Täytyy nyt kuitenkin muistaa että Jodorowsky on ihan omanlaistaan scifiä, sangen omaksuttu maku. Itse diggaan, mutta osalle miljardi mailia minuutissa kiitävä tarinankerronta menee varmasti ujeltaen ohi
Kuvittelisin, että juuri tekstilaatikoiden ja kaikenlaisen taustoituksen puute voi hämmentää lukijaa, joka ei ole altistunut sellaiselle sarjakuvakerronnalle jo ajat sitten. Toisaalta minusta tuntuu, että juuri tällaista kerrontaa on sarjakuvaan täysin tottumattoman lukijan mahdollisesti helpompi lukea: sarjakuvan voi ottaa vastaan samoin kuin elokuvan, jossa lukijan on vain sopeuduttava tapahtumien virtaan.
On vaikea asettaa itsensä sellaisen lukijan saappaisiin, joka ei ole lukenut sarjakuvaa kaikilta mantereilta viikoittain aivan pienestä pitäen, mutta minusta tämä ei ole sarjakuvana kovin vaikealukuinen: aika kulkee teoksessa vakionopeudella, eikä juonta kuljeteta monitasoisesti.
Oikeastaan poikkeuksellisin tähän julkaisuun liittyvä tekijä syntyy juuri tapahtumien määrästä, mikä tietenkin seuraa siitä että opus on alkujaan kuuteen albumiin jaksotettu. Tapahtumien määrä on jokaisessa albumissa suuri, kun sivuja on ollut verrattain vähän käytössä.
Kokoelmana suurtyö on siinä mielessä huikea lukukokemus, että em. syystä sen lukeminen kestäisi jo muutoinkin aikansa – kun tapahtumia on siis yhden albumin jaksossa itsenäisen tarinan verran ja kokoelmassa on siis peräti kuuden albumin tapahtumat – mutta kun sivujen lisäksi ruuduissa on paljon yksityiskohtia silmän vaeltaa, kestää järkälemäisen opuksen lukeminen oman aikansa, päivä voi hyvinkin siinä vierähtää. On eri asia kuinka hyvä asia se sitten itse kullekin on, mutta minusta se on jollain tavalla arvo jo itsessään.