Manga-julkaisut Suomessa

[Lurker]

No, liekö se mikään ihme, jos suurin osa ihmisistä näkee kaiken vähänkään mangaan vivahtavan teineille suunnattuna isosilmä-lastensarjana. (...) Niin siis että kun sarjakuvaa ei Suomessa muutenkaan myydä niin mielettömiä määriä...

Mutta kun laatumangan jättävät ostoslistaltaan pois siis myös ns. mangafanit. Hehän lopulta valinnoillaan ratkaisevat sen, mikä myy ja mitä kannattaa kustantaa. Järjenvastaista ajatellakin, että kansan syvät rivit alkaisivat mangaa ostaa. Siitä ei kannata ees sun taas haaveillakaan.

Sarjakuvaa myydään Suomessa mielettömät määrät, jos Disney lasketaan mukaan. Samaten kovakantiset strippikokoelmat ovat sitä, mitä Suomi lukee.

Monessa eurosarjassakin itseä on suunnattomasti ärsyttänyt nimenomaan ruutujako: muuten hienon ruudun tappaa se, että se on tungettu postimerkin kokoisena keskelle sivua. Kerrontatapoja on tietenkin monia, mutta joskus tila tekee kuvalle hyvää.

Tuo kerrontatapa on jo muuttunut, vrt. Sillage ja uudet Asterixit.

Toisaalta jokin Alixin sekä Blake ja Mortimerin kaltainen tekstipainotteinen ja suht' pikkuruutuinen  sarjakuvakerronta on tavattoman viehättävää ja miellyttää esteettistä silmää - joillakin.

[Jarkko Sikiö]

Mutta kun laatumangan jättävät ostoslistaltaan pois siis myös ns. mangafanit. Hehän lopulta valinnoillaan ratkaisevat sen, mikä myy ja mitä kannattaa kustantaa. Järjenvastaista ajatellakin, että kansan syvät rivit alkaisivat mangaa ostaa.

Sinulta puuttuu nyt perspektiivi asiaan.

Kovakantista, kalliimmanpuoleista ja laadukkaana pitämäänsä eurosarjakuvaa lukevat ihmiset, jotka oppivat lukemaan ranskalaista sarjakuvaa Non-Stopin ja Zoomin kaltaisten lehtien kautta.

Sama koskee jenkkisarjakuvan kuluttajiin, nyt ostavat kovakantista, kalliimmanpuoleista ja laadukkaana pitämäänsä jenkkisarjakuvaa samat tallaajat, jotka tavasivat nuorena Hämähäkkimiestä, Ryhmä-X:ää, Marvel ja Sarjakuvalehteä.

Laatusarjakuva on todellisuudessa vasta nuoren työssäkäyvän tavoitettavissa.

Lehtihyllytarjonta vasta kasvattaa mangan lukijakuntaa. Ihmiset aina kustantajia myöten vain hämääntyivät siitä räjähdyksestä, joka seurasi kun mangan puutteesta kärsinyt kansa viimein sai haluamaansa.

On mielenkiintoista nähdä, siirtyykö manga pitkän ajan kuluessa kirjakauppoihin, kuten eurosarjakuva ja jenkkisarjakuva. Tällöin lehtihyllysarjakuva on pääasiassa vain lasten sarjakuvaa (osa lehtihyllymangasta on nykyisin varhaisnuorille suunnattua).

[janne luokkanen]

Mielestäni suomennettu laatumanga ei myy, koska se on liian vanhaa ja nuorison keskuudessa ei keräilymentaliteettia ole kuten vanhemilla harrastajilla. Tämä johtuu varmaankin rahapulasta. Ja liian vanhalla tarkoitan että se on luettu jo englanninkielisenä, joko netistä tai kaverilta. Menestyssarjat taas saattavat kärsiä samasta ongelmasta, mutta eivät niin paljoa koska ne houkuttelevat automaattisesti uusia lukijoita.

Itse en edes katsele paljoa kaupassa mitä mangaa siellä on, koska suurin osa siitä on shounenia tai shojoa ja kaikki seinen tai josei on vanhaa klassikkotavaraa joka ei vaan jaksa kiinnostaa. Yksissä kansissa ja isomassa koossa, sitten vois vaikka Nausicaanki tarttua, en muuten.

[J.M:salo]

Mielestäni suomennettu laatumanga ei myy, koska se on liian vanhaa ja nuorison keskuudessa ei keräilymentaliteettia ole kuten vanhemilla harrastajilla.

Väittäisin vastaan; keräily on luonteenpiirre, joka kaikilla on. Saattanee olla jopa geeneissä.
Lisäisin, että kovalevyillä ja netissä olevat skannit ovat yksi juttu, mutta eivät ne kasvata statusta samalla tavalla kuin fyysiset tuotteet. DVD-levyjä lukuunottamatta, fyysinen tuote on huomattavasti parempi kuin digitaalinen, ja nuoriso tietää sen myös (näin sanoo ihminen, joka on lukenut sarjakuvia ruudulta teini-iästä lähtien, kohta kymmenen vuotta).

Itse en edes katsele paljoa kaupassa mitä mangaa siellä on, koska suurin osa siitä on shounenia tai shojoa ja kaikki seinen tai josei on vanhaa klassikkotavaraa joka ei vaan jaksa kiinnostaa. Yksissä kansissa ja isomassa koossa, sitten vois vaikka Nausicaanki tarttua, en muuten.

Itsekin ihmettelin hieman Nausicaan julkaisutapaa. Olisin kenties kustannustoimittajana julkaissut isomman pötkön kerralla, tai ainakin pistänyt kanteen numeron perään vielä sanan "seitsemästä", muodossa tai toisessa. Minultakin tarina on osittain ostamatta, kun tuntui että loppu ei neljännen osan jälkeen ollut vielä häämöttämässä, ja kukaan ei oikein osannut sanoa montako näitä oli tulossa.

[Aura]

Mutta kun laatumangan jättävät ostoslistaltaan pois siis myös ns. mangafanit. Hehän lopulta valinnoillaan ratkaisevat sen, mikä myy ja mitä kannattaa kustantaa.

Sen lisäksi että sarjat on jo luettu englanniksi tai fanikäännöksinä, monet mangafanit lukevat vain tutulla mainstream-tyylillä piirrettyjä teinisarjoja. Monia tästä poikkeavia sarjoja ei edes mielletä mangaksi, joten moni sivuuttaa Narutosta ja Bleachista poikkeavat sarjat siksi koska ne ovat heidän mielestään tylsiä tai tyyli on aivan väärä.

Tuo kerrontatapa on jo muuttunut, vrt. Sillage ja uudet Asterixit.

Itse asiassa katselin juuri suomeksi julkaistua Sillagea ja tämä ruutujen ahtaus tuli viimeksi mieleen juuri siitä.

[Lurker]

Sinulta puuttuu nyt perspektiivi asiaan.

Kovakantista, kalliimmanpuoleista ja laadukkaana pitämäänsä eurosarjakuvaa lukevat ihmiset, jotka oppivat lukemaan ranskalaista sarjakuvaa Non-Stopin ja Zoomin kaltaisten lehtien kautta.(...)
Lehtihyllytarjonta vasta kasvattaa mangan lukijakuntaa. Ihmiset aina kustantajia myöten vain hämääntyivät siitä räjähdyksestä, joka seurasi kun mangan puutteesta kärsinyt kansa viimein sai haluamaansa.

Perspektiiviä ja mielipiteitä on vaikka muille jakaa, tosin voivathan ne olla vääriä...

Se on kyllä totta, että Suomessa on perusmarketissakin aivan häkellyttävän isot lehtihyllyt täynnä sarjakuvaa, myös mangaa. Näin ei suinkaan maailmalla ole. Mangapokkareilla saattaa Citymarketissa tai K-kaupassa olla jopa oma räkkinsä, josta valita. Hienoa.  

Ranskassa törmäsin parhaaseen sarjakuvavalikoimaan (erikoiskauppojen ulkopuolella) lentokentällä. Mangaa ei ollut juuri nimeksikään. Hotellin läheisessä kaupassa lehtihyllyä ei ollut lainkaan ja lähikulman lehtikioskin ainoa tarjolla ollut sarjakuva oli Journal de Mickey. Heh. Spirouta löytyi sitten vähän isommista paikoista. Italiassa ulkona lähes taivasalla olevissa ständeissä on sarjakuvaa vaikka kuinka paljon, pokkareina ja sitä kotimaista tuotantoa, uutta ja käytettyä, halpaa ja kallista. Joistakin Euroopan maista sarjakuvia ei löydä mistään, vaikka kuinka etsisi. Missähän kätköissä niitä pitävät?

Suomi on, lähes yllättäen, sarjakuvan sivistysvaltio, ainakin tarjonnan määrään nähden. Eiköhän se mangakin tosiaan paikkansa löydä meiltä.

Mitä eurooppalaiseen sarjakuvaan tulee, niin siinäkin uskoisin myyntikeskittymän olevan pääkaupungissa. Mikähän on Kampintorin antikvariaatin prosentuaalinen osuus myydyistä Alix-albumeista? Veikkaisin, että aika korkea.

Nausicaän julkaisutahti on ollut mielestäni okei. Vierastan liian nopeaa vyörytystä. Tosin tässä tapauksessa tahti on ilmeisesti ihan muista syistä verkkaantunut aiotusta.

PS. Sillagen ruutujako on mielestäni varsin oivaltavaa ja kerrontaa edistävää (ja vähän sukua Nausicaällekin). Siitä sitten ehkä enemmän omassa ketjussaan.

[janne luokkanen]

Väittäisin vastaan; keräily on luonteenpiirre, joka kaikilla on. Saattanee olla jopa geeneissä.

Noinhan se toki on, mutta tarkotin lähinnä sitä että kun rahaa on rajallisesti niin jo ennestään tuttua sarjaa ei ole mielekästä ostaa.

Jos vois jonku vinkin mangan julkaisijoille antaa niin kääntäkää mieluummin niitä hieman vähemmälle huomiolle jääneitä, kuten vaikka Nodame Cantabile. Sen ostaisin ilomielin ja kehuisin kaikille kavereillenikin.

[Veli Loponen]

Minultakin tarina on osittain ostamatta, kun tuntui että loppu ei neljännen osan jälkeen ollut vielä häämöttämässä, ja kukaan ei oikein osannut sanoa montako näitä oli tulossa.

Mulla taas ostopäätökseen vaikutti juuri se, että kuulin, että sarjassa on vain seitsemän osaa. Tässä vaiheessa vain kaksi numeroa oli ilmestynyt ja sillä pääsikin hyvin vauhtiin.
Mutta samaa mieltä siinä, että pokkareissa yleensäkin olisi hyvä lukea sarjan mahdollinen pituus. Mulla nimittäin myös ostopäätökseen vaikuttaa hyvin paljon sarjan laatu (onko tietyn kokonaisuuden muodostava rajattu, vai jatkuva sarja).

[Jarkko Sikiö]

Mitä eurooppalaiseen sarjakuvaan tulee, niin siinäkin uskoisin myyntikeskittymän olevan pääkaupungissa.

Eurooppalaiselle sarjakuvalle on nyt samantyyppinen ketju täällä. Kirjoitin sinne, että eurosarjakuva on nuorekkaan kaupunkilaisen työssäkäyvän lukemistoa – tai ainakin he ostavat sitä.

Mitä sarjakuvan löytämiseen tulee, Lappeenranta on erinomainen esimerkki. Kirjakauppojen sarjakuvavalikoima on heikko. Kaupungin paras kirjakauppa sarjakuvien suhteen on Suma.

Ennen muuttoaan keskustaan Suma, kuten vieläkin Fantasiapelit, oli jopa osoitteen kanssa vaikea löytää. Ulkomailla minua ainakin hämää katujen ja liikkeiden ulkoasu. Silmän on vaikea poimia tuttuja asioita, lähinnä apteekit vihreine valoineen tunnistaa helposti ulkoa.

Mielenkiintoiset liikkeet löytyvät usein syrjästä, pieniltä sivukaduilta jne. (ei siis nyt sarjakuvan suhteen vaan aivan ylipäätänsäkin).

[Lurker]

Mielenkiintoiset liikkeet löytyvät usein syrjästä, pieniltä sivukaduilta jne. (ei siis nyt sarjakuvan suhteen vaan aivan ylipäätänsäkin).

Aivan niin, aivan niin.

Yliopistokaupungeista löytää yleensä enemmän kaiken alan tarjontaa kuin yliopistottomiskaupungeista, näin on usein mangan ja muun sarjakuvan suhteen.

Libristeille pitäisi saada joku taho ja tahto markkinoimaan mangaa ja yleensäkin kuvasarja-albumeja - tästä on ennenkin ollut puhetta.

Bleachin ja Black Lagoonin kansissa pisti silmään, että ne olivat englanniksi (siis suomalaisissa laitoksissa). Niitä ei piston saanut silmä erota ulkomaisista painoksista. Potentiaalinen suomalainen lukija saattaa ne jättää huomiotta.

[Emppu]

Itse asiassa katselin juuri suomeksi julkaistua Sillagea ja tämä ruutujen ahtaus tuli viimeksi mieleen juuri siitä.

Pakko peesata Auraa: Jysäyksessä ilmestyi aikoinaan parin näytteen verran sitä ranskalaista mangaa, mikä tiivisti juuri ruutujen ahtauden ongelman. Kaunista jälkeä se tosin oli, mutta ei hitto, ei se noin tiiviisti vain toimi.

Ja pitää tietenkin ottaa huomioon, että Nausicaä on ruutujaollisesti erittäin epätyypillistä mangaa.

[Jari Lehtinen]

"En halunnut tehdä Nausicaasta mangaa, jota luetaan nopeasti. Välillä harmistuin siitä, että sivu oli liian yksinkertainen, joten lisäsin ruutuja lisäämästä päästyäni. Sen jälkeen lisäsin vielä sivuja. Halusin että se on tarina, johon täytyy keskittyä."
- Hayao Miyazaki

[J.M:salo]

"En halunnut tehdä Nausicaasta mangaa, jota luetaan nopeasti. Välillä harmistuin siitä, että sivu oli liian yksinkertainen, joten lisäsin ruutuja lisäämästä päästyäni. Sen jälkeen lisäsin vielä sivuja. Halusin että se on tarina, johon täytyy keskittyä."
- Hayao Miyazaki

Tuo alleviivaakin suurinta ongelmaani mangan kanssa. Osa on todella hienoa, kuten Death Note, mutta osassa näkyy, että yritetään saada sivu muutamalla hätäisellä viivalla toimittajan ohitse. Riman yli, mutta niin matalalta kuin mahdollista. Bussilukemista. Ei sinällään mikään huono juttu (bussissakin pitää lukea jotakin), mutta ei se saisi olla itseisarvo.

[Emppu]

En mie sillä tarkoittanut, että Nausicaä ois mitenkään huonoa, päinvastoin, mutta mun mielestä mangan ihanin ominaisuus on juuri se helppolukuisuus visuaalisen tunnelmoinnin takia, mikä jää aika toissijaiseksi eurosarjiksissa. Toki sitä tehdään välillä liikaakin tarinan kustannuksella, mikä on perin ärsyttävää, mutta on kyllä niitäkin tarinoita olemassa, joissa nämä käy käsi kädessä.

[Aura]

Mangan ongelmana on usein tekijöiden infernaalinen kiire ja lukijakyselyt, joiden perusteella suosittuja sarjoja venytetään loputtomiin. Mangan vakiintuneet käytännöt voivat nekin olla ongelmallisia, esimerkiksi Naoki Urasawa on taannoin haastattelussa sanonut, että länsimaissa piirtäjillä on enemmän vapauksia, koska mangassa asiat pitää aina tehdä tietyllä tavalla.

Mutta sitten taas toisaalla myös eurosarjakuvassa piirtäjät usein joutuvat tekemään tiettyyn formaattiin, alppareiden koko on se sama ja sivuja noin 50. Ei ole mahdollisuutta tehdä ruutujakoa vapaasti, koko sivun ruutuja on ehkä yksi jos sitäkään.

Itse tykkään sarjakuvissa nimenomaan elokuvamaisesta kerronnasta, josta syystä pidän mangasta. Ja huomautetaan nyt vielä, että suurin osa teinisarjoista on sitä kamaa jota en jaksa lukea, ja niissä on usein juuri näitä rimanalitustapauksia tai sitä ongelmaa ettei piirtäjä osaa piirtää eri-ikäisiä hahmoja eikä taustoja ole tehty yms.

Pakko peesata Auraa: Jysäyksessä ilmestyi aikoinaan parin näytteen verran sitä ranskalaista mangaa, mikä tiivisti juuri ruutujen ahtauden ongelman. Kaunista jälkeä se tosin oli, mutta ei hitto, ei se noin tiiviisti vain toimi.

Näin juuri, vaikka ruutu olisi itsessään hieno ja veisi tarinaa hyvin eteenpäin, sen saattaa tappaa se ettei sille anneta tilaa. On aivan eri asia nähdä maisema joka tuntuu valuvan sivun reunojen yli ja imevän lukijan keskelle sarjakuvan maailmaa kuin katsoa pientä ruutua, joka on kymmenen muun ruudun ympäröimänä litistetty keskelle sivua.

Ei sujuva elokuvamainen kerronta tarkoita sitä että sarjakuva olisi jotenkin "liian helppo", mutta riippuu aina tapauksesta toimiiko postimerkkiruudutus vai ei. Hmm, tasapuolisuuden vuoksi taidan mennä häiritsemään myös vastaavaa eurosarjakuva-ketjua.