Sanoisin että Pellervolta tuskin saa mitään. Tuskin saisi vaikka jotain tallessa olisi? Joonas ainakin valitteli heidän nihkeyttään. Lehden tekeminen tai ainakin sarjisten värittäminen oli ulkoistettu toimitukselta kirjapainolle, joka muutenkin käsitteli Unto-sarjiksia ikään kuin vasenkätisesti. (Unto-jakson tekeminen Sarjisteeveelle on vielä iso edessä oleva urakka, toistaiseksi siitä puuttuu käsis ja tolkku.
)
Mut joo, Untot olis mullakin seuraava projekti. Niistähän on kyllä yksi kokooma-albumi. Kai sulla, Mika, se on? Toinen hyvin mielenkiintoinen savotta olisi Nykypostin ja mahdollisesti Seuran lisävärilliset Joonakset. Siitäkin huolimatta, että Joonas itse ei niistä väreistä oikein pitänyt.
Peikkomaailmat kävin kuvaamassa UM-lehdestä samoin otin filut talteen Hesarin Joulumaa-sarjiksista mikrofilmiltä. Molemmista on tulossa tänä vuonna SarjakuvaTV:lle oma jakso. Eli niitä ei kannata enää kenenkään muun lähteä kuvaamaan (ellei välttämättä halua).
Laitan tuohon vielä otteen Jokisen kirjan bibliografioista hevossarjojen osalta. Näitä oli muuten kirjan kirjoittajan ja Nuortimon lisäksi kokoamassa Arto Hukkanen. Tämän ja tuon edellisen listan lisäksi Joonaksen muitakin hajasarjoja on Jokisen kirjassa listattu, mutta omasta mielestäni ne on aika suppeita kokonaisuuksia. Hauskan Puolituntisen sarjiksisat haluaisin tehdä SarjakuvaTV-jakson, mutta en ole saanut vieläkäsiini yhtään lehteä. No, eihän niitäkään sarjoja ollut kuin joku tusinan verran.
Jalavan Sirkus Napoleon antaa aika hyvän kuvan sarjasta. Muiden hevossarjojen metsästelykeräily on aika haastavaa sekin ellei halua maksaa itteään kipeeksi. Pidän kyllä niistä. Edustavat nykypäivänä saman tasoista höpsöilyä ja campia kuin Mustanaamiot. Mut, mut itseäni toistaakseni: Joonkasen hevosista tulee ennen pitkää sarjisteeveelähetys tai mahdollisesti useampikin.
Haa! Arvasin mitä haet takaa.
Sanoisin kyllä että luvat pitäisi hankkia, jos ne teksteinä verkkoon laittaisi. Samassa yhteydessä voisi yrittää taas maanitella niitä Infon kirjoittajia, jotka ei alun alkaenkaan antaneet lupaa. Ja tekstihakujahan voi kyllä nyttenkin tehdä artikkeleista laaditun asia ja nimi- tietokannan kautta. 
Hyvä tietää sit, ettei Pellervolta kannata mennä kyselee mitään. Harmittaa kun tuota Pellervoa ei ole Pasilan kirjavarastossa. Yliopiston lukusalissa kyllä noi kaikki on, mut siellä ei saa skannata niin kuin Pasilassa. Kuvaaminenkin pitää suorittaa tosi hiljaa. Täytyy vielä miettiä tuota Unto Uneksijaa.
Eilen kattelin tuota Unto Uneksian (1999) kokooma-albumia. Niiden kai oli tarkoitus julkaista kai kaikki Untot albumina...ei tainnut olla tarpeeksi asiakkaita. Joo ei mulla tota ole.
Itse haluisin itselleni kaikki Joonakset, ehkä Untotkin. Eipä mulla ollut aikaisemmin Savolaiselta mitään. Joku vihreä paksu kirja on jossain maalla, mut en ole pitkään aikaan nähnyt sitä. Se oli kyllä aika huonossa kunnossa...taitaa mutsi saanut sen näppeihinsä ja heittänyt pois...aaarrgghhhhh!
Olishan se kiva, jos jossain olisi koko Savolaisen tuotanto ja sitä saisi vapaasti tutkia...Yliopiston kirjastossa toi on vähän hankalaa.
Harmittaa, kun olin ihan palosammuttimen kokoisesta lähtien ollut Kultapossukerhon jäsen ja mulle tuli se Kultapossulehti kotiin.
Olisi pitänyt säästää ne kaikki...roskiin meni. Niissä oli Savolaisen kansitaidetta ja vähän muutakin.
Eilen kuin hain noita Savolaisen eri albumeita niin tämmöisiä hyppäsi silmille:
Kupla 3 (1981) Oulun sarjakuvaseura (en tiedä mikä tää on)
Luokasta luontoon - retkeilyn tiedot ja taidot (1988) Suomen Latu
Savua siivissä (1990) Suomen ilmailuliitto Ry
Ruututarha 80-luvun suomalaisia sarjakuvia (1983) Otava
Säihkyvät siivet (1988) Suomen Ilmailuliitto
Nää oli tuntemattomia mulle. Mut niissä kai on Savolaisesta jotain ja on piirtänyt joihinkin jotain