Turautanpa ennakkona pian ilmestyvästä Sarjainfosta arvioni tästä Tarzanista tähän. Voihan olla että editoivat (lyhentävät) kuni Tarzaniakin:
Russ Manning & Gaylord DuBois
Apinain Tarzan - Oparin aarteet
Suom. Asko Alanen
Edgar Rice Burroughsin reilut sata vuotta sitten luoman viidakkomies Tarzanin sarjakuvasuosio Suomessa oli kovimmillaan 1960 ja -70-luvuilla. Niihin aikoihin saatiin suomeksi Western-yhtiön tuottamia Tarzaneita, joita piirsivät Jesse Marsh ja tämän kirjan tähtenä loistava Russ Manning.
Westernin Dell- ja Gold Key -lehdissä oli 1940-luvun lopulta lähtien käytetty lähes yksinomaan Gaylord DuBois'n kirjoittamia tarinoita. Sitten 1960-luvun puolivälissä päätettiin hyödyntää Burroughsin alkuperäisiä kirjoja, jotka DuBois muokkasi käsikirjoituksiksi.
Oparin aarteet on reiluun puoliväliin saakka melkoista tarinoiden läpijuoksua ja Burroughsin ensimmäiset kirjat käsitellään aika huolettomasti harppoen. Pitkiä kohtia tiivistetään eräänlaisiksi juonikertauksiksi tai jätetään tylysti pois. Monet tapahtumat ja juonenkäänteet tuntuvat ylenpalttisen äkkinäisiltä ja henkilöitä tulee ja menee, niin ettei mihinkään oikein ehditä tarttua. Kokonaisen kirjan tiivistäminen yhden sarjakuvalehden 26-sivun määrämittaan on yksinkertaisesti liikaa.
Mutta kun useamman numeron kestävä kokonaisuus Oparin aarteista alkaa, päästään jäntevämpään kerrontaan käsiksi. Tarina saa aikaa ja tilaa hengittää. Russ Manning pääsee myös kunnon vauhtiin kuvittajana ja kertojana. Hänen Tarzaninsa on brittiläinen gentlemanni, tyyni atleettinen aristokraatti, josta tarvittaessa kuoriutuu viidakon koulima apinamies.
Burroghsin tarinat ovat tietysti vanhanaikaista pulpia, täynnä hämmästyttäviä yhteensattumia, eksoottisia konnia, kadonneita kaupunkeja ja muuta sellaista, joita nykypäivän lukija katselee taatusti eri silmin kuin vuosikymmenten takainen, joka oli sense-of-wonderin pauloissa.
Esipuheessa Kari Salminen muistaa mainita aiemmista Tarzan-piirtäjistä Hal Fosterin ja uhkean dynaamisen Burne Hogartin. Räväkämmän Tarzanin DC:lle piirtänyt Joe Kubert jää kokonaan huomiotta, vaikka hän teki 1970-luvun alussa yksityiskohtaisemmat ja laveammat tulkinnat samoista alkuperäiskirjoista.
Oparin aarteiden sarjakuvat julkaistiin alkuaan Sarjakustannus Oy:n lehdissä 1967. Ne päätoimitti ja suomensi Suosikin Jyrki ”Jyräys” Hämäläinen. Kirjan sarjat on äärimmäisen taitavasti skannattu näistä suomalaisista alkuperäislehdistä. Ainoastaan suomennos on uusi. Se ei haittaa, sillä Alasen kuplissa ja kuvateksteissä päästään aika huikeille tasoille. Petri Aarnion tekemä sarjojen retusointi ja kirjan ulkoasu antsaitsee myös täydet kehut.
Aiemmin Like on julkaissut, vuosina 1998 ja 2006, Manningin Tarzan-sunnuntaisarjoja vuosilta 1968—70 kolmena niteenä.
Saa nähdä, aloittaako tämä nostalginen kirja jonkinlaisen Tarzan-renessanssin Suomessa. Toisen, huomattavasti nuoremman viidakkosankarin Mustanaamion seikkailuthan lopahtivat tyyten muutama suosi sitten pahasti hiipuneen suosion myötä.
Timo Ronkainen
