Sinitakit

[Curtvile]

Tuoreehko Sinitakit Nukketeatteri on melko hauska muistutus sarjasta jonka oli melkein ehtinyt unohtaa.
Edellisistä kahdesta albumista on pitkät tovit.

Sarjan lakoninen toteavuus pysyy yllä ja armeijan komentoketju on yhtä älytön kuin ennenkin.
Valokuvaaja William Sutton lähetetään hankkimaan moraalinnostatuskuvia keskellä Yhdysvaltain sisällissotaa.
Verinen ankea todellisuus ei tietenkään käy, sehän olisi kamalaa. Raaistavaakin ehkä.
Eikä kuvauskalusto vastaa suurnopeuksisia megapikselisiä kännykameroita/droneja.
Niinpä kersantti Chesterfield ja korpraali Blutch päätyvät "retusoimaan" sisällissodan uljaana.
Jahka naruista päästään.

Monesta(?)  varmaan kuivakka ja turhan sarkastinen, itse uskoisin kestävän useampia lukukertoja.
Piirrosjäljestään huolimatta ei ole kepeä kuin Lucky Luket ja tietystä "masimaisuudesta" (armeijasarjahan tämä lännensarjan ohella on) huolimatta vaatii harmaan aivosolun tai kaksi.
Meillä ei ole oikein selkeää valmista kohderyhmää Sinitakeille, eikä aiempien albumien harvuudesta johtuen sitä nostalgiapoppootakaan pilvin pimein.
Painoteknisesti tästä vikoja en löydä kun en ole luuppimiehiä tai edusta fonttielitistejä.

Ei lainkaan huono avaus kustantamolta.

[Darzee]

Monesta(?)  varmaan kuivakka ja turhan sarkastinen, itse uskoisin kestävän useampia lukukertoja.
Piirrosjäljestään huolimatta ei ole kepeä kuin Lucky Luket ja tietystä "masimaisuudesta" (armeijasarjahan tämä lännensarjan ohella on) huolimatta vaatii harmaan aivosolun tai kaksi.
Meillä ei ole oikein selkeää valmista kohderyhmää Sinitakeille, eikä aiempien albumien harvuudesta johtuen sitä nostalgiapoppootakaan pilvin pimein.

Tiivistät hyvin sen, että Sinitakkien huumori on ehkä vähän toteavampaa ja pisteliäämpää kuin Lucky Luken, mutta ehkä juuri siksi ihan yhtä koville kierroksille ei päästä. Goscinny on vaan Cauvinia parempi kärjistäjä. Mutta kuten Zoom Teufel -ketjussa totean, niin kyllä tämän pitäisi mennä Lucky Luken ja Sammy Dayn ystäville jotenkin.

Sotaa käsitteleväksi sarjaksi Sinitakit ei tietysti alkuaan lastensarjaksi luotuna pottunokkaperinteen edustajana ole erityisen verinen, mutta kyllähän sarjassa haavoittumisia on jatkuvasti, ja melko varmasti jossain lukemassani ruotsiksi tulleessa albumissa nähdään kyllä kaatuneitakin.

[J Lehto]

Trumf-sarjan osa oli albumi numero 1 eli eka pitkä tarina, ja se toinen numero 22. Noiden välistä omistin joskus puolen tusinaa ruotsinkielistä, eikä taso ollut tuon kummempi.

Nyt suomeksi ilmestyvä numero on sarjan 39. osa.
Isompaa jatkuvuutta ei albumien välillä liene?

Ihan kiinnostava ja tervetullut suomennos.
Muistan lapsena kyllä pitäneeni Trumfissa ilmestyneestä
Sinitakeista, tiedä miten sitten tässä iässä. Sitä hääalbumia
en olekaan lukenut.

[Darzee]

Ei ole minkäänlaista jatkuvuutta, ainakaan niissä mitä olen lukenut. Eli ei ole väliä missä järjestyksessä niitä lukee.

On niissä välillä viittauksia edellisten albumien tapahtumiin, mutta jokainen seikkailu on silti oma kokonaisuutensa, jossa pysyy hyvin kärryillä, vaikkei olisi sarjaa koskaan aiemmin lukenut. Eli ensimmäisestä käteen sattuneesta jutusta voi Sinitakkien kanssa aloittaa ihan Jukan mainitsemalla tavalla.

Juuri luin yhden ruotsiksi tulleen albumin ("Inga dumma dromedarer") ohimennen kirjastossa, ja siinä tulee taas hyvin esille tämä päähahmojen aika tulehtuneeksikin yltyvä jatkuva kinastelu. Blutch etsiytyy vähän sivummalle taistelun tiimellyksestä ja Chesterfield lähtee kiukusta puhisten etsimään tätä. Kun Chesterfield raahaa Blutchia takaisin taistelukentälle, uhkaa Blutch huutavansa tämän raiskaavan (sic) hänet, ellei Chesterfield päästä irti. Moinen syytös tietäisi Chesterfieldin joutumista teloituskomppanian eteen. Pöyristynyt Chesterfield kysyy, inhoaako Blutch häntä tosiaan noin paljon, ja Blutch toteaa, ettei koskaan anna anteeksi sitä, että joutui armeijaan Chesterfieldin vuoksi.

En ole tuota koskaan alkukielellä lukenut, mutta ruotsintaja käyttää ihan termiä "våldta".

[Lurker]

Nukketeatterin arvostelu on näköjään etusivulla.

Kahdella päähenkilöllä on oikein kunnon pottunokat ranskalaisbelgialaisen sarjakuvan parhaiden perinteiden mukaisesti - muilla sitten selvästi pienemmät kolvit.

[Czaba]

Kiitos arvostelusta! Todella mielenkiintoinen ja informatiivinen juttu albumista. Avaa taustoja kummasti kun sai lukea noiden valokuvaajien taustoista joista en ainakaan minä pahemmin tiennyt, vaikka nimet olivatkin pintapuolisesti tuttuja.

Sinitakit on erittäin nostalginen sarja minulle, sillä se ensimmäinen Trumf -sarjassa julkaistu oli suuri suosikki lapsena silloin -70 luvun alkupuolella. Pitkään tuli toivottua jatkoa ja kummastutti kun ei niin tapahtunut.

Henk.koht. vaikutelma on että ihan hyvin tämä tuntuu (positiivisessa mielessä) vetävän vertoja monille ns. perinnebedesarjoille joita on vuosikymmenet julkaistu suomeksi.

[Lurker]

--
Sotaa käsitteleväksi sarjaksi Sinitakit ei tietysti alkuaan lastensarjaksi luotuna pottunokkaperinteen edustajana ole erityisen verinen, mutta kyllähän sarjassa haavoittumisia on jatkuvasti, ja melko varmasti jossain lukemassani ruotsiksi tulleessa albumissa nähdään kyllä kaatuneitakin.

Ainakin albumissa Miss Walker (joka on oikea historiallinen henkilö) on tylyjä näkyjä taistelukentiltä. Tämänkin albumin näkisi hyvin mielellään suomeksi.

Ei Sinitakit nyt sentään ihan Charley's War ole, mutta paljon yhteisiä teemoja niissä on. Sodan hulluus, miehiä tapattavat upseerit, luokkajako...

Kuolleilla ei ole pottunokkia, heilläkään.

[Darzee]

"Nukketeatterissakin" vilahtaa kaatuneita. Tässäkin albumissa tulee hyvin esille sarjan piikittelevä ja aika kyyninenkin  ihmiskuva: sotilaat ovat laiskoja, urastaan ylettömän kiinnostuneita, sotahulluja tai sotilaskunniaansa äärimmäisen jäykkäniskaisesti vaalivia. Blutch on tarkoitettu sympaattiseksi hahmoksi, mutta heikkoutensa on hänelläkin. Suhtautuminen Chesterfieldiin ei ole pelkästään lempeän naljailevaa, vaan läikkyy välillä aidon vihamielisyyden puolelle.

[VesaK]

Jos joku ihan tosissaan Sinitakit-sarjasta tykkää ja ranska ei suju mutta englanti kyllä, suosittelen kääntymään Cinebookin puoleen. Nyt jo 10 albumia. Pientä täydennystä settiin saa  ruotsinkielisistä:

http://www.cinebook.co.uk/index.php?cPath=157

Ruottiks:

http://seriersant.se/index.php?route=product/manufacturer/info&manufacturer_id=156

[Sampsa Kuukasjärvi]

Nukketeatterin korpraali Blutch on korpraali Blutch myös 70-luvun Trumf-albumissa, mutta Semicin 80-luvun albumissa hän on alikersantti Blutch. Kumpikohan arvo on oikein? Blutchillahan on kaksi natsaa, jotka Suomessa kuuluvat alikessulle.

Näemmä myös uudet ruotsinkieliset Blårockarna-albumit puhuvat "korpralista".

[Crying Blue Rain]

Englannin corporal vastaa paremmin suomen alikersanttia kuin korpraalia. Alikersantti olisi siinä mielessä osuvampi käännös.

[Sigma]

Vähän off-topic: onko USAn ratsuväellä/armeijalla ollut käytössä yhden natsan "alikorpraalin" tms. "väliaikaisen" aliupseerin arvoa? 

[Curtvile]

Vähän off-topic: onko USAn ratsuväellä/armeijalla ollut käytössä yhden natsan "alikorpraalin" tms. "väliaikaisen" aliupseerin arvoa? 

Jukka Laineen on moderni mallinnus. Sinitakkien Unionin joukoila oli kahden "natsan" corporal joka siis on lähempänä alikersanttia kuin Suomen armeijan korpraalia

[echramath]

Vähän off-topic: onko USAn ratsuväellä/armeijalla ollut käytössä yhden natsan "alikorpraalin" tms. "väliaikaisen" aliupseerin arvoa?  

Englanniksi nimeltään "lance corporal", tosin myös "private, first class" voi kulkea yhdellä väkäsellä. Nykyään jenkkinen armeijassa ei ole lance corporal -arvoa, mutta merijalkaväki tekee tietysti mitä haluaa ja heillä sellainen arvo edelleen on.

Oliko Unionin armeijassa (minun käsittääkseni sikäläinen ratsuväki on aina ollut armeijaa eikä ole keksinyt ihan omia sotilasarvoja?) sellainen arvo? Äkkiä googlaamalla vaikuttaisi ainakin luultavalta. Jo Wikipedia kertoo, että arvo otettiin käyttöön viimeistään 1800-luvun alussa ja muualla mainitaan, että Hugh Judson Kilpatrick kantoi hetken aikaa "cadet lance corporalin" arvomerkkejä. Kuulostaa ainakin fiksulta, jos on etukäteen määritelty kuka ryhmää johtaa, mikäli Claude-Étienne Minién suurenmoinen keksintö suorittaa varsinaisen alikersantin läpilennon.

Ruotsalaisten wikipediassa on lista noista yhden väkäsen arvoista, joissain maissa se on arvo on "korpraali" ja joissain taas joku "alikorpraalin" sukuinen.

Ruotsin korpral on siis myös suomeksi alikessu, siltä varalta, että joku meni ihan sekaisin.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Kiitos vastauksista. Selvä, kääntäjä on sitten katsonut nopeasti ja virheellisesti, että Yhdysvaltain armeijan Corporal on yhtä kuin suomen kielen korpraali. Taitaa olla melko yleinen virhe, jonka olisin voinut itsekin tehdä. En tiennyt Ruotsin armeijan korpralin eroa Suomen armeijan korpraaliin.

Alikersanttihan on ryhmänjohtaja. Sinänsä nähdäkseni Blutch ei sarjassa toimi ryhmänjohtajana, vaan häröilee joko yksin taikka kersantti Chesterfieldin alaisuudessa. Menee siis toimenkuvaltaan suomalaisesta "korpista".