0 jäsentä ja 3 Vierasta katselee tätä aihetta.
Voisi siis kertoa nää perusteellisesti, ettei tule väärinkäsityksiä.
"Seikkailuja julkaistiin myös albumeina. Suomi on ollut edelläkävijöitä tämän graafisen taiteen saralla. "Öhö? Eikös niin, että 70-luvun alussa tuli neljä alpparia ja sitten oli piitkä tauko 80-luvun lopulle asti. Ei edelläkävijyydeltä kuulosta.Timo
Valerian-sarjakuvasta dokkarileffa.Timo
Jalavan tiedote Tuhannen planeetan valtakunnan uusintajulkaisusta:Avaruusagentti Valerianin klassikkoalbumi Tuhannen planeetan valtakunta on nyt saatavilla juhlapainoksena!Ohjaaja Luc Besson on aina haaveillut Valerian-elokuvan tekemisestä. Heinäkuussa ensi-iltansa saavan Valerian and the City of a Thousand Planets -elokuvan myötä avaruusagentti Valerian astuu viimein sarjakuvan sivuilta valkokankaalle.Elokuvan kunniaksi kesäkuussa on ilmestynyt albumin uusi painos, jossa on mukana elokuva-aiheista lisämateriaalia, muun muassa Luc Bessonin lyhyt haastattelu ja kuvia elokuvasta.Tuhannen planeetan valtakunta julkaistiin Ranskassa alun perin vuonna 1971, ja suomeksi se ilmestyi Jalavan kustantamana vuonna 1994.Avaruusagentit Valerian ja Laureline ovat sarjakuvamaailman rakastettuja sankareita: heidän seikkailujaan on julkaistu albumeina 1970-luvulta lähtien, ja sarja on saanut pauloihinsa aina uusia sukupolvia avaruusscifin ja sarjakuvan ystäviä. Valerian-tarinoiden tekijät ranskalaiset Pierre Christin ja Jean-Claude Mézières ovat lapsuudenystäviä. Heidän yli 40 vuoden ajan tekemänsä Avaruusagentti Valerian-albumit ovat voittaneet lukuisia palkintoja ja vaikuttaneet paitsi sarjakuviin myös scifi- ja fantasiaelokuviin.
.... Tiedättekö muuten Aknestekin biisin, jossa lauletaan"La la Laurelinelle on ...tuolla taivaalla..."jne. Onkohan ainoita sarjislainauksia suomalaisissa biiseissä? Biisi ei ole kovin tunnettu en tiedä löytyykä netistä. Mulla on c-kasetilla.
Missä alpparissa Leia Organa ja Han Solo kävivät vierailulla?
Eikös se piirretty erikseen tai oliko jossain Pilote-lehdessä. Ei yhdessäkään Suomen alpparissa kylläkään ole tuommosta.