Sinitakit

[echramath]

Niin onko sitten meillä tai käsikirjoittajilla ihan oikea kuva siitä, mitä kunkin arvoinen sotilas sodassa saattoi tehdä? On kai Suomessakin rauhanajan armeijassa erilaisia nakkikone-aliupseereita (vääpelistä lähtien) joilla ei ole ihan suoranaisesti omia alaisia. Lisäksi sisällissodan armeijat taisivat edelleen olla vähän lennossa pystyyn potkaistuja organisaatioita.

[Sigma]

Englanniksi nimeltään "lance corporal", tosin myös "private, first class" voi kulkea yhdellä väkäsellä. Nykyään jenkkinen armeijassa ei ole lance corporal -arvoa, mutta merijalkaväki tekee tietysti mitä haluaa ja heillä sellainen arvo edelleen on.

Oliko Unionin armeijassa (minun käsittääkseni sikäläinen ratsuväki on aina ollut armeijaa eikä ole keksinyt ihan omia sotilasarvoja?) sellainen arvo? Äkkiä googlaamalla vaikuttaisi ainakin luultavalta. Jo Wikipedia kertoo, että arvo otettiin käyttöön viimeistään 1800-luvun alussa ja muualla mainitaan, että Hugh Judson Kilpatrick kantoi hetken aikaa "cadet lance corporalin" arvomerkkejä. Kuulostaa ainakin fiksulta, jos on etukäteen määritelty kuka ryhmää johtaa, mikäli Claude-Étienne Minién suurenmoinen keksintö suorittaa varsinaisen alikersantin läpilennon.

Kiitos! Katselin varmaan samaan wikipedia-artikkeliin, ja tuo 'lance corporal' tosiaankin oli 1800-luvulla miehistöön kuuluva ryhmän varajohtaja. Eli vastaa aikas hyvin nykyistä Suomen armeijan rivistöstä ylennettyä yhden natsan "varuskuntaharakkaa".

[Sampsa Kuukasjärvi]

Minun piti perustella Nukketeatterin yllättävää hyvyyttä jo aiemmin. Minusta albumissa on varsin kekseliästä konkreettista huumoria. Sarja tarkoituksella ei yritä huumorissaan mitään hienoa tai vaikeaa, vaan esittää kaikille ymmärrettävää sekoilua. Blutch ja Kersantti parivaljakkona, joka ei pääse toisistaan eroon, muistuttaa tietysti Masia ja Kessua eikä ole mitään mullistavaa.

Nukketeatterin piirrosjälki on kohtuullisen notkeaa. Teos hymyilyttää ja viihdyttää minua. Kyyninen ihmiskuva ja pasifismi eivät tulleet lainkaan mieleeni ennen kuin luin tämän ketjun ja Kvaakin arvostelun. Havainnoissa voi olla perää, kiinnostavaa.

Ilmeisesti sarjan tekijöillä ainakin nykyään on tapana poimia oikeasta historiasta jokin tapahtuma tai ilmiö, jonka ympärille he kehittävät tilanteita ja sotilaiden päätöntä kohkaamista mahdollisimman yhtenäisesti. Nukketeatterissa aihe siis on innoittavien sotavalokuvien ottaminen. Semicin albumissa Sinitakkeja ja pitsejä aiheena on naiset lääkintähenkilökuntana. Vanhin suomennettu alppari eli Ruutipartio pulassa sisältää kuitenkin vain yleistä ja hajanaista sotilaat vastaan intiaanit -toimintaa eikä mitään tiettyä historiaa.

Olen samaa mieltä, että sarjassa voisi olla liioittelua enemmän sekä tarinoissa että piirroksessa. En tarkoita, että henkilöiden pitäisi mennä lyönneistä lyttyyn kuten Masi menee, mutta ehkä asterixmaista vauhtia puuttuu pikkuisen.

Sinitakeissa ja pitseissä vitsit ehtyvät melko pian ja juoni menee väkinäiseksi. Nukketeatteri on suomennetuista albumeista minun makuuni selvästi paras, ja siksi se oli minulle positiivinen yllätys.

[Lurker]

Mielenkiintoiselta näyttää tämä uusinkin Sinitakit.

'http://www.lestuniquesbleues.com/albums/61/index.html

Sinitakeissa on kyllä jännä vaikutelma tämä aiheiden vakavuus yhdistettynä humoristiseen piirrostyyliin.

[Lurker]

No voih, Sinitakkeja ei sitten tänä vuonna enää ilmestynytkään.

Ehkä huumorin ja sodan yhdistäminen hurtin ironisesti ei sitten ole lukijoiden mieleen.

 

[VesaK]

No voih, Sinitakkeja ei sitten tänä vuonna enää ilmestynytkään.

Ehkä huumorin ja sodan yhdistäminen hurtin ironisesti ei sitten ole lukijoiden mieleen. 

Kun lukee Lucky Luken "20. Ratsuväkirykmentti", huomaa sen "pienen" eron Goscinnyn ja Cauvinin välillä... Suomeen on sinitakkeja yritetty kolmesti. Ehkä nyt viimein uskotaan että ei. Jos joku oikeasti sarjasta tykkää, niin ei muuta kun ranskaa tai ruotsia opettelemaan.

[Lurker]

Kun lukee Lucky Luken "20. Ratsuväkirykmentti", huomaa sen "pienen" eron Goscinnyn ja Cauvinin välillä... Suomeen on sinitakkeja yritetty kolmesti. Ehkä nyt viimein uskotaan että ei. Jos joku oikeasti sarjasta tykkää, niin ei muuta kun ranskaa tai ruotsia opettelemaan.

Sinitakeilla vähän sama kuin Blaken ja Mortimerin kanssa, kolmas kerta ei sanonutkaan totta.

[echramath]

Mielenkiintoiselta näyttää tämä uusinkin Sinitakit.

Siis hetkinen, en osaa ranskaa, mutta Google Translaten perusteella löytävät karanneet mustan orjan, joka on valkoinen vakooja blackfacessa?

Onko sinitakeissa näkynyt mustia sotilaita? Olen tässä seuranut netistä USAn historiaa käsitellyttä luentosarjaa, ja siinä tuli vastaan usein fiktiossa vähemmälle jäänyt tilasto: mustia, sekä alunperinkin vapaita että sodan kuluessa karanneita orjia, liittyi Unionin armeijaan sankoin joukoin, kunhan Lincoln oli ensin sallinut tämän silloin vuoden alussa 1963 alussa samalla kun vapautti Konfederaation alueen orjat. Yhteensä lähemmäs 180 000 mustaa liittyi armeijaan, mikä on alkaa jo lähestyä kymmenesosaa koko sodan yhteen lasketusta vahvuudesta.*

* hetkellinen kokonaisvahvuushan on eri asia, kun lisää miehiä liittyi tai myöhemmin määrättiin liittymään koko ajan, samalla kun vanhoja kaatui, kuoli tauteihin ja vammautui niin, etteivät ne enää olleet taistelukelpoisia. Käsittääkseni väite, että sisällissodassa kuoli enemmän amerikkalaisia kuin kaikissa muissa sodissa yhteensä, pitää edelleen paikkansa?

[Secos-Bill]

Käsittääkseni väite, että sisällissodassa kuoli enemmän amerikkalaisia kuin kaikissa muissa sodissa yhteensä, pitää edelleen paikkansa?

Wikipedian mukaan ei enää, mutta vain täpärästi.
Taisteluissa kaatuneiden kanssa ei sitten enää mene edes lähellekään.

Erikoisempi tiedonmuru USAn sodista: itsenäisyyspäivän juhlissa on kuollut paljon enemmän ihmisiä kuin varsinaisessa itsenäisyyssodassa, ilmeisesti jopa moninkertaisesti ja lähinnä rattijuoppojen toimesta.

Sinitakeista: omalla tavallaan kiinnostavia ja olisin hankkinut jatkonkin, mutta jos ei tule, niin en kovasti itke peräänkään. Hyllystä löytyy kaksi ja niistä on hiukan vaikea saada otetta, kun ei oikein tiedä mitä tyylilajia ne oikeastaan edustavat. Oli muistaakseni myös turhan paljon kahden päähenkilön varassa, kun sivuhahmoista ei oikein löytynyt henkeä. Ehkä hiukan hätäisesti kirjoitettuja ?

[echramath]

Tietysti Lucky Luke on parodia, joten Sinitakit sijoittuu 1860-luvun USA:han keskelle sotaa ja Lucky Luke viihteen villiin länteen, jota ei koskaan ollutkaan. Sen takia Lucky Lukessa voidaan tehdä aika pehmeäkin kuvaus intiaanien ja valkoisten uudisasukkaiden eturistiriidoista, Sinitakit on valmiiksi "tuomittu" siltä kantilta.

Tai siis olisi hauskaa lukea pottunokkasarjaa, missä kuvataan Grantin Overland-kampanjaa, jossa hänen joukkonsa ottivat yhteen Leen armeijan kanssa puolentoista kuukauden aikana "harva se päivä". Jos sivuhahmoista ei meinaa löytää henkeä alpparin alussa, lopussa sitä on vielä vaikeampi löytää, tai vähintäänkin vaikuttavat kokolailla kädettömiltä.



Tätä ystävällisen näköistä ranskalaisheppua, Claude-Étienne Minié'tä, saatiin kiittää aivan uudenlaisesta musketinammuksesta, joka yleensä pisti minkä tahansa ruumiinosan, johon se osui, pysyvästi päreiksi ja aiheutti suuren joukon amputointeja, kun taas sekä vartaloon että päähän osuneet kuulat olivat enimmäkseen tappavia.

[STD]

Cauvin on ilmoittanut luopuvansa sarjan käsikirjoittamisesta albumin 64 kohdalla .

[Sampsa Kuukasjärvi]

Jos muistatte Niilo Pielisen sivun, jossa Niilo pukeutui kenguruksi, niin kenguru oli toinen nimihenkilö Lambilin vanhemmasta sarjasta ennen Sinitakkeja.

Tässä näyte siitä. On kyllä aivan erilaista tyyliä kuin Sinitakeissa! Tätä Sandy et Hobby -sarjaa on ilmestynyt Suomessa ainakin Zoo-lehdessä 1989–90 (siinä nimellä David & Hoppy) sekä mahdollisesti joissakin vanhemmissa nuortenlehdissä.

Huudossa muuten näköjään on nyt myynnissä jopa 23 Blårockarna-albumia kerralla. Lähtöhinta on kappalemäärään nähden edullinen, 150 euroa. Tuosta saisi matskua ison läjän, jos haluaa kunnolla tutustua sarjaan.

Tanskassa on julkaistu albumeina kaikki tai ainakin hyvin lähelle kaikki mahdolliset Sinitakit.

[echramath]

Sinitakeistahan on puolisalaa tullut videopelikin (PC:lle) tuossa 2012 paikkeilla, taas, tai siis Amigalle ja matolaatikkonintendolle kasarin loppumetreillä tullut North & South on modernisoitu nykykoneille nimellä Bluecoats: North & South. Viime vuonna tuosta tuli vähän enemmän pöhinää kun julkaisu on saatu myös erinäisille pelikonsoloilelle. Itäisen USA:n kartalla harjoitetaan "vuoropohjaista strategiaa" sellaisella koko perheen lautapelin tarkkuudella ja mikäli joukot hyökkäävät toistensa, linnoituksen tai rahaa kuljettavan junan kimppuun, seuraa jonkin sortin toimintakohtaus, jossa ratkaistaan onnistuuko tämä.

Aikanaan peli oli hyvinkin suosittu, niissäkin piireissä ja maissa joissa itse sarjakuvaa ei niin tunnettu, onhan USA:n sisällissota tuttu aihe kaikille ja itse peli oli tyypiltään enemmän mainstreamia silloin kun nykyään (vähän sukulaisuutta voisi nähdä esim. Defender of the Crowniin, jossa soditaan keskiajan Englannissa). Uusioversio... no, nykyisin puhuisimme lautapelistä ja muutamasta minipelistä, mille saattaa olla vähän hankala perustella parinkympin hintalappua, ja jos kohta kartta ja mekaniikka ovat aivan perua vanhasta pelistä, nämä minipelit on uudistettu ja vaihdettu, monien mielestä huonompiin.

Luulen, että olisi kannattanut joko remasteroida klassikko sellaisenaan tai ottaa sama idea, mutta alkaa miettimään koko juttua alusta asti, nyt ainakin videoiden perusteella kyseessä on väliinputoaja.