Jotta freelancer (=sarjakuvapiirtäjä) pääsisi 15 000 markan kuukausipalkkaan, hänen olisi tienattava vähintään 25 000 markkaa (tellit ja lellit, työhuoneen vuokra, loma-ajan palkka, tietokoneen kuolletukset, muut materiaalikulut).
Kuukaudessa on periaatteessa 20 työpäivää. Eli joka työpäivä pitää hankkia hieman yli 1000 markkaa. Yhden stripin hinta liikkunee siinä 300 mk - 1000 mk.
Tuolla 1000 mk per strippi riittäisi, että tekee yhden stripin ja hieman yli päivässä. Sillä hinnalla olisi mahdollista tienata elantonsa.
Itse olen pitänyt sellaista hintapolitiikkaa, että päivän työ on 340 euroa. Joku asiakas haluaa siihen hintaan monta strippiä, toinen vähemmän. Eli halvemmalla hinnalla tehdään nopeammin, kalliimmalla hitaammin ja kenties laadukkaammin.
Ja paskan latvat! Koko homma riippuu suoraan siitä, millä hinnalla suostuu elämäänsä elämään. Jotkut tarvitsevat 15 000 markan kuukausitulot, jotkut pärjäävät 5000 markalla, myös pääkaupunkiseudulla. Kysehän on ollut nimenomaan siitä, että elääkö sarjakuvia tekemällä vai ei. Jos työtön elää asumistuellä ja perustyöttömyyskorvauksella aivan leppoisasti, niin mihin ihmeeseen sitä 15 000 kuukausituloja tarvitaan? Ei peruseläminen ole kovinkaan kallista. Menot kasvavat tulojen tai idioottimaisen taloussuunnittelun myötä. Jotkut osaavat tämän paremmin kuin toiset ja ne, jotka eivät osaa, ovat juuri niitä, jotka nostavat jatkuvasti tapetille näitä "opiskelijat kituuttaa" ja "työtön ei tule toimeen Suomessa" -juttuja. Ei varmasti joku asunto- ja opintolainainen tulekaan, kakaroita ja autoa sun muuta omaavasta puhumattakaan, mutta en minä tuollaisessa elämäntilanteessa sarjakuvia piirtelisikään. Kaikki toimintahan pitää aina sovittaa elämäntilanteen mukaan. Jos on vaatimaton elämä ja vaatimattomat menot, niin ei niiden tulojenkaan tarvitse kummoset olla, jotta saa joka päivä mahdollisuuden elää...
En muutenkaan ymmärrä tuollaista 25 000 brutoista 15 000 nettoihin tippumista. Tellit ja lellit ovat ainoa pakollinen menoerä tuossa, siis minulla. Työn kustannukset tietenkin riippuvat paljon siitä, mistä vaatii maksua ja miten työtään haluaa tehdä. Valinnoista kiinni. Itselleni riittää vallan hyvin oma "työhuoneeni" kotona. En tarvitse erillistä ja kallista ulkoistettua toimistoa jostain kantakaupungin laidalta, saati keskemmältä. Minulla ei edes ole tarvetta vähentää tätä nykyistäkään työhuonetta verotuksessa. Eikä tarvetta vähentää mitään muutakaan. Sinänsä olen tässä mielessä idiootti, koska menetän rahaa, mutta sekin on lopulta niin suhteellista. Arvostan niin paljon vapautta, ettei sitä voi millään rahasummalla arvottaa eikä sille oikein voi laskea hintaakaan.
Mitä noihin työvälineiden kuolettamisiin ja materiaalikuluihin ja työhuoneen "vuokriin" tulee, itse olen täysin stressivapaa tuollaisista asioista, kun en kerran edes vähennä noita verotuksessa. Maksan toisin sanoen kaiken omasta pussistani. Sen voi ajatella ikään kuin omavastuu osuutena. Vähän kuin työmatkakustannukset, joita ei korvata, jos ne jäävät tietyn rajan alle. Minä en myöskään maksa itselleni loma-ajan palkkaa. Sellainen on aivan yliarvostettua tässä maassa ja synnyttää vain hemmoteltuja rutisijatyöläisiä. Se on jännä juttu, miten sitä elää ilman loma-ajan palkkojakin ja vieläpä leveästi, kun laittaa joka kuukausi 100 euroa (johon ei minun tapauksessani tarvita 15 000 mk:n nettotuloja) sivuun ja elää sitten sen lomakuukauden Indonesiassa tai Intiassa. Halpaa kuin mikä! Ja kylmin talvikin menee siinä sivussa trooppisessa lämmössä akkuja lataillen Suosittelen...
Ja sitä paitsi... kaiken tuon edellisen sisällyttäminen vaatimuksiinsa aiheuttaa vain hillitöntä paperityötä ja -sotkua. Kuten sanoin, valinnoista ja asenteesta kiinni. minusta on vaivalloisempaa pitää huolta siitä, että saan kaikki vähennykset ja sen sellaiset kaikesta, joka minulle virallisesti kuuluu. Äh... ei jaksa stressata, menköön omasta pussista. Ei se mun taloutta kaada, jos silloin tällöin ostan tietokoneen tai pari lehtiötä tai tussia tai pensseleitä omaan laskuun ilman vähennyksiä. Sen sijaan se vapauttaa paljon, kun ei tarvitse jatkuvasti laskeskella niitä vähennyksiä mihinkään.
Itse olen valinnut vapauden ja se tässä työssä tarkoittaa pitkälle sitä, mistä Hollekin jo mainitsi, eli että saa tehdä sitä mitä haluaa. Minulla on vapaus tehdä sitä, mitä haluan, milloin haluan ja miten haluan. Kuinka paljon sellaiselle vapaudelle haluaa antaa arvoa ja kuinka paljon siitä on valmis maksamaan, on tietenkin jokaisen ihmisen oma asia, mutta itse olen valmis maksamaan siitä niin paljon, kun se maksaa. Jos sellaisen mahdollistaminen maksaa puolet enemmän kuukausittaisesta palkasta kuin normaalilla työläisellä, niin olkoon sitten niin. Mitä ihmettä minä sillä ylijäävällä rahaosuudella teen, jos en saa tehdä sitä mitä haluan? Juon suruuni?
Elän tässä maailmassa asenteella, että rahaa tehdään, jotta sillä voisi hoitaa peruselämisensä ja välttämättömimmät tarpeensa. Minulle on ihan yksi lysti, miten paljon tai vähän sitä tulee, kunhan se riittää siihen. Tällä tarkoitan siis sitä, ettei minulle merkitse työn arvottaminen johonkin hintaluokkaan mitään. Toisin sanoen sitä, että jos joku katsoo, että sairaanhoitajan tai opettajan palkat ovat liian alhaiset, niin samassa tilanteessa minä siis tekisin sitä vaikka puolet halvemmallakin, jos se raha, mikä jää, riittää elämiseeni ja perustarpeitteni kattamiseen. Eli mitään sellaista "tämä palkka... kyllähän sillä elää, mutta se on liian vähän tästä työstä... se ei vastaa missään suhteessa tämän työn edellyttämiä vaatimuksia" -arvottamista minulla ei ole. Jos sillä elää, se riittää minulle. Minä tekisin tätä vaikka ilmaiseksi, jos siten tekemällä eläisi...
Tienaaminen ja siihen liittyvä työ on suoraan rinnastettavissa kivikauden pyynti- ja keräilytoimintaan. se on saalistamista. Elämän perustarpeiden tyydyttämisen varmistavaa energian käyttöä ja kanavoimista. En minä voi lähteä ajattelemaan niin, että jos en saa tavoittelemaani 15 000 markkaa käteen tästä työstä kuukaudessa, niin en sitä sitten tee. erityisestikään, jos se on asia, jota ehdottomasti elämässäni haluan tehdä. Miten se 9000 nettomarkkaa kuukaudessa samasta työstä on muka jotenkin huonompi kuin tuo 15 000 muuten, kuin että siitä puuttuu se 6000 markkaa? Molemmilla rahoilla elää aivan kivasti... Sama kuin kivikaudella olisi ajatellut, että en minä viitsi lähteä keräilemään noita marjoja, kun ei niitä kuitenkaan tule kori täyteen. Tai en minä jaksa juosta mammutin perässä kolmea päivää ja ehkä osua siihen keihäällä jos oikein onnistaa. Jos haluaa perheelleen ruokaa, ei sen hankkimiseen käytettyä aikaa voi arvottaa. Tai voi tietenkin, mutta ei siinä ole mitään järkeä.
Hengissä selviytymisestä ja seuraavan päivän näkemisestä elämässä on edelleen pohjimmiltaan kyse. Se on vain suurimmalta osalta jo aika lailla hämärtynyt. Jos minulle riittää 90 euron bruttotulot päivässä jopa varsin leveään elämiseen, niin minulle on aivan sama, meneekö minulla sen hankkimiseen kaksi tuntia vai 18 tuntia tällä kertaa. Joskus menee enemmän, joskus vähemmän. Tärkeintä minulle on se, että sopivan summan saa kerättyä kuukaudessa kasaan. Kaikkien tollaisten pikkuseikkojen (kuten, että tunnissa tai päivässä pitäisi tienata sen ja sen verran tai saada valmiiksi sen ja sen verran) miettiminen vain aiheuttaa turhaa stressiä, kun pitäisi ennemmin keskittyä elämästä ja työstään nauttimiseen. Jos vuokra vie puolet palkasta ja ruoka toisesta puolesta puolet ja loput laskut jäljelle jäävästä puolet ja lopuilla mahdollistetaan työn jatkaminen... ohhoh... kaikki män! Mitäs sitten? Sitähän varten se raha on. Menköön sitten kaikki. Mitä sitä turhia säästelemään...
Edit: Pienemmälläkin palkalla tullee toimeen, varsinkin jos asuu pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Itse kuitenkin haluaisin sarjakuvapiirtäjänä päästä ansiotasossa jonnekin journalistien keskiansion tienoille. Sarjakuvan tekeminen kun on omasta mielestäni sangen vaativaa työtä.
Sinäpä sen sanoit, mutta mielestäni voi myös tulla pääkaupunkiseudullakin. Se on valinnoista kiinni. Pääkaupunkiseudullakin voi valita vaikka mitä ja vaikuttaa omiin elämänkustannuksiinsa.
Ja tuossa lopussahan lopulta tulee se kommentti, joka tekee minun kommentoimisestani loppujen lopuksi turhan. Tulipahan silti kirjoitettua.
Eli omista valinnoista, mieltymyksistä ja vaatimuksistahan se lopulta on kiinni. Jos haluaa isommat ansiot, on mietittävä, miten ne voi saada. Jos sarjakuvia haluaa työkseen väsätä, on mietittävä vieläkin enemmän. Mutta mitä sarjakuvien tekemisen vaativuuteen tulee, se lienee ihan yksilöllinen mielipide- ja tulkintakysymys. Onhan se välillä vaativaa, mutta eikö se saisi olla? Ei elämän kuulukaan olla mitenkään erityisen helppoa. Minä saan osan elämäni jännityksestä ja mielekkyydestä juuri siitä, että se on vaativaa. Minä pidän sitä plussana, en miinuksena, eikä siitä tarvitse minulle mitään maksaa. Otan sen ennemmin haasteena vastaan. Se on vähän asenteestakin kiinni, kuinka paljon elämässään haluaa stressiä ottaa kannettavakseen...
