv-sarjojen sitten vain yrittää tehdä sellaista, mikä miellyttää suurinta mahdollista yleisöä? Ei varmasti. Kuitenkin jos teosten tarkoitus on tehdä järjettömästi tuottoa eikä menettää valtavasti, suuren yleisön miellyttäminen on hyvä valinta. Jos yritetään tehdä kovin erilaista, ehkä kannattaisi käyttää vähemmän tunnettuja hahmoja tai luoda kokonaan uusia hahmoja sekä käyttää huomattavasti pienempiä budjetteja.

Minulla ei ole mitään hahmojen päivittämistä vastaan, mutta hyvin harvoin supersankarielokuvat välttävät juonen epäloogisuudet ja tieteellisetmahdottomuudet. Yksi tai kaksi "ihmettä" tarina vielä kestää, mutta... Ne saavat aikaan oudon sekamelskan, jossa aikuismaisuus, synkät aiheet, väkivalta ja yhteiskunnallinen tiedostavuus (tms.) esitetään rinta rinnan höpön höpön kanssa. En ole koskaan päässyt yli tästä ristiriidasta, mikä tekee tekeleistä nauttimisesta lähes ylivoimaista.

Olen aika lailla samaa mieltä. Minusta supersankarifilmeissä saa olla mukana syvällisiä teemoja, mutta en läheskään aina jaksa seurata niissä mitään "realistista" tai liikaa oikeasta elämästä muistuttavaa tarinaa.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 16 439
Vs: Supergirl (2026)
« Vastaus #32 : 07.07.2026 klo 22:55:11 »

....Hänen Terästyttönsä on se vanhojen sarjakuvien kaunis ja optimistinen partiolainen, josta suuri yleisö pitää.

Pitääkö elokuvien tai tv-sarjojen sitten vain yrittää tehdä sellaista, mikä miellyttää suurinta mahdollista yleisöä? Ei varmasti. Kuitenkin jos teosten tarkoitus on tehdä järjettömästi tuottoa eikä menettää valtavasti, suuren yleisön miellyttäminen on hyvä valinta.

Meillä on aavistuksen eri käsitys mikä muodostaa suuren yleisön ja sen arvot.
Mutta jälkimmäinen pointti on toki se mitä studio hakee valtavaa tulosta.

Se ei ole tärkeää. Tärkeintä on, oli kyseessä sitten elokuva tai tv-sarja ehkä kirja kukaties sarjakuva jopa peli, tehdä jotain hyvää. Ja sen ensimmäinen lähtökohta on tehdä sitä tasan yhden yleisölle ja haistattaa laskelmallisuudelle pitkät.
En siis tarkoita tuotantoarvoja. Ne on olleet kelvollisia jo tovin.

Kyse ei ole mistään idealismista. Rahalla ei voi ostaa tyylitajua eikä onnistunutta taideteosta eikä viihdyttää.
Jos yrittää miellyttää kaikkia ei miellytä ketään.


Olen aika lailla samaa mieltä. Minusta supersankarifilmeissä saa olla mukana syvällisiä teemoja, mutta en läheskään aina jaksa seurata niissä mitään "realistista" tai liikaa oikeasta elämästä muistuttavaa tarinaa.
Kuten aiemmin yritin sanoa: riippuu ihan supersankarista.
Ne eivät ole identtisiä ja keskenään vaihdettavissa kun asian tekee oikein.
Teräsmies ja Lepakkomies, nykyisin ja maailmalla, Superman ja Batman kohtaavat erilaisia ongelmia eri tasoissa ja eri filosofioin. Ei vain voimin vaan rakenteellisesti eri tavoin.

Jos tehdään Plastic Man elokuva se on humoristinen ja koominen, jos Punisher se on vakava synkkä ja verinen eikä kaikista täytä määritelmää super tai sankari.

Studioilla oli pitkään idea että nämä ovat värikkäitä elokuvia lapsille ja lapsiperheille joihin saa hyvän leludiilin kylkeen. Aika meni ohi ja mm Deadpool elokuvien suosio näytti että samalla tavoin kuin animaatio ei ole yksin tenaville ei tämäkään.
Myös siinä raadollisen puhtaasti tulopuolta katsoen.

Tässä kun on sankari. Moraalisesti oikein toimiva. Se lause " Clark näkee kaikissa hyvän, minä näen totuuden" pätee ja kuten Veli Loponen mainitsi noudattaa viimeisen parinkymmenen vuoden sarjakuvallista esikuvaa ( Kingin ja Evelyn sarjakuva kiteyttää sen yhteen tarinaan)
Elokuvateattereihin tulee myös Death of Robin Hood joka on yhtä lailla kerronnan evoluutiota( kyllä, evoluutiota ei kehitystä. Evoluutio sopeutuu eikä ole kohti parempaa kulkeva) hahmosta jonka kaikki "tietävät" oli se sitten Errol Flynn, Kevin Costner, animoitu kettu, Mel Brooksin ohjaama Cary Elwes, Taron Egerton tai nyt Hugh Jackman.
Varmasti jossain joku pahoittaa katsomatta mielensä kun tuoreimmassa on liiaksi väkivaltaa tai Englannista tai kirkosta annetaan väärä kuva.
Ja ne historiaan paneutuneet jotka huomaavat anakronistiset säärystimet eikä hovineidoilla ollut tuollaisia asuja ja tuo hallitsija oli jo kuollut kun... Ja se osin kuuluu asiaan.

Harrastajien tuleekin tehdä sydänverellä ja jos ei puolusta kantojaan ne kannat pitääkin muuttaa. Mieluiten faktojen myötä eikä ryhmäpaineen.
Taiteen kohdalla on myös objektiivinen maku.
Kaikkien ei tulekaan pitää kaikesta.

Itse koin että hahmosta tehtiin oikea hengittävä sankari eikä voimien takia vaan että on valmis vaarantamaan itsensä tehdäkseen oikein ja auttamaan muita. Eikä vain silloin kun on itse vahvempi kuin jumala.

Aika osoittaa miten korkealle jää itsellä niin oman lajityyppinsä kuin elokuvien yleensä tasolla mutta juuri nyt on hyvissä sijoituksissa.