Vielä Metallimiehiin palatakseni: Sarjan suunnanmuutokset on tietysti syytä kytkeä omaan aikaansa. 1960-1970 -lukujen taitteeseen osuu siirtymä sarjakuvalehtien hopea-ajasta pronssikauteen ja moni nimekkäämpikin DC-sankari koki jonkinmoisia muutoksia, joista toki sitten myöhemmin palataan hopea-ajan vaikutteisiin. Viittaan siis esimerkiksi kryptoniitin poistamiseen Teräsmies-tarinoista, Robinin lähtöön Batmanin rinnalta ja Ihmenaisen muutokseen amatsonisoturista Emma Peel -henkiseksi sankarittareksi.
1990-luvun innovaatio tehdä Metallimiehistä kyborgintapaisia robottikehoihin päätyneitä ihmisiä on mielestäni harvinaisen epäonnistunut siinä mielessä, että koko sarjan perusidea menee nurin. Ennen tätä ja ilmeisesti taas uusimmissa ryhmän omissa tarinoissa johtoajatus on, että keinotekoisuudestaan huolimatta Metallimiehet ansaitsevat tulla kohdelluiksi ihmisinä, koska ne ajattelevat, tuntevat ja toimivat epäitsekkäästi. Jopa niiden luoja Will Magnus vastustaa tätä ajattelutapaa, koska häntä kiusaa Platinan häntä kohtaan osoittama romanttinen kiinnostus. Aina Magnuskin joutuu kuitenkin yllättymään luomuksiensa ”ylittäessä” ohjelmointinsa.
Jos Metallimiehet ovat alun perin olleet tavallisia ihmisiä, näkökulma muuttuu. Niistä tulee vain epälukuinen joukko kopioita Tuhopartion Robotmanista, ja siinä sarjassa tätä haikailua kadonneen ihmisyyden perään on ihan riittävästi.
