Pistetään vähän selvennystä keskusteluun.
Ankka Lampista julkaistiin ensiksi nimenomaan Seurassa sunnuntaisarjoina alkaen numerosta
42/1936. Tuon sivun alkuperäinen päiväys Amerikassa on 30.8.1936, joten hyvin aikaisin sekin tuli Suomeen.
Seura-lehden koostealbumi
Ankka Lampinen ilmestyi vasta 1939. Tosiaan se kyllä oli Aku-hahmon ensimmäinen oma julkaisu täällä.
On muuten yleinen väärä käsitys, että Ankka Lampinen oli hahmon ensimmäinen nimi Suomessa. Esimerkiksi
täällä väitetään, että Aku Ankka -nimi tuli vasta 1940-luvulla.
Aku näköjään esiintyi ensimmäisen kerran Mikin arkipäiväseikkailussa Helsingin Sanomissa
8.5.1935. Mika on ollut indeksoimassa tuota Hesaria.