....Hänen Terästyttönsä on se vanhojen sarjakuvien kaunis ja optimistinen partiolainen, josta suuri yleisö pitää.
Pitääkö elokuvien tai tv-sarjojen sitten vain yrittää tehdä sellaista, mikä miellyttää suurinta mahdollista yleisöä? Ei varmasti. Kuitenkin jos teosten tarkoitus on tehdä järjettömästi tuottoa eikä menettää valtavasti, suuren yleisön miellyttäminen on hyvä valinta.
Meillä on aavistuksen eri käsitys mikä muodostaa suuren yleisön ja sen arvot.
Mutta jälkimmäinen pointti on toki se mitä studio hakee valtavaa tulosta.
Se ei ole tärkeää. Tärkeintä on, oli kyseessä sitten elokuva tai tv-sarja ehkä kirja kukaties sarjakuva jopa peli, tehdä jotain hyvää. Ja sen ensimmäinen lähtökohta on tehdä sitä tasan yhden yleisölle ja haistattaa laskelmallisuudelle pitkät.
En siis tarkoita tuotantoarvoja. Ne on olleet kelvollisia jo tovin.
Kyse ei ole mistään idealismista. Rahalla ei voi ostaa tyylitajua eikä onnistunutta taideteosta eikä viihdyttää.
Jos yrittää miellyttää kaikkia ei miellytä ketään.
Olen aika lailla samaa mieltä. Minusta supersankarifilmeissä saa olla mukana syvällisiä teemoja, mutta en läheskään aina jaksa seurata niissä mitään "realistista" tai liikaa oikeasta elämästä muistuttavaa tarinaa.
Kuten aiemmin yritin sanoa: riippuu ihan supersankarista.
Ne eivät ole identtisiä ja keskenään vaihdettavissa kun asian tekee oikein.
Teräsmies ja Lepakkomies, nykyisin ja maailmalla, Superman ja Batman kohtaavat erilaisia ongelmia eri tasoissa ja eri filosofioin. Ei vain voimin vaan rakenteellisesti eri tavoin.
Jos tehdään Plastic Man elokuva se on humoristinen ja koominen, jos Punisher se on vakava synkkä ja verinen eikä kaikista täytä määritelmää
super tai
sankari.
Studioilla oli pitkään idea että nämä ovat värikkäitä elokuvia lapsille ja lapsiperheille joihin saa hyvän leludiilin kylkeen. Aika meni ohi ja mm Deadpool elokuvien suosio näytti että samalla tavoin kuin animaatio ei ole yksin tenaville ei tämäkään.
Myös siinä raadollisen puhtaasti tulopuolta katsoen.
Tässä kun on sankari. Moraalisesti oikein toimiva. Se lause " Clark näkee kaikissa hyvän, minä näen totuuden" pätee ja kuten Veli Loponen mainitsi noudattaa viimeisen parinkymmenen vuoden sarjakuvallista esikuvaa ( Kingin ja Evelyn sarjakuva kiteyttää sen yhteen tarinaan)
Elokuvateattereihin tulee myös Death of Robin Hood joka on yhtä lailla kerronnan evoluutiota( kyllä, evoluutiota ei kehitystä. Evoluutio sopeutuu eikä ole kohti parempaa kulkeva) hahmosta jonka kaikki "tietävät" oli se sitten Errol Flynn, Kevin Costner, animoitu kettu, Mel Brooksin ohjaama Cary Elwes, Taron Egerton tai nyt Hugh Jackman.
Varmasti jossain joku pahoittaa katsomatta mielensä kun tuoreimmassa on liiaksi väkivaltaa tai Englannista tai kirkosta annetaan väärä kuva.
Ja ne historiaan paneutuneet jotka huomaavat anakronistiset säärystimet eikä hovineidoilla ollut tuollaisia asuja ja tuo hallitsija oli jo kuollut kun... Ja se osin kuuluu asiaan.
Harrastajien tuleekin tehdä sydänverellä ja jos ei puolusta kantojaan ne kannat pitääkin muuttaa. Mieluiten faktojen myötä eikä ryhmäpaineen.
Taiteen kohdalla on myös objektiivinen maku.
Kaikkien ei tulekaan pitää kaikesta.
Itse koin että hahmosta tehtiin oikea hengittävä sankari eikä voimien takia vaan että on valmis vaarantamaan itsensä tehdäkseen oikein ja auttamaan muita. Eikä vain silloin kun on itse vahvempi kuin jumala.
Aika osoittaa miten korkealle jää itsellä niin oman lajityyppinsä kuin elokuvien yleensä tasolla mutta juuri nyt on hyvissä sijoituksissa.