Kyllä, pisteitä Otavalle. Gravettin opus on 2000-luvun Kaukoranta-Kemppinen. Ettei unohtuisi, niin olihan Kaukoranta-Kemppisessä ansiokasta kuvamateriaalia undergroundista, mikä teki siitä aikanaan kirjastojen lainatuimman teoksen. Tai sitten sitä selattiin hyllyjen välissä posket punaisina, ja etsittiin sanakirjasta mitä ihmettä tarkoittaa sana "kleen".
Minulla on teoria, että käsitys sarjakuvan moninaisesta luonteesta ehti hämärtyä yleissivistymättömyyden tasolle juuri siksi, että Kaukoranta-Kemppisen jälkeen oli pitkä aika, jolloin ei julkaistu sellaista tietoteosta, joka olisi osoittanut selvällä tavalla sen itsestäänselvyyden, että sarjakuva kertoo kaikesta siitä, mitä kirjallisuus ja elokuvatkin kertovat. Aina tuntuu tulevan uusia asiantuntijamestareita, joille pitää alkeellisimmatkin asiat selittää kädestä pitäen. Eikä sitä aina suinkaan jaksa.
Gravettin kanssa tuli vaihdettua muutamakin sana. Sivun 54 kalastusmanga oli hänelle aikoinaan silmiä avaava kokemus. Katsoin sitä kuvaa, ja huomautin että hetkinen, tämähän on Hokusai-muunnelma. Fuji ja suuri aalto. Fuji vain puuttuu ja aallon korvaa kalan kylki, mutta ainekset ovat samat, negatiivinen tila ja kaikki. Gravett totesi että täsmälleen, mutta silloin aikoinaan hän ei sitä tiennyt. Mistä pääsimmekin vaihtamaan ajatuksia siitä, kuinka tärkeää on että lapsuuden sarjakuvat luetaan aikanaan uudelleen, koska niistä löytää vanhempana uusia seikkoja.