Minua kosketti paljon saatuani viime lauantaina tiedon Joonaksen poismenosta, sillä olin tuntenut tämän piirtäjämestarin henkilökohtaisesti 30 vuotta.
Muistan vieläkin ensi käyntini hänen kotonaan vuonna 1986. Se oli aikaa, jolloin keräsin vielä kaikkia sarjakuvia eli en ollut vielä keskittynyt Barksiin. Siksi meillä riitti paljon juteltavaa sarjakuvista. Siitä lähtien seurasin entistä suuremmalla mielenkiinnolla Joonaksen taiteilijauraa.
Vähitellen aloin kiinnittää huomiota, kuinka Joonas toistuvasti mainitsi haastatteluissaan ja Heikki Jokisen tekemässä Joonaksen piirros- ja sarjakuvia esittelevässä kirjassa vuonna 1990, kuinka hänen tekisi mieli vielä saada uudelleen käsiinsä Alex Raymondin piirtämä ja Suomessa Ilmarisen kustantamana vuonna 1938 ilmestynyt Iskevä Salama -sarjakuva-albumi, jonka hän oli 9-vuotiaana saanut joululahjaksi. Tämä sarjakuvahan oli yksi tärkeimmistä innoittajista, jonka ansiosta Joonas päätti ryhtyä sarjakuvapiirtäjäksi.
Aloin yhä useammin ajatella, että hänen täytyisi ehtiä vielä saada Iskevä Salama haltuunsa ennen kuin se olisi liian myöhäistä. Tavattuani Joonaksen suomalaisen sarjakuvan 100-vuotisjuhlissa marraskuussa 2011, tein mielessäni lopullisen päätöksen asian toteuttamiseksi ja lähetin albumin hänelle vielä samana jouluna joululahjaksi.
Jännitin kovasti, kuinka hän suhtautuisi yllättäen ja pyytämättä saamaansa joululahjaan, mutta huoleni oli turha. Pian hän soittikin minulle ja sen jälkeen vierailin hänen työhuoneellaan monen monta kertaa. Ajankohta oli mielenkiintoinen, mutta samalla haikea, sillä hän oli tuolloin aloittamassa työhuoneensa alasajoa ja siitä luopumista eli käsillä oli yhden aikakauden haikea loppu. Sain suureksi ilokseni kuunnella tuntikausia hänen tarinoitaan menneiden vuosikymmenten aikana tekemistään sarjakuvistaan ja muista piirrostöistään. Näiden lukuisten työhuoneella käyntien lisäksi ehdin myös vierailla hänen kodissaankin, mikä oli sangen lämminhenkinen ja mielenkiintoinen tapahtuma.
