Löytyi jo eilen ainakin Tampereen Akateemisesta. Hinta kaksi euroa. Ostin.
Mitäs siitä nyt sanoisi... koko näyttää kasvaneen, mikä on hyvä asia. Sisältöäkin on uudistettu; poissa ovat Piko ja Fantasio (hyvä!) ja helikopterikytät (vielä hyvempi!)
Vanha kunnon Praedor sentään jatkaa (paras!), tällä kertaa näyttää olevan ihan oma itsenäinen tarinansa ilman jatkumoa - tai ainakin se toimii itsenäisesti, vaikkei olisi Praedoria koskaan aiemmin lukenutkaan.
Uutena sarjana mukaan on tullut Zombiet jotka söivät maailman (!!) tms.
Nimestä voi päätellä jotakin, eli kuolleiden kanssahan siinä pelataan. Tosin ainakaan tässä ensimmäisessä jaksossa ei vielä vajota sille tympeälle splatterilinjalle, että ammutaan örkkejä minkä keritään ja veri lentää. Itse en ole koskaan arvostanut sen kummemmin kauhuelokuvia, koska ne tuntuvat olevan sitä samaa loputonta vanhojen teemojen ja kliseiden toistoa, mutta tässä sarjakuvassa tuntuu olevan ihan oikeaa ideaa ja potentiaalia mukana. Se samaan aikaan huvitti että pisti vähäsen miettimäänkin - eikös se ole hyvän sarjan merkki?
Myöskin Beautifoulland - korjatkaa jos meni nimi pieleen - on ihan lysti sarja, tosin jos jatkossakin keskitytään pelkästään esittelemään rantabeibejä ja surffareita (ei netti-) niin enpä tiedä... no, ehkä seuraavan kerran ollaan tekemisissä tykkänään toisen teeman kanssa?
Ettei kuitenkaan menisi pelkäksi kehumiseksi - joku luulee vielä että tämä on maksettu mainospala - niin se nelisivuinen juttu, jossa tyyppi muistelee lapsuutensa takapihaa on ehkä vähän tylsä ainakin tuossa seurassa, tai ehkä sen tarkoitus onkin olla sellainen rauhoittava balladi menevien rokkikappaleiden seassa, jos käytetään äänilevyvertausta? Tosin jos siinä käytettäisiin samaa kirjaisintyyppiä mitä muissakin sarjoissa eikä sitä #¤#¤%:n kaunokirjoitusta, mistä minulla on pahat traumat peruskouluajoilta, niin ehkä sekin sarja näyttäisi paremmalta.
Mutta summa summarum: hintaansa nähden kannattava ostos, sentään värisarjoja lehti täynnä. Jos kahdella eurolla saa joko stoben bisseä häppärissä tai hyviä sarjakuvia sisältävän lehden, niin kukin miettiköön tykönään että kumpi kannattaa ostaa ja kummasta on enemmän iloa.